31. lokakuuta 2008
Teksti:

Se oli ollut seitsenottelija Niina Kelon koko urheilu-uran suurin haave. Loppukesästä unelmista tuli totta: kolmivuotiaana valmentajaäitinsä ja siskonsa mukana urheilukentille ajautunut Kelo pääsi kilpailemaan Pekingin olympialaisiin. Sitä ennen hän oli ehtinyt kahmia jo yli sata suomenmestaruusmitalia.
    Urheilun rinnalla 28-vuotias Kelo on toki ehtinyt myös opiskella yliopistossa. Kolme ensimmäistä opiskeluvuottaan urheilija eteni mallilukujärjestysten mukaisesti. Sen jälkeen vuonna 2001 opintonsa aloittanut Kelo päätti suorittaa tutkintonsa urheilun ehdoilla.
    ”Ei minulla minnekään kiire ole ollut. Koska urheilen, minulla ei ole ollut tarvetta mennä töihin”, hän kertoo.
    Kelolle yliopisto-opiskelun ja urheilun yhdistäminen ei ole ollut vaikeaa. Urheiluun on vuosien varrella syntynyt niin luja rakkaussuhde, ettei lähes kahdenkymmenen tunnin viikkoharjoittelun ja opiskelun rinnakkaiselo ole tuottanut ongelmia. Ensi keväänä hän valmistuu Helsingin yliopistosta lastentarhanopettajaksi.

Pohjois-Arizonan yliopiston kampuksella aurinko paistaa 360 päivää vuodessa. Sijainti vuoriston kupeessa Flagstaffin kaupungissa mahdollistaa myös korkean paikan leirit.
    Maantiedettä opiskeleva suunnistaja ja kestävyysjuoksija Mårten Boström on viettänyt kaupungissa neljä vuotta opiskellen ja urheillen. Ennen Yhdysvaltoihin muuttoa Boström opiskeli kaksi vuotta Suomessa. Vuodet olivat kiireisiä, sillä opiskelun ja kilpaurheilun yhdistäminen oli hankalaa.
    Lopulta Boström päätti lähteä opiskelijavaihtoon Arizonaan. Tätä kestävyyslajien erikoismies ei ole katunut päivääkään.
    ”Pystyn yhdistämään opiskelun ja urheilun maailman kestävyysjuoksun mekassa”, Boström kertoo. Kun suunnistaja aikanaan mietti, mitä haluaisi opiskella, maantiede tuntui luonnolliselta valinnalta. Opinnoissaan hän on erikoistunut paikkatietojärjestelmiin eli nykyaikaisiin karttoihin.
    Yhdysvalloissa 26-vuotias Boström on ehtinyt jo urakoida tutkintonsa valmiiksi. Seuraavana tavoitteena on valmistua myös Helsingin yliopistosta vuoteen 2010 mennessä.
    Lopullista lajivalintaa uhreilija ei ole vielä tehnyt, sillä omien sanojensa mukaan hän on koukussa molempiin. Mutta harmittaako villien opiskeluvuosien menettäminen urheilulle?
    ”Ei, sillä urheilu on mahdollistanut matkustamisen maailmalla. Vieraisiin kulttuureihin tutustuminen ja leirit ulkomailla ovat avartaneet maailmankuvaani.”

Soutaja Ulla Varvio vaihtoi lajinsa hiihdosta soutuun vasta 18-vuotiaana. Hiihto jäi, kun suksipareja olisi pitänyt olla kymmeniä. Vaikka takana on vasta neljä vuotta soutajana, on Varvio noussut olympiavalmennettavien ryhmään ja niittänyt menestystä Suomessa ja maailmalla. Nuorten maailmanmestaruuskilpailuissa hän oli seitsemäs.
    Varvion oppivuodet ovat päättyvän kauden jälkeen ohi, sillä 22-vuotiaan soutajan on aika siirtyä aikuisten arvokisoihin.
    Kolmatta vuotta kotitalouden opettajaksi opiskeleva Varvio pitää lajiaan helppona opiskelijalle, sillä kilpailukausi sijoittuu yliopiston kesälomalle. Hän on kuitenkin nähnyt myös harjoittelun ja opiskelun yhdistämisen varjopuolet.
    ”Syksyisin kahmin mahdollisimman paljon opintopisteitä, sillä kevään leiritykset estävät minua osallistumasta opetukseen”, soutaja kertoo.
    Myös yliopistolta on löytynyt joustavuutta, sillä Varvio on lähettänyt ryhmätöitä ja korvaavia kirjoitustehtäviä maailmalta sähköpostitse.
    ”Valitettava totuus on silti se, että kotitalousopettajan työhön kuuluvia perusasioita ei voi opetella kirjekurssina.”

Myös squashinpelaaja Heikki Kononen on yhdistänyt opinnot ja urheilu-uran. Hän valmistuu noin kuudessa vuodessa suomen kielen opettajaksi. Opiskeluvuosiin on mahtunut urheilua, opiskelua ja kaksi vuotta vaihdossa.
    ”Ensimmäisenä opiskeluvuonna kahmin kasaan 60 opintoviikkoa. Silloin keskityin enemmän opiskeluun kuin pelaamiseen”, Kononen kertoo.
    Harjoituskaudesta riippuen Kononen harjoittelee kahdeksasta viiteentoista tuntia viikossa. Treeniin kuuluu peliharjoitusten lisäksi lenkkeilyä ja lihaskunnon ylläpitoa.
    Kononen myöntää, että squash sallii teknisyytensä ja taktisuutensa vuoksi lyhyet peli- ja harjoittelutauot. Squashia voimakkaammin fysiikkaan perustuvien lajien harjoittelua ei voi vähentää yhtä pitkäksi aikaa.
    Halu seikkailla ajoi Konosen vaihto-opiskelijaksi Espanjaan.
    ”Siellä löysin aivan uuden motivaation pelaamiseeni. Toisesta vaihto-opiskelukaupungista Tukholmasta taas löytyi treenikavereita.”

Virvamaria Toikka
Kuva Wilma Hurskainen

Näin yhdistät urheilun ja opiskelun

– Muista toisinaan antaa aikaa itsellesi ja vain olla. Yritä keskittyä vain opiskeluun ja urheiluun, mutta pidä toisinaan lepopäiviä.
    – Ilmoita luennoitsijalle tai lehtorille ajoissa, jos sinulla on jokin este suorittaa kurssi tavalliseen tapaan.
    – Kun tavoitteesi ovat tarkat, harjoittelun ja opiskelun yhdistäminen on helpompaa. Järjestelmällisellä viikkolukujärjestyksellä voit päästä pitkälle.
    – Pidä tenttikirja mukana aina, missä liikutkin.
    – Lähde opiskelijavaihtoon johonkin sellaiseen paikkaan, jossa lajisi harjoitteluun on hyvät mahdollisuudet.
    – Kuntosalilla pystyy lukemaan verryttelyn aikana hyvin tentteihin.
    – Urheilu auttaa sinua jaksamaan, sillä kehosi ja mielesi pysyvät virkeämpinä.