Vuonna 1968 ei vallattu vain Vanhaa, vaan myös Ylioppilaslehden toimitus. Lehti haluttiin palauttaa radikaaliksi ja kertomaan maailman ylioppilasmyllerryksistä.
Vaatimuksiin kuului päätoimittajan erottaminen ja oikeus toimittaa valtausta puuhanneen Ylioppilaat-Studenterna -ryhmän oma Ylioppilaslehti.
Päätoimittajan erottaminen ei ollutkaan aivan vaivatonta. Valtaajien eteen lähes suoraan maanpuolustuskurssilta tullut päätoimittaja Yrjö Larmola totesi, että ainoastaan edustajisto voi erottaa hänet. Valtaajien lehden teko tyssäsi viimeistään siihen, ettei paino voinut latoa Ylioppilaslehteä ilman päätoimittajan lupaa.
Yrjö Larmola nousi rohkeasti puolustautumaan valtaajien eteen Vanhalla ylioppilastalolla.
”Ne tarvitsivat Täällä pohjantähden alla -romaanin paronin, joka sanoo: `minä en voi`”, Larmola on myöhemmin muistellut.
Neuvottelujen jälkeen syntyi kompromissi. Valtaajat saisivat toimittaa yhden Ylioppilaslehden numeron, ja sen aikana Larmolan toimitus olisi virkavapaalla. Vastaavaksi vt. päätoimittajaksi valittiin keskustalaistaustainen kirjailija Markku Lahtela ja vt. toimitussihteeriksi Ylioppilaslehden entinen toimittaja Jarkko Sauli. Muita ”vt. päätoimittajia” oli pitkä lista. Useat heistä olivat jo kolmekymppisiä, ja jotkut eivät olleet edes koskaan opiskelleet Helsingin yliopistossa.
Lehteä tehtiin toimituksessa vuorokausikaupalla putkeen. Ideoista ei mahtunut vallankumousnumeroon kuin murto-osa. Lehden kannessa on kaksi kuvaa juoksevasta kansanjoukosta. Kyseessä oli kaksi Pietarissa 1905 otettua valokuvaa, jossa mielenosoittajat ensin etenevät ja sen jälkeen pakenevat.
”Tarkoitus oli ennakoida kehitystä Vanhan valtauksen jälkeen”, muistelee toimitussihteeri Sauli.
Mitä Ylioppilaslehden vallankumousnumero sitten sisälsi?
Ainakin paljon romanttista, mutta vakavamielistä työväestön vallankumousretoriikkaa.
Viittauksia oli niin Venäjän 1900-luvun alun tilanteeseen kuin vuoden 1956 yleislakkoon. Lehti oli jäsentymätön ja sekava, vaikka oli siinä yritystäkin: tiettyjä aihealueita oli yritetty laittaa suunnilleen samoille sivuille.
Vallankumousteeman lisäksi käsiteltiin muitakin aiheita. Jaakko Laakso, Liisa Manninen, Nils Torvalds ja Antti Kuusi kirjoittivat jutuissaan Vanhan valtauksesta ja sen merkityksestä. SAK:n Risto Laakkonen ja professori Antti Eskola analysoivat kapitalismia. Auli Tarkka, Johan von Bonsdorff ja Martti Mellais kirjoittivat kolmannesta maailmasta. Päätoimittaja Markku Lahtela oli kirjoittanut 1960-luvun uusvasemmiston tärkeimmästä ajattelijasta Herbert Marcusesta. Lisäksi lehdessä oli Kari Aronpuron ja Pentti Saaritsan runot.
Suomalaisen ylioppilasliikehdinnän radikaaliudesta kertoo se, että vallankumousnumeron teosta päätettiin HYYssä normaalin päätöksentekomenettelyn kautta. Siinä missä maailmalla ammuttiin opiskelijoita, Suomessa vaihtoehtoisen vallankumouslehden tekemisestä maksettiin kapinoitsijoille palkkiot.
Liian konservatiivinen Ylioppilaslehti
Arvostelijoiden mielestä lehti oli 1968 latteampi kuin Kirkko ja kaupunki.
”Uuden vasemmiston vankka linnoitus Ylioppilaslehti joutui puolueettomien porvareiden käsiin.” Näin kirjoitti Ylioppilaslehden toimittaja ja suomalaisen uusivasemmiston visionääri Antti Kuusi alkuvuonna 1968.
Jorma Cantellin päätoimittajakaudella 1963-66 Ylioppilaslehti oli saanut radikaalin julkaisun leiman. Se aiheutti hankausta ajoittain myös HYYn kanssa. Seuraajaksi haluttiin maltillisempi päätoimittaja. Kaksi ehdokasta sai seuraavassa päätoimittajan valinnassa saman äänimäärän. Paavo Lipponen hävisi paikan arvalla kokoomuslaiselle Yrjö Larmolalle.
Cantellin aikana Ylioppilaslehteä oli pidetty aikaansa seuraavana keskustelufoorumina, yhtenä valtakunnan tärkeimmistä. Monet radikaalit ylioppilasaktiivit ja laajemmatkin kulttuuripiirit kokivat Larmolan vesittäneen tämän aseman. Ylioppilaslehteä pidettiin nyt konservatiivien äänitorvena, vähintään särmittömänä. Lehteä syytettiin muun muassa siitä, ettei se kirjoittanut tarpeeksi Ranskan 1968 opiskelijaliikkeestä.
Ylioppilaslehden jättämää radikaalin tilaa suomalaisessa julkisuudessa ottivatkin osaltaan muut kulttuurilehdet, etenkin Teinilehti ja Aikalainen.
”Ylioppilaslehden vuosikerta 1968 oli latteampi kuin Kirkko ja kaupunki huonoina vuosinaan”, muistelee Ylioppilaslehteä koko 1960-luvun avustanut Peter von Bagh. Toisaalta niin ikään lehteä avustanut arkkiradikaali Ilkka Taipale toteaa, etteivät heidän Larmolassa näkemänsä uhkakuvat
toteutuneet sellaisenaan.
Tähän voi yhtyä silmäillessä vuoden 1968 vuosikertaa. Opiskelijamielenosoituksista ja muistakin ”hullun vuoden” tapahtumista kirjoitetaan, mutta päätoimittaja ei sulata rähinöintiä, jota Suomeen ollaan ”apinoimassa”. Kuten Larmolan 1968 kunnallisvaalimainos totesi: ”Suoraa toimintaa sisäkautta, ei kaduilla huutamista. Uudistuksia ilman anarkiaa. Asialinjalla eteenpäin.”
Jälkiviisaana voi todeta päätoimittajavalinnan olleen HYYn kannalta oikean. Kustantaja välttyi liian vasemmistolaisen päätoimittajan erottamiselta tai eroamiselta ja sen aiheuttamalta huonolta julkisuudelta. Näin kävi 1960-luvun lopussa Jyväskylän, Oulun ja Turun ylioppilaslehdissä. Vanha olisi vallattu Lipposen lehden aikanakin.
Jukka Kortti
Kuva Yliopistomuseo
Kirjoittaja on dosentti, joka tekee Ylioppilaslehden satavuotishistoriikkia.
