Polynesialaisen heimon jäsen on vahingossa hipaissut toteemia.
Hän uskoo kuolevansa.
Koko heimo uskoo hänen kuolevan. Niinpä hän heittäytyy maahan odottamaan kuolemaa. Parin päivän päästä hän on kuollut.
Jumalat ovat kostaneet tabun rikkojalle.
”Tabu on negatiivinen pyhä. Kun pyhä on positiivinen ja kunnioitusta herättävä, kaunis valoisa puoli, niin tabu on ulossuljettua, kielloin suojattua. Tabu liitetään epäpuhtaaseen pyhään, sellaiseen, mitä pidetään saastaisena”, sanoo pyhää tutkinut sosiologian professori Tiina Arppe Helsingin yliopistosta.
2000-luvun Suomessa sana tabu on arkipäiväistynyt tarkoittamaan kieltoa.
Kun kirjoittaa Googleen sanaparin ”on tabu”, kone luettelee tabuiksi muun muassa seuraavat asiat: teeskentely, vihainen nainen, teiskolaisten ympäristöystävällisyys, pienten lasten äitien juominen, vanhusten seksi ja henkilökunnan varastelu.
Näistä puhuminen tuskin johtaa kovin suuriin sanktioihin.
On toki edelleen olemassa voimakkaampia tabuja, kuten insesti, pedofilia, nekrofilia, kannibalismi, eläimiin sekaantuminen, eläinrääkkäys ja ulosteet.
Niitä pidetään suurelta osin yleismaailmallisina sääntöinä. Sellaisina, jotka erottavat ihmiskunnan eläinkunnasta.
Tänä vuonna on kulunut 40 vuotta vuodesta 1968, jolloin kokonainen sukupolvi julistautui tabujen rikkojaksi.
”Silloin paitsi syötiin tabuja, myös rikottiin niitä”, myhäilee tähän rock- ja vaihtoehtosukupolveen kuuluvaksi tunnustautuva uskontotieteen professori Veikko Anttonen Turun yliopistosta.
Viimeisten 40 vuoden aikana esimerkiksi seksuaalisuuteen liittyneet tabut ovat kaatuneet kolisten.
”Seksuaalisuuteen ei liity mitään normin rikkomista, päinvastoin. Sitä toitotetaan joka tuutista”, Tiina Arppe sanoo.
Suomalaiset perusarvot jäivät kuitenkin 1960-luvun kuohuista huolimatta pitkälti ennalleen. Ne kiteytyvät pyhään kolminaisuuteen koti, uskonto, isänmaa.
Anttosen mukaan suurin isänmaahan liittyvä tabu on kertomus yhtenäisestä kansakunnasta.
”Olemme herkästi taipuvaisia ajattelemaan, että olemme niin perhanan yhtenäinen kansa ja meillä on yhteiset symbolit, idolit ja urheilijat, jotka taistelevat Suomen puolesta. Oikeasti he taistelevat itsensä puolesta. Sen illuusion rikkominen on tabu.”
Yhtenäisyyden myytin vuoksi esimerkiksi vuoden 1918 kansalaissodasta ei pitkään saanut puhua. Anttosen mukaan historiatieteet kanonisoivat edelleen tietynlaista tulkintaa suomalaisuudesta.
”Suomalaisten on erittäin vaikea käsitellä sitä tosiasiaa, ettei kansakunta ole koskaan ollut yhtenäinen. Ajatus on luotu joskus kansallisromanttisella ajalla, jolloin heimorajat hävisivät.”
Vallitsevan tulkinnan hajottamiseksi riittää joskus nuken päälle puettu korsetti.
Sen sai huomata viime talvena taiteilija Katariina Lillqvist, jonka nukkeanimaatiossa Uralin perhonen marsalkka Mannerheimilla on paitsi kureliivi, myös suhde mieheen.
”Suomessa Mannerheimin käsittely on heti tabu, jos ei pysy siinä ikonissa, se tuli selväksi”, Lillqvist sanoo.
Seuraavaksi hän aikoo käydä toisen kansakunnan jalustalla pönöttävän ikonin, Arvo Ylpön, kimppuun.
”Olen pitkän aikaa kerännyt haastattelumateriaalia. Ylppöhän oli näitä rotuhygienian kannattajia. Minua kiinnostaa, kuinka paljon hänen ajatusmaailmaansa vaikutti saksalaisen lääkärikunnan fasistinen etiikka.”
Ajatus yhtenäisestä kansakunnasta ja sen edusta näkyy myös median kertomissa tarinoissa.
Median tabut koskevat usein suomalaisia liike-elämän toimijoita. Esimerkiksi käyvät viimeaikaiset metsäteollisuutta koskevat uutiset.
”Pohjoisessa asuva kollegani osoitti Inarissa Metsähallituksen raiskaamaa tunturin rinnettä. Hän sanoi, että jos sellutehtaiden sulkemisen seurauksena täällä hakataan vähemmän, niin menkööt kiinni”, Lillqvist sanoo.
Hän arvioi, että tämän ajatuksen julkituominen johtaisi turpasaunaan esimerkiksi Valkeakoskella, jossa maailmankuva ja elinkeinot ovat toiset.
”Paperitehdas symboloi toiselle palkkapussia, vaurautta ja rivitalonpätkää. Toiselle se symbolisoi koneistoa, joka syö luontoa ja vie porotaloudelta luontaisen pohjan.”
Koti, uskonto, isänmaa -kolmikon toinen osa, uskonto, on jo paljolti irronnut suomalaisten arvoista.
”Luterilainen kirkko oli pitkään yhtenäisyyden symboli ja luterilaisuuden ja suomalaisuuden kytkös selvä. Nythän nuoriso eroaa verkossa kirkosta yhdellä napin painalluksella”, Anttonen toteaa.
Jumalan pilkkaa koskeva pykälä poistettiin laista vuonna 1998. Nykyisinkin on laitonta pilkata loukkaamistarkoituksessa kristittyjen Jumalaa, samoin kuin muiden uskonnollisten yhdyskuntien pyhinä pitämiä asioita.
Toisin kuin 1960-luvun kirjarovioiden aikaan, rikoksen ei enää katsota kohdistuvan jumaliin vaan niihin uskoviin uskonnonharjoittajiin.
Veikko Anttosen mukaan uskonnosta on tullut toisenlainen tabu.
Vakaumukset ovat nyky-Suomessa ihmisiä erottava tekijä. Ne ovat palkan kaltaisia yksityisasioita, joista ei ole oikein sopivaa toitottaa ääneen eikä udella toisilta.
Yhteisen uskonnon murentuminen on entisestään hankaloittanut suhtautumista universaaliin kuoleman tabuun. Maallistumisen myötä on kadonnut usko kuolemanjälkeiseen elämään ja jälleennäkemiseen tuonpuoleisessa.
”Olemme neuvottomia puhumaan kuolemasta. Emme esimerkiksi tiedä, miten lohduttaa jotakuta, joka on menettänyt jonkun tai jotakuta, joka on kuolemaisillaan”, kertoo dosentti Terhi Utriainen Helsingin yliopiston uskontotieteen laitokselta.
Utriaisen mukaan kuoleman tabua vahvistaa nuoruuden ja terveyden ihannointi. Elämme kuin kuolemaa ei olisikaan.
Kuolemankäsitykseen liittyy kiinnostava trendi: Suomessa ja muissa länsimaissa on alettu uskoa jälleensyntymään.
Utriainen arvelee trendin johtuvan ainakin osittain siitä, että ajatus kuoleman lopullisuudesta on liian raskas.
”Moni pitää ovea pikkuisen raollaan. Se on minusta pirun ymmärrettävää, on kysymys sitten omasta itsestä tai läheisestä.”
Ristiriitaista kyllä kuolemakielteinen kulttuurimme on samaan aikaan nekrofiilinen. Kuolema on meille pakkomielle, jonka kohtaamme jatkuvasti viihteessä ja uutisissa.
”Emme siedä ajatusta hitaasta kuolemasta, jollainen minua ja sinua todennäköisimmin odottaa. Sen sijaan nopeat action- tai katastrofikuolemat ovat silmiemme edessä koko ajan”, Utriainen huomauttaa.
Maallistumisesta huolimatta luterilainen arvomaailma määrittää edelleen sitä, mitä suomalaiset pitävät pyhänä.
Veikko Anttosen mukaan olemme sisältäneet sen kautta huonon omantunnon, kieltojen rikkomisen pelon.
”Joissakin toisissa uskonnoissa pelkkä uskonyhteisön jäsenyys riittää pelastumiseen. Jos ajattelee Lutherin teesiä, että ihminen pelastuu vain ja ainoastaan Jumalan armosta, niin mikään ei riitä. Ihminen kilvoittelee jatkuvasti, jos ei muun niin huonon omantunnon kanssa.”
Luterilaisuudesta kumpuavat myös käsityksemme työstä pyhänä asiana ja ihmisen identiteetin määrittelijänä. Tämä näkyy sellaisissa lauseissa kuin ”Työ miehen kunnia” ja ”Otsa hiessä tulee sinun leipäsi ansaitseman”.
”Meille on iskostettu käsitys, että ihmisen pitää tehdä töitä ja palvella Jumalaa kaikessa. Sellaista peruspremissiä ei saa asettaa kyseenalaiseksi”, Anttonen toteaa.
Työn kyseenalaistusta kokeili prekaariaktivisti Eetu Viren vuonna 2006 A-talkissa. Hän määritteli siivouksen ja hampurilaisravintolatyön paskaduuneiksi.
Siitä nousi meteli, kuten tabun ravistelusta on tapana seurata.
Työ on tabu, joka saattaa olla murtumassa, arvioi entinen vihreiden kansanedustaja Rosa Meriläinen. Nuoret aikuiset downshiftaavat eli vaihtavat huonommin palkattuihin töihin saadakseen parempaa elämänlaatua. Perustuloa tai kansalaispalkkaa ajavat ihan vakavasti otettavat poliitikot.
”Uudet sukupolvet eivät ehkä ole valmiita tekemään töitä ihan vain sen takia, että töitä pitäisi tehdä”, Meriläinen arvioi.
Työn pyhyys määrittää toista suomalaisten pyhää asiaa – ruokaa.
”Uskonto ei kiteydy ainoastaan siinä, että ihminen elää synnittömästi. Ihmisen pitää kunnioittaa sitä, että emme saa ravintoa kuin työn kautta. Leipä ja ruoka ansaitaan sillä”, Anttonen kertoo.
Sen sijaan luterilaisuuden aiemmin sanelema käsitys oman ruumiin pyhyydestä on muuttunut. Enää ei ajatella, ettei ihminen saa kajota luojan luomaan vartaloon.
”Nykyisin esimerkiksi plastiikkakirurgian kautta ruumiiseen saa koskea. Siitä voi korjata yhtä ja toista”, Anttonen sanoo.
Vaikka uskonto ja isänmaa ovat laskussa, kotiin liittyvät arvot sen kuin porskuttavat.
Nuoret parit solmivat avioliittoja mahtipontisissa kirkkohäissä. Mielipidetutkimusten mukaan suomalaiset edellyttävät kumppaniltaan uskollisuutta.
Tätä tuskin osattiin aavistaa 1960-luvulla.
”Osa nykypolvesta on entistä konservatiivisempia eli he hakevat perusarvoja”, Anttonen kertoo.
Yksi suurimmista tabuihin liittyvistä muutoksista onkin juuri tässä. Suomalaiset ovat jakaantumassa vapaaehtoisesti ryhmiin, joilla on omat, toisista ryhmistä poikkeavat, joskus tiukatkin kieltonsa.
”Esimerkiksi vegaaneille lihan syöminen on tabu, vaikka suurin osa ihmisistä vetää sitä ihan vapaasti”, Tiina Arppe huomauttaa.
Ihmiset saattavat jopa ryhtyä hakemaan turvaa tabuista ja hakeutua kieltoja asettaviin yhteisöihin. Voi olla, että joillekin elämä alkaa tuntua kokonaiselta vain rajat asettavan aatteellisen tai uskonnollisen yhteisön jäsenenä, Anttonen pohtii.
”Ehkä se nousee arvoonsa, ettei ihmisen tarvitse vastaanottaa kaikkea ja olla antennit ojossa jokaiselle uutuudelle. Hän voi sanoa reilusti ei.”
Sparrausryhmä neuvoo: Näin rikot tabuja
1. Muista, että joillain tabuilla on tarkoituksensa.
”On hyvä, että tabuja on olemassa, että on tiettyjä asioita, joita ei kauheasti lähdetä repostelemaan. Siksi niitä ei ehdoin tahdoin kannata rikkoa, vaan ainoastaan, jos on hyvä syy”, sanoo pastori Antti Kylliäinen, joka kohautti 11 vuotta sitten kirkkoa teoksellaan Kaikki pääsevät taivaaseen. Kirjan keskeinen teesi on, ettei helvettiä ole olemassa.
2. Valitse vihollisesi.
Tabun rikkomisen motiivina pitää olla rakkaus ihmis- tai luomakuntaa kohtaan.
”Aina kun joku ihmisryhmä voi kohtuuttoman huonosti tai jotakuta kohdellaan erityisen kaltoin, asiasta pitäisi puhua piittaamatta siitä, onko poliittisesti korrektia tai muuten hyväksyttävää nostaa asiaa keskusteluun”, Kylliäinen kertoo.
3. Haistele heikkoja signaaleja.
Koska tabut ovat kulttuurisesti jaettuja, niiden murtuminen vaatii otollista ilmapiirin muutosta, neuvoo entinen kansanedustaja, nykyinen vapaa kirjoittaja Rosa Meriläinen.
”Esimerkiksi tietyt seksuaalisuuteen ja häveliäisyyteen liittyvät tabut lähtivät 1900-luvulla murtumaan, koska samaan aikaan tapahtui paljon samalla alalla. Löytyi uusi sukupolvi, joka ei allekirjoittanut edellisen sukupolven tabua.”
Kansanedustaja-aikoinaan Meriläinen rikkoi kansanedustajan rooliin kohdistuneita odotuksia. Hän kertoi kannabiskokeilustaan ja käytti eduskunnassa minihametta sekä ”Vittu haisee hyvältä” -rintamerkkiä.
4. Älä perusta uraasi tabujen kaatamiselle.
Maineen perustaminen tabujen murskaamiselle ei kanna pitkälle, varoittaa sosiologi Tiina Arppe.
Hän on aiemmin kritisoinut tästä kissantappovideollaan kohauttanutta taiteilijaa Teemu Mäkeä.
”Jo surrealistit huomasivat, että se polku on kuljettu nopeasti loppuun. Pitää tehdä koko ajan hurjempia juttuja, että pysyisi maineensa tasolla. Lopulta hurjat jutut arkipäiväistyvät ja banalisoituvat. Ihmiset ajattelevat, että sinä nyt vain olet tyyppi, joka tekee sellaisia juttuja.”
Tabun paikka on siirtynyt, mutta ei muuttunut kokonaan
Ylioppilaslehti yritti rikkoa tabuja. Opiskelijoista koostuva taburaati arvioi, onko 2000-luvulla mikään pyhää.
Huoneessa raikuu suuri naurunremahdus. Tabuja arvioimaan kutsuttu kolmihenkinen raati ei järkyty heille esitellystä Ylioppilaslehden Mannerheim-kannesta.
”Lähinnä mieleen tuli se, ettei Kiasman edessä olleen rakennustyömaan aniliininpunaista aitaa pidetty sopivana. Eikä sitä, että Mannerheimin patsaan takana olevassa museon seinässä oli Ars 06 -näyttelyn aikaan kuvia aseista”, miettii valtio-oppia opiskeleva Erkki Perälä.
Teologiaa opiskelevasta Riina Kannistosta Marskin pilkkaaminen ei tunnu kummemmalta kuin muidenkaan valtiollisten johtajien pilkkaaminen.
”Mutta ensimmäisenä ajattelee isovanhempia, loukkaako tuo heitä.”
Kanniston mukaan nykyään on vaikea kuvitella auktoriteetteja, joiden loukkaaminen olisi nykynuorille tabu.
Toisaalta liberaalius tuo uusia tabuja, miettii filosofian jatko-opiskelija Malin Grahn. Kannisto on samaa mieltä.
”Yliopistollakin on omat tabunsa. Esimerkiksi feminismin tai ekoarvojen kyseenalaistaminen on tietynlainen tabu.”
Ennen kun taburaati arvioi Ylioppilaslehden esimerkkitabut, se haluaa miettiä tabun merkitystä hetken yhdessä. Tarkoittaako se samaa kaikille?
”Freudin mukaan tabu voi olla joko pyhä tai arvokas tai vaihtoehtoisesti liian pelottava tai kauhea, että siitä voisi puhua”, sanoo Kannisto. Grahn on samoilla linjoilla.
”Tabu on tietyn yhteisön kollektiivisesti hyväksymä hämärä alue, johon ei ole sopivaa kajota.”
Kolmikon mielestä uusien tabujen lisäksi voimassa on toki yhä samoja vanhoja.
”Uudet tabut saattavat liittyä vaikka siihen, että kieltäytyy seksistä tai alkoholista. Mutta eivätköhän esimerkiksi insesti ja kuolema ole yhä lähes kaikille tabuja”, Erkki Perälä uskoo.
Ruokasotaa!
Ruualla ei saa leikkiä, on suomalaislasten mieliin iskostettu kautta aikojen.
Esimerkiksi Britanniassa ja Yhdysvalloissa ruokasota kuuluu lasten- ja nuortenohjelmien vakiokuvastoon. Opiskelijat viettävät puistoissa piknikkejä, jotka huipentuvat evästulitukseen.
Ruoka on ollut Suomessa pyhää paitsi uskonnollisista syistä myös siksi, että sen riittävyys ei ole pitkään ollut itsestään selvää. Viime aikoina on kuitenkin raportoitu, että suomalaiset heittävät ennätysmääriä ruokaa roskikseen.
Eivät siis syö lautasiaan tyhjiksi.
Kokeillaanpa, onko Suomi valmis ruokasotiin.
Lähetämme viestin Suomi24-sivuston sekä Vauva-lehden keskustelupalstoille.
Suomi24:n viestissä etsin jäseniä Food Fight Finland -yhdistykseen tuomaan amerikkalaista ruokasotaperinnettä Suomeen. Vauva-lehden palstalla tarjoudun järjestämään hulvattomia ruokasotia ohjelmanumerona lastenkutsuilla.
Ajatus ei ihastuta Vauvan palstalla: ”Ruokaa pitää kunnioittaa eikä heitellä, sanoi jo mummoni”, ”Huono idea”, ”Todella mauton idea.”
”Järkyttävän huono idea.”
Sitten löytyy hengenheimolainen: ”Meillä Hyvinkäällä ollut käytössä jo useampana vuonna. Säästän vanhentuneet jauhot, kananmunat, homeiset tomaatit, vettyneet kurkut ja niin edelleen ja niiden lisäksi leivon kermakakkuhöttösiä ja sitten vaan lapset pihalle.”
Yksi keskustelija hermostuu: ”Siis aivan sairasta! Menkää jonnekin nälkää näkevään maahan heittelemään kakkujanne. Opettaa lapsille aivan vääriä arvoja. Järjestä vaikka vesisotaa tms.”
Suomi24-palstalta ei löydy kannatusta ajatukselle. Kielenkäyttö on kipakampaa kuin Vauvassa: ”Oletpa sairas!”, ”Sinun kannattaisi hävetä!”, ”Sairasta sakkia koko Amerikan kansa, samaa porukkaa ryssien kanssa.”
”Taidat olla melkoisen vajaamielinen teini. Hyvä tietää nimesi ja sähköpostiosoitteesi.”
Myös täällä vedotaan maailman nälkäänäkeviin: ”Suosittelisin kaikkia, joiden mielestä tuo on hauska harrastus, vierailemaan vaikka Etiopian kuivuusalueella.”
Ajatus ruokasodasta herättää närkästystä, mutta mitään suurta kohua ei synny. Viestiä ei poisteta, ja molemmilla palstoilla asiasta innostuu keskustelemaan vain yhdeksän ihmistä.
Taburaati:
RK: ”Tähän liittyy ehkä sellainen amerikkalaisuus tai käsitys amerikkalaisuudesta, josta ei haluta ottaa mallia Suomeen.”
EP: ”Pettuleivät ja köyhyys ovat lähellä. Kaikki muistavat lapsuudestaan ainakin sen opetuksen, että ruualla ei saa leikkiä.”
MG: ”Etenkin kun ajatellaan ruuan hinnan nousua ja vaikkapa ruuan vaikutusta ilmastonmuutokseen, tällainen ruokasota loukkaa perusarvojani vastaan.”
EP: ”Tässä on mukana symbolinen taso. Jos järjestäisi syntymäpäivänään helikopterilennon, siitä aiheutuvat päästöt olisivat varmasti suuremmat. Silti ruuan halventaminen olisi jollain tapaa loukkaavampaa.”
RK: ”Ehkä tähän liittyvät tietyt nykyarvot: on arvokasta ottaa ilmastonmuutos vakavasti.”
EP: ”Toisaalta tämä voisi olla karnevaali, jossa säännöt rikotaan hetkeksi.”
MG: ”Mutta tässä on jotain moukkamaista, en haluaisi edes kapinoida näin.”
RK: ”Suomi on tavallaan vielä sellainen duunareita arvostava kulttuuri, jossa vaivaa ruuan tuottamisen eteen osataan pitää arvossa.”
Henkilökohtainen tabuarvo: ****
Yhteiskunnallinen tabuarvo: ****
”Läskin raijaamiseen tarvii kohta lisäydinvoimaa”
Suomi on ulkonäkökeskeinen maa. Asenteet ylipainoisia ihmisiä kohtaan ovat viime vuosina koventuneet, mutta puhumme liikakiloista yhä kieli keskellä suuta.
Ylioppilaslehti tilasi pilkkalaulun tamperelaiselta vapaalta kirjoittajalta Matti Huhdalta, joka tunnetaan rap-artistina taiteilijanimellä Sere.
Läskit riimit `08
Onnittelen itteeni, pudonnu on kiloi muutamii
ja sillä verukkeella en voi millään pitää suuta kii
Se ei vaikuta et suhdanne on laskussa
Tästä maailmanloppuun painoindeksi on kasvussa
Sen verran päällä on täl luomakunnan kruunulla
et ihannepainoo näkee vain lehdis ja kuvaruudulla
Kysyt ”kuka se on olevansa, miten se kehtaakin”
vaik ruhos ylläpitäminen vaatis peltohehtaarin
Omast ulkonäöstä ei päätä kukaan muu
Hieno periaate – mee kertoo siitä Tuvaluun
Ku tulvamuuri pettää, ei kuulu heko heko
Jos oma keho etoo, se ei oo ekoteko
Autol ja hissil pääsee – hyvin voidaan
Läskin raijaamiseen tarvii kohta lisäydinvoimaa
Jos sua peilistä kattoo paksu naama
niin selityksen tarjoo ihan helppo laskukaava
Kesäl kädes bisse, toises paistilasta
Tää on silkkaa Boteroa mut vähemmän aistikasta
Sit tammikuussa korjataan tän saman touhun satoa
Tissuttelu, ylensyönti – siin on joulun sanoma
Jos haluut jotain keinoja löytää
Mee vaik aluks Ruotsinlaivan seisovaan pöytään
Käteen suklaalevy ja toiseen neloslava
Kerro tää tuhannella niin näky on pelottava
Mee huoltikselle, tsekkaa ruokalista
ja varmista illal ei tuu puute juotavista
Ota se isoin koko, se on päälle pieni raha
Eipähän lopu kesken ja vältetään mielipaha
Mieskin tietää keinot, muttei aio skarppaa
Niin paino karkaa ja vaimo karttaa
Pitäs näille sloganeita ihan keksii
vaik ”jos ei vihanneksii, oot ilman seksii”
Nää Suomen leijona-läskit saa mut nauraaneihän ne juokse tai tai ees mahtuis juoksuhautaan
Sotilaskuntoo on enää turha mainostaa
Uusi Tuntematon tunnettu on ylipainostaan
Suomi-poika ei hangessa jaksa tarpoa
ja vilkase viel kolesteroolii ja maksa-arvoja
Ei Suomi-neidoistakaan malliks planeetalle
Eloveenalle on tullu vararengas hameen alle
vaik se kevääl laihdutti ja kesäl sitten mietti
et miksei toiminu tää Amerikan ihmedietti
Sen jälkeen kirurgille imuroimaan rasvakudos
et saadaan edes pariks viikoksi se paska ulos
Taburaati:
RK: ”Tämä on sukupuolisidonnainen tabu. Miehen läskiin ei suhtauduta samalla tavalla kuin naisen. Miehet ovat naisia tottuneempia pilkkaamaan toistensa läskejä, naiselle kilot ovat latautuneempi asia. Miehet ovat tottuneet siihen, että heidän vartalonsa on tavallaan näkymättömissä, naisen vartalo on eri tavalla esillä.”
EP: Jos kuulisin tämän radiosta, en kiinnittäisi siihen mitään huomiota.”
MG: ”Tuollainen tyyli kuuluu rap-genreen. Mutta lihavuus on yhä yhteiskunnallinen tabu, edelleen mainoksissa esitellään kauniina hoikkaa naista.”
RK: ”Ehkä tabu on, että sanoisit läheisellesi noin.”
Henkilökohtainen tabuarvo: *
Yhteiskunnallinen tabuarvo: *
Saimaannorppahekuma
”Silavalätyt olivat niin hyviä, että hukkunutkin haukotteli mielihyvästä, jos niitä heilutteli hänen nenänsä edessä!”
Ruotsalainen kirjailija Albert Engström tallensi 1920-luvulla Gotska Sandön -saaren asukkaiden hylkeenlaittovinkkejä.
Hylje oli pohjoismaisen rannikkokeittiön herkkuruokaa. Se oli maittavaa ja terveellistä.
Parasta oli pienten hylkeiden liha. Suosittu ruokalaji oli myös keitetty hylkeenturpa viiksineen, ja keitetyt räpylät maistuvat ihan valaanlihalta!
Nam!
Hyljeaterian päälle tuli tyytyväinen olo, joka Ruotsin Gotlannissa sai oman nimityksensä, sälrus eli hyljehekuma.
Saimaannorppa on norpan alalaji, ja norppa taas kuuluu hylkeiden sukuun. Norpilla on lyhyempi kuono ja litteämpi naama kuin hylkeillä – lihan maussa ei pitäisi olla eroa.
Siispä saimaannorppaa voi valmistaa hylkeen reseptillä. Kohti saimaannorppahekumaa!
Grillatut saimaannorpanribsit
1 saimaannorpan kylki (kylkiluut)
suolaa, mustapippuria
oliiviöljyä
Huuhdo lihaa juoksevassa kylmässä vedessä ja puhdista siitä veri. Poista kalvot ja leikkaa kylki terävällä veitsellä tai saksilla neljään siistiin palaan.
Pyyhi liha kuivaksi paperilla ja hiero siihen suolaa, pippuria ja öljyä. Grillaa kylkipaloja molemmin puolin kuumalla grillipannulla ja laita palat uuninpellille. Sivele lihapalat glaseerauskastikkeella. Kypsyminen kestää noin tunnin.
Tarjoile norpparibsien kera maalaisperunoita ja hollandaiskastiketta. Juomaksi sopii Provencen punaviini, esimerkiksi bandol syrah -rypäleestä.
Mukailtuna lähteenä käytetty kirjaa Säl – hylje – sel, hylje nykyajan keittiössä.
Taburaati:
EP: ”Henkilökohtaisella asteikollani tämä on korkealla. Jos näkisin jossain lehdessä oikeasti tällaisen reseptin, olisin melko järkyttynyt.”
MG: ”Meidän ikäluokalla on toki ikuisia tabuja, kuten kuolema ja insesti, mutta luonnonsuojelun kyseenalaistaminen on ehkä tämän ajan tabu. Olisi tavatonta sanoa, että saimaannorpan suojelu on turhaa, taistelu sen suojelemiseksi pitää lopettaa, jatkakoon elämäänsä pehmoleluna.”
RK: ”Kun mietitään nationalismiin liittyviä symboleja ja ekologisia symboleja, ne ekologiset tuntuvat pyhemmiltä. Ehkä meidän ikäluokallemme valtiolliset symbolit eivät enää ole niin tärkeitä ja pyhiä.”
Henkilökohtainen tabuarvo: ****
Yhteiskunnallinen tabuarvo: ****
Teit isäin astumaan
Lipun valkoisella pohjalla on taivaansininen risti. Lipun kuvio viittaa muihin Pohjoismaihin ja kristinuskoon. Sen puolesta elää ja kuolla on halumme korkehin.
Siniristilippu otetaan Suomessa vakavasti.
Suomen lipusta annetun lain mukaan se, joka julkisesti turmelee Suomen lipun tai käyttää sitä epäkunnioittavasti, on tuomittava Suomen lipun häpäisemisestä sakkoon.
Jos lippu hävitetään, se on tehtävä polttamalla tai leikkaamalla se niin pieniin osiin, ettei se enää ole tunnistettavissa.
On testattava, onko Suomen lippu suomalaisille yhä pyhä asia. Järkyttävätkö ihmiset asiattomasta Suomen lipun kohtelusta vuonna 2008, vai onko lipusta tullut vain pala kangasta?
Aurinkoisena syysiltapäivänä Kaisaniemen puiston ruohikko on kostea. Onneksi päiväretkeläisten mukaan on sattunut juuri oikeankokoinen piknikliina!
Sen päällä maistuu Rheinhessenin pirteähappoinen valkoviini. Kurkun kostukkeeksi otetaan myös hieman jallua.
Ohikulkijat vilkaisevat piknikseuruetta korkeintaan kummastuneena, mutta kukaan ei sano mitään.
Herkkuhetken jälkeen liinan saa viikata kaikessa rauhassa takaisin laukkuun.
Taburaati:
RK: ”Pienenä partiossa pelkäsi aina kädet täristen, että lippu koskettaisi maata. Se oli rituaali, jota ei ymmärtänyt.”
MG: ”Jos kaupungilla heiluisi Suomi-verkkareihin pukeutunut kännikala, olisiko arvoristiriita käytöksen ja isänmaan arvokkuuden välillä yhtä vahva?”
RK: ”Olisi aika vaikea kuvitella vievänsä mummon ja vaarin piknikille Suomen lipun päälle.”
MG: ”Jos näkisin tällaista kaupungilla, pitäisin sitä mauttomana. Ajattelisin, että mitä urpoja.”
EP: ”Kiinnostavaa on, että miten tahansa Suomen lippua kohtelet, kyseessä on aina poliittinen teko.”
Henkilökohtainen tabuarvo: **
Yhteiskunnallinen tabuarvo: ****
