14. marraskuuta 2008
Teksti:

”Herbert Marcuse on päivän nimi ylioppilasmaailmassa”, julistaa ilmoitus Ylioppilaslehden vallankumousnumerossa 6. joulukuuta 1968.
    Samassa lehdessä kirjailija Markku Lahtela puhkoo teollisuusyhteiskunnan mätäpaiseita otsikolla ”Marcusen avulla tai ilman Marcusea”.
    Lehden takasivulta voimme lukea Marcusen ajatuksia suvaitsevaisuudesta.
    Mies oli selvästi kuuma nimi, kuumempi kuin noamchomskyt ja naomikleinit yhteensä.
    Mutta kuka hän oli?
    Googletetaanpa: Marcuse syntyi juutalaiseen porvarisperheeseen Berliinissä 1898, väitteli kirjallisuudesta tohtoriksi 1922, päätyi filosofi Martin Heideggerin assistentiksi 1928 ja siirtyi Frankfurtin yliopiston Yhteiskuntatutkimuksen instituuttiin 1933, osaksi vasemmistointellektuelleista koostuvaa Frankfurtin koulukuntaa.
    Pian Marcuse pakeni natseja Yhdysvaltoihin ja aloitti pitkän elämäntyön maan arvostetuimmissa yliopistoissa.
    Vuonna 1968 hän oli 70-vuotias harmaahapsinen ukko. Silti hän päätyi opintoreformia vaativien opiskelijoiden banderolleihin.

Varsova, Berliini, Pariisi, Chicago… Opiskelijat ympäri maailman kapinoivat poliittista järjestelmää, Vietnamin sotaa, imperialismia ja yliopistojen hallintoa vastaan.
    Karismaattinen Marcuse oli opiskelijamellakoiden aikaan usein paikalla luennoimassa ja antamassa provokatiivisia lausuntoja. Sanomalehdissä uusmarxilaista yhteiskuntakriitikkoa pidettiin jopa syyllisenä mellakoihin.
    Marcuse oli uuden vasemmiston profeetta. Hän edusti uutta ajattelua heille, joille konservatiivinen marxismi oli tuottanut pettymyksen ja joiden illuusiot olivat romahtaneet.
    Miehen suosiota siivittivät Rudi Dutschken ja Daniel Cohn-Benditin kaltaiset opiskelijaliikkeiden johtohahmot, jotka lainasivat Marcusen ajatuksia.
    ”Marcuse opetti minulle, että on mahdollista olla samaan aikaan akateeminen ja aktivisti, oppinut ja vallankumouksellinen”, kertoo ihmisoikeustaistelija ja Kalifornian yliopiston professori Angela Davis dokumentissa Herbert’s Hippopotamus.
    Toinen asia on, lukiko kukaan Marcusen tekstejä. Ne olivat nimittäin vaikeaselkoisia sekoituksia marxilaista freudilaisuutta ja hegeliläisyyttä.
    Ylioppilaslehdessä Markku Lahtela lohduttaakin:
    ”Marcusea ei kuitenkaan tarvitsekaan käsittää käsittääkseen mitä vapaus on ja käsittääkseen että me olemme siitä vielä kaukana ja kolmas maailma vielä kauempana…”
    Marcuse kuoli 1979 ja haudattiin Berliiniin. Hänen hautakivessään lukee Weitermachen, `Jatkakaa`.

Antti Järvi

Monipuolinen teoreetikko

Saksalaisesta emigrantista tuli nousevan opiskelijaliikkeen innoituksen lähde ennen kaikkea teoksen One-Dimensional Man (1964, Yksiulotteinen ihminen 1969) myötä.
    Teoksessa Marcuse esitti kuvan yhteiskunnasta, josta toisinajattelun ja kapinoimisen paikat olivat kadonneet, jossa proletariaatti oli onnistuttu integroimaan osaksi järjestelmää, ja jossa ainoa kapea toivo oli marginaalien taisteluissa.
    Mikä tärkeintä, hän myös osallistui opiskelijaliikkeen kehitykseen ottamalla kantaa kysymyksiin väkivallasta, äänestämisestä ja vastarinnan muodoista ylipäänsä. Juuri tuon ajan kirjoitusten vuoksi Marcusea on myös kritisoitu elitistisen vallankumousteorian puolustamisesta ja sananvapauden vastustamisesta.
    Valtaosa Marcusen tuotannosta on tuntematonta, mikä on sääli, sillä hänen tunnetuimmat teoksensa nojaavat hankaliin teoriarakennelmiin. Kenties filosofisesti kestävimpiä ovat hänen 1930- ja 1940-lukujen kirjoituksensa. Niissä Marcuse analysoi terävästi muun muassa vapauden teeman muutoksia ja auktoriteetin oikeuttamista eurooppalaisessa ajatteluperinteessä.
    Yksi hänen tuotantonsa kestäviä teemoja oli estetiikan ja aistillisuuden yhteiskunnallinen luenta, joka on jäänyt hänen ilmipoliittisempien teemojensa varjoon.
    Marcuse esitti yhä ajankohtaisen näkemyksen siitä, miten niin sanottu esteettinen ulottuvuus sekä taiteena että nautintona on läntisessä historiassa toiminut sekä vallitsevan yhteiskunnallisen todellisuuden tukijana että toisinajattelun pakopaikkana.
    Marcusen näkemys teollisen yhteiskunnan taipumuksesta tehdä vapaa-ajasta ja yhteisöllisyydestä osa tuotannollisen koneiston uusintamista on sekin tänä päivänä mitä ajankohtaisin. Marxilaisena hän tunsi syvää huolta erilaisia pakottavan kollektiivisuuden muotoja kohtaan, olivat ne sosialistisia tai kapitalistisia.

Ville Lähde