17. lokakuuta 2008
Teksti:

Yliopiston päärakennuksen ensimmäisen kerroksen miesten wc on todellinen mikrokoon fallosten mittauspaikka. Tästä pitävät huolen kopeissa puuhastelevat pakkoruotsia vihaavat tosimiehet ja kaikkea orgaanista syleilevät, keskinkertaiset hippifilosofit. Heidän koppien seiniin tikkukirjaimin merkitsemät täginsä kertovat kyltymättömästä itseilmaisun tarpeesta.

Ryhmien harrastamissa vessaleikeissä ei sinällään ole mitään pahaa, ennen kuin niihin sotketaan mukaan viattomat ulkopuoliset. Neitseellisiä kanssaopiskelijoita ei tulisi rasittaa tylsillä mielipiteenilmaisuilla, vaan heille pitäisi tarjota huvia koko ylioppilaskunnalle maksetun rahan edestä.
    Seiniä piristäisivät esimerkiksi sateenkaaren värisellä hennalla maalatut kuvat iloisista afrikkalaislapsista ja reilun kaupan kannabistuotteista sekä muutama vaihtoehtoparantajan puhelinnumero.
    Tasokkaamman ja puhuttelevan taiteen sijaan puuhastelijat kuitenkin keskittyvät taisteluun kasvotonta voimaa, siivoojia, vastaan. Tässä aneemisessa töhrysodassa punnitaan ensimmäisen kerroksen valta-asetelmat työtään suljetusti tekevien wannabe-virkamiesten ja anarkistitaiteilijoiden kesken.
    Koska vessataiteilijat kuuluvat kiinnostavuudeltaan samaan kategoriaan Juhani Palmun kanssa, ei hygieniasyistä poistettavien, kuulakärkikynätekniikalla tehtyjen nykygrafiikoiden kohtaloa voi pitää kovin surullisena. Lukukauden lopussa seinät maalataan takaisin valkoiseksi ja virkakoneisto voittaa.

Onneksi pakottavan itseilmaisun voiman ovat ymmärtäneet muutamat helsinkiläisbaarit, jotka tarjoavat vessoissaan laillisia paikkoja vapaalle puuhailulle. Niissä tehtävä laattataide pääsee oikeuksiinsa joskus kahdeksannen oluen jälkeen, jolloin oma fallos on kasvanut jo sellaisiin mittoihin, ettei yliopistolla vaikuttava estyneisyyden aura enää vaikuta.
    Taide pääsee irti telaketjuistaan.
    Baaritaiteella on myös se hyvä puoli, ettei kenenkään tarvitse vastentahtoisesti katsella tätä b-luokan angstia. Seuraavaan baarin vaihtaminen onnistuu kätevästi narikkamaksun hinnalla, ja traumaattinen totuus huonosta ruotsin kielen taidosta unohtuu shotteja vetämällä.
    Mikäli opiskelijoiden alkoholismi tai kopeissa puuhastelu ei kiinnosta myöskään yliopiston keskusjohtoa, kannattaa heidänkin harkita vapaasti sotkettavien seinien tuomista empirekeskustan yliopistokiinteistöihin.
    Lopulta suurimman falloksen omistaa nimittäin se, joka suosiolla tyytyy seuraamaan muiden puuhastelua etäämmältä pisuaarilta.

Kirjoittaja on parantumaton voyeristi.