Vuoden 1968 ylioppilaskumouksen kaksi keskeistä suomalaisvaikuttajaa olivat Mikko Heikinheimo ja Antti Kuusi. Heikinheimo raportoi keväällä Teinilehteen suoraan Pariisin barrikadeilta – Yrjö Larmolan Ylioppilaslehtihän ei tapahtumia havainnut. Kuusi julkaisi syksyllä pamfletin Ylioppilaitten vallankumous.
Anarkisti Kuusi päätti kirjan ottamalla etäisyyttä omaan intoiluunsa: ”Tuijotammeko taas silmämme kipeiksi savuverhoa, jonka takana todellinen vallankumous on tapahtumassa?”
Zbigniew Brzezinskiin viitaten Kuusi ennakoi ”mainion vallankumouksen”: elektroniikka, ennen muuta tietokoneet ja ties kuinka tehokkaat kommunikaatiovälineet mullistavat maailman.
Kirjan optimistinen päätös kuului: Vallankumous ”toteutuu – – meidän tietomme ja tahtomme kautta. Ylioppilasvallankumous jatkuu niin kauan kunnes me jaksamme uskoa omiin voimiimme.”
Tämä oli Antti Kuusen testamentti. Hän kuoli vakavaan sairauteen seuraavana vuonna.
40 vuotta myöhemmin Kuusen skenaario on toteutunut kaksisuuntaisesti.
Kommunikaatiovälineiden totaalisen kumouksen mukanaan tuoman rajattoman vapaan sanan rinnalla on tapahtunut tiedonvälityksen ja viihdeteollisuuden keskittyminen yhä harvempiin käsiin. Meillä Suomessa on Sanoma-konserni.
Jos Antti palaisi maan päälle, visionäärinä hän tuskin hämmästyisi näkyä, jossa Sanoma- imperiumin viisi liiketoimintaryhmää lonkeroineen hallitsee tiedonvälityskoneistoa suurin piirtein viestinnän kaikilla tasoilla: tuotannossa ja jakelussa, printissä ja sähköisessä, sisällöntuotannossa ja sen kritiikissä. Ja niin edelleen.
Historian viekkaudesta tietoista Anttia varmaan huvittaisi havainto, miten vanha kunnon Helsingin Sanomat on ryhtynyt toteuttamaan leniniläistä julkaisupolitiikkaa: sanomalehti on paitsi agitaattori ja propagandisti myös kollektiivinen organisaattori.
Niinpä lehti yhdistää kuntia ja yliopistoja, järjestää kaupunginosatapahtumia, puuttuu Kaisaniemen puiston käyttöön ja paapoo populistipoppoolle poliittisen selkänojan.
Antti hieman huolestuisi huomattuaan päivän lehdestä, että imperiumin edustajat ovat jo päättämässä professorin valinnasta Tampereen yliopistoon, tuohon punapesäkkeeseen. Mutta onhan se linjassa leniniläisen toiminta-ajatuksen kanssa.
Vitsin vuoksi Antti esittäisi, että seuraavaksi kannattaisi satsata arkkipiispan valintaan. Kirkko – sehän on melko mahtava organisaatio… Nyky-yhteiskunnassa pelkkä tieto ei enää riitä. Tarvitaan myös uskoa. Sille on selvä sosiaalinen tilaus.
Anssi Sinnemäki
