17. lokakuuta 2008
Teksti:

Israelilaissyntyinen valokuvaaja Tomer Ganihar avaa New Yorkin Chelseassa sijaitsevan studionsa oven.
    Ensikohtaaminen on hätkähdyttävä, eikä aivan vastaa odotuksia: Ganihar on lähes kaksimetrinen kalju mies, jolla on tutkiva katse jäänsinisissä silmissään. Hänestä välittyy aitoa innostusta ja lämpöä.
    Tomer Ganiharin valokuvanäyttely tulee marraskuussa taidemuseo Tennispalatsiin. Yhtä asiaa Ganihar odottaa Suomen-vierailultaan eniten:
    ”Haluan ehdottomasti saunaan!”
    Valokuvaaja tarjoaa virvoitusjuomia ja tupakkaa. Sitten hän ottaa mukavan asennon punaisella sohvallaan ja perustelee, miksi saunakulttuuri viehättää häntä.
    ”Yhdessä olemisen tavan täytyy olla Suomessa erilainen kuin Israelissa. Siellä ei tulisi kuuloonkaan olla alasti samassa pesutilassa muiden perheenjäsenten kanssa. Poliisi olisi oven takana parissa sekunnissa”, valokuvaaja ihmettelee.

Yhdellä Manhattanin trendikkäimmistä alueista sijaitsevaan huoneistoon tulvii valoa.
    Valokuvaaja onkin kiinnostunut valon ilmiöistä, etenkin ekstaasista, jota hän kutsuu valon kokemukseksi.
    ”Haluan osoittaa, että tuo kokemus on kaikkialla sama, Intiassa, New Yorkissa ja Israelissa. Se on universaali elämys.”
    Ganiharin mukaan hänen kuvansa koostuvat valokuvaustaiteen perustavimmista elementeistä, valosta ja liikkeestä.
    ”Kuvissani ei ole mitään konstikasta. Ne eivät ole postmoderneja, käsiteltyjä tai hienostuneita. Kutsun niitä valokuvaustaiteen luolamaalauksiksi. Kuvani palautuvat taiteenlajin juurille.”
    Ganihar sanookin olevansa valokuvauksen suhteen 1800-luvun ihminen.
    ”Olen sukupuuttoon kuoleva laji, viimeinen dinosaurus. Käytän edelleen mekaanista kameraa ja pimiötä. En koske digitaalikameroihin tai käytä kuvankäsittelyohjelmia. Photoshop on minulle kuin ei-kosher-ruoka”, Ganihar selvittää.

Ganiharin tunnetuimpia töitä ovat kuvat rave-bileissä juhlivasta israelilaisnuorisosta. Sarjaansa valokuvaaja alkoi kuvata ollessaan armeijassa 1990-luvulla. Hän halusi jakaa tuntemattomamman Israelin muun maailman kanssa.
    ”New Yorkissa ja Euroopassa rave-bileet ovat puhtaasti juhlimista. Israelissa kaikki liittyy uskontoon, vapauteen ja turvallisuuskysymyksiin. 1990-luvulla rave-juhlat olivat siellä kuin uuden agendan rakentamista. Ne olivat tapa sanoa ei väkivallalle ja konflikteille”, Ganihar kertoo.
    ”Juhlimme itseämme, nuoruuttamme ja ikivanhoja juuriamme uudella tavalla, se oli hyvin positiivista ja seksikästä. Myös ekstaattinen tapahtuma.”
    Ganiharin mukaan rave-juhliin osallistuminen on Israelissa poliittinen teko.
    ”Israelissa huomista ei kirjaimellisesti ole. Vaikka inttäisi, ettei halua olla poliittinen, on sitä tahtomattaankin. Se antaa juhlimiselle lisämerkityksen.”
    Sarja sai maassa hyvän vastaanoton ja paljon näkyvyyttä.
    ”Tosin jotkut ortodoksijuutalaiset vastustivat tapaani esittää uskontoa uudella, hauskemmalla tavalla. Toivon heidänkin silti ymmärtävän, että tarkoitukseni ovat hyvät. Pyrin taiteeni avulla rakentamaan siltaa nykyisen ja aiempien sukupolvien välille.”
    Valokuvaajan motto onkin rauhanomainen:
    ”Valo kuuluu meille kaikille – jaetaan se, ei taistella siitä.”

Susanna Karhapää

Tomer Ganiharin valokuvia Taidemuseo Tennispalatsissa 28.11. 2008 -25.1. 2009.

Tomer Ganihar kuvaa kolmen itselleen tärkeän valokuvan kuvaustilanteiden taustoja:

Indian Heart: ”Kuljin veneellä Intiassa, kun yhtäkkiä näin tämän kiveen piirretyn sydämen ja miehen rukoilemassa sen äärellä. Minulle tapahtuma kuvasti rakkautta ja harmoniaa. Kuolema on Intiassa jatkuvasti lähellä, se on jokapäiväinen kokemus. Juuri se mahdollistaa todellisen ilon kokemuksen. Parin metrin päässä tästäkin paloi ruumiita.”

Kaddish (The Day After a Bomb): ”Kuvasin tämän päivä sen jälkeen kun Israelissa oli jälleen kerran räjähtänyt pommi. Menin baariin, jossa mies istui pullonsa äärellä. Halusin osoittaa, että meidänkin sukupolvellamme on oma tapansa surra. Sen ei tarvitse ilmetä perinteisten rituaalien muodossa. Kuvan nimi on Kaddish kuvastaa miehen rukousta menettämilleen läheisille.”

The Tear: ”Kuva on sairaalan simulointikeskuksesta, jossa sotilaat ja lääkärit harjoittelevat mallinukkejen avulla haavoittuneiden kohtaamista. Kuvan sotilas on ollut sotatantereella ja nähnyt oikeiden ihmisten kuolevan. Keinotekoisessa maailmassa hän joutuu vastakkain todellisten sodan kauhujen kanssa, vaikka täällä kuolevat ja haavoittuvat vain mallinuket. Kun todellinen ja keinotekoinen maailma kohtaavat, sotilas murtuu.”

Kuvateksti: ”Kuvaustilanteiden lavastaminen tuntuisi huijaukselta. Mielestäni minulla ei ole siihen oikeutta”, valokuvaaja Tomer Ganihar pohtii.