31. lokakuuta 2008
Teksti:

Tanssija Eeva Muilu makaa mahallaan lattialla ja kiukuttelee, koska hänen modernia tanssia opiskeleva kämppäkaverinsa ei pidä uuden tanssin opiskelijaa minään.
    Pian teatteriohjaaja Heidi Räsänen kertoo, että hänkin haluaisi olla miesohjaaja, joka on kerran käynyt maalla, tavannut siellä aitoja ihmisiä ja valaistunut.
    Esimerkit ovat marras-joulukuun vaihteessa uusintaan tulevasta Postia Eva Dahlgrenille -esityksestä, joka perustuu esiintyjien esittämishetkellä keksimään itsereflektioon.
    Esityksen roolijakoa on vaikea hahmottaa.
    Mutta siltä vaikuttaa monen muunkin uuden teatteriryhmän toiminta: joskus tuntuu siltä kuin yleisö vain seuraisi vierestä, kun kaverit siinä lavalla avautuvat toisilleen.
    Jos näin on, mihin ohjaajia ja johtajia enää tarvitaan?
    ”Johtajan rooli muuttuu, mutta se ei tarkoita sitä, ettei häntä tarvittaisi”, sanoo Postia Eva Dahlgrenille -esityksen ohjaaja Milja Sarkola, 33.
    Hän aloittaa ensi vuoden alussa Teatteri Takomon johtajana yhdessä 30-vuotiaan teatteriohjaajan Pauliina Feodoroffin kanssa.

Teatteri on jo kauan ollut paljon muuta kuin valmiin näytelmätekstin tulkitsemista näyttämölle. Uuden ajan teatterintekijät kelpaavat Kiasmaan ja elokuviin ennemmin kuin teatteritaloihin.
    Jotain teattereiden ohjelmistovalintojen jämähtäneisyydestä kertoo se, että kauden parhaimpien esitysten joukkoon Tampereen teatterikesään valittu Postia Eva Dahlgrenille sai ensi-iltansa Zodiakissa, uuden tanssin keskuksessa. Pauliina Feodoroff taas palkittiin Kritiikin kannuksilla elokuvaohjauksestaan Non Profit.
    ”Teattereiden johtajat tekevät päätöksiä ohjelmistoista valmiiden näytelmien perusteella. On vaikeaa saada läpi teoksia, jotka syntyvät jostain muusta”, Sarkola sanoo.
    Teatterit avautuvat hiljalleen monimuotoisemmille kokeiluille, yhteisöstä kerättyjen tarinoiden työstämiseen ja esittämisen problematisointiin.
    Nuorempi polvi täyttää johtajan pestejä. Takomon tämänhetkinen johtaja Miko Jaakkola lähtee Kajaanin kaupunginteatteriin. Kokkolan kaupunginteatterin vetojuhdiksi valittiin kolmekymppiset serkukset Ari-Pekka ja Jarkko Lahti .
    Sukupolvenvaihdos ei automaattisesti tuo muutoksia.
    ”Kuilu teatterikäsitysten välillä on syvä, mutta se ei sijoitu sukupolvien väliin. Suurin sukupolviero näkyy ohjaajissa. Nuoremmat eivät ohjaa enää pelolla, jotta saisivat sitä…hmmm…discipliniä, ruotsia äidinkielenään puhuva Sarkola mumisee, eikä vaikuta kovinkaan autoritääriseltä.

Teatteri Takomo kiinnostaa Sarkolaa siksi, että se on ensembleteatteri. Hän pitää Takomon pienimuotoisuudesta.
    ”Ensembleteatterin vahvuudet löytyvät keskustelevuudesta. Asioista ei kuitenkaan voi päättää äänestämällä. Kompromissi ei ole hyvä taiteen lähtökohta, eikä se, ettei vähemmistön ääni saa koskaan päätöstään läpi.”
    Studentteaternissa uransa aloittaneen Sarkolan teatteriajattelu nivoutuu esiintyjän tarkasteluun ja epäjuonellisuuteen.
    ”Ajattelen näyttämöä tekojen paikkana ja teatteria enemmän tässä ja nyt -tapahtuvana taiteena, jossa ihmisen toimintaa ja kummallista olemassaoloa voi tehdä näkyväksi.”
    Mutta onko tiiviissä, kymmenhenkisessä ryhmässä myös joitain hankaluuksia?
    ”Voi olla ikävää tehdä päätöksiä, jotka eivät miellytä kaikkia. Päätökset pitää kuitenkin tehdä taiteellisin, ei sosiaalisin, perustein.”

Johtajia on monenlaisia

Teattereiden johtamisesta käydään teatterimaailmassa jatkuvaa polemiikkia.
    Kun 2000-luvun alussa joukko nuoria miehiä ryhtyi teatterinjohtajiksi, heistä lähes jokainen jätti kautensa kesken.
    ”Koiran virka!” tuhahti heistä Kristian Smeds .
    Hallinto ja kulttuuripolitikointi vievät aikaa taiteelta. Nykyään teatterinjohtajat eivät itsestään selvästi vedä omaa taiteellista linjaa. Esimerkiksi Turussa valittiin teatterinjohtajaksi vuonna 2007 Raija-Liisa Seilo , joka ei ole koskaan tehnyt teatteria, vaan toimii eräänlaisena kokonaisuuden suunnittelijana.
    Teatterinjohtajat ovat viime aikoina profiloituneet paikallisten aiheiden esiintuojina. Esimerkiksi Lappeenrannan kaupunginteatterin johtaja Jari Juutinen sanoo tavoitteekseen palauttaa teatterin asema yhteisenä leirinuotiona, jossa puidaan yhteisölle tärkeät asiat.
    Poikkeuksiakin löytyy, kuten Espoon kaupunginteatterin Jussi Helminen , joka haalii teatteriinsa kansainvälisiä vierailuesityksiä ja suunnittelee teatterista Suomen Kansainvälistä Teatteria.

Maria Säkö
Kuva Wilma Hurskainen

Postia Eva Dahlgrenille esitetään Zodiakissa Helsingin Kaapelitehtaalla, Tallberginkatu 1, 26.11.-4.12.