31. lokakuuta 2008
Teksti:

Oliko teidän pihassanne pienenä sellaista vähän nuorempaa, hieman liian innokasta ja kaikkien mielestä ärsyttävää tyyppiä, joka oli pakko ottaa mukaan leikkiin, kun äiti käski? Sellainen tyyppi, joka oli sitten lopulta tyytyväinen, kun sai kotileikissä olla vaikka olohuoneen sohva.
    Auta armias, jos sille tyypille antoi joskus jännittävän tehtävän, kuten käpyjen keräämisen puron patoamista varten, niin siitähän se vasta innostui.
    No, Suomi on minusta vähän samanlainen. Ärsyttävästi virnistelevän ulkoministerimme megalomaaniset visiot Suomi-brändistä ja lehdistön intoilu The Rasmuksen sijoituksesta Saksan albumilistalla ovat omiaan pönkittämään mielikuvaani räkänokkaisesta pikkuveli-Suomesta, joka haluaa hirveästi leikkiä isojen poikien kanssa.

Martti Ahtisaaren rauhanpalkinnosta seurannut kansallisromanttinen mediahulina lienee liioiteltua. Radiossa pauhataan suu vaahdossa paremmasta Suomi-kuvasta ja maailmanvalloituksesta.
    Alexander Stubb tulee housuihinsa, kun ajattelee mitä mahdollisuuksia tämä avaa Suomi-brändin kehittämiselle. (Jumalauta, jätkät, kohta jokaisella kiinalaisella on kotona sauna!)
    Kivat Maralle, mutta ei ne Yhdysvalloissa vieläkään tajua, että joulupukki on suomalainen, ja Keski-Euroopassa luullaan tämän tästä Nokiaa japanilaiseksi.
    Vai muistaako joku vuoden 2004 vuotena, jolloin Kenian kulttuuri tuli tunnetuksi ympäri maailmaa? Täällä pohjolassa asti järjestettiin benga-bileitä ja Milanon catwalkit täyttyivät kanga-asuista. Kyllä oli kuulkaa Kenia-brändi voimissaan,kun Wangari Maathai voitti Nobelin rauhanpalkinnon!
    Tässäkö nyt sitten pitäisi olla ylpeä maasta, jonka media uutisoi ihan ensteks tärkeimpänä asiana Pamela Andersonin etäisesti suomalaisista sukujuurista, kuin se olisi suurikin meriitti, no, yhtään missään?

Suomalainen on helppo tehdä onnelliseksi. Oletteko huomanneet sitä lapsenomaisen riemun pilkahdusta pohjoisen pojan silmässä, kun vaikkapa ranskalainen toteaa notta ”salmiakki”?
    Vähän samalla tavalla kuin ulkomaalainen pitää aina ensimmäiseksi opettaa kiroilemaan, täytyy suomalaisen saada heti selville kaikki, mitä muualta tullut tietää Suomesta.
    Jos ei tiedä, raukka, niin ylpeillen kerrotaan, että me keksittiin muuten karjalanpiirakka.
    Ai et ole koskaan syönyt karjalanpiirakkaa? Ai teillä siellä keksittiin auto?
    No mutta on meillä toi joulupukkikin. Ja Stubb!

Saara Kunnaala

Kirjoittaja on allerginen kokoomuslaisille.