Tämä kone on kaapattu

Näin kaikki tapahtui

Lauantai 30. syyskuuta 1978

Klo 15.10

Turvavyöt on kiinnitetty. Lento AY 405, Finnairin Super Caravelle -kone, lähtee Oulusta Helsinkiin kyydissään 44 matkustajaa, kolme lentoemäntää, lentoperämies ja kapteeni. 3

Klo 15.30

Koneen takaosassa istuva mies esittää sotilaspassinsa lentoemännälle ja kysyy, pääseekö ohjaamoon tutustumaan. Mies saa luvan.

Klo 15.35

Tunnelma on rento. Mies, kapteeni ja perämies rupattelevat, kunnes kapteeni kiittää miestä vierailusta ja pyytää tätä palaamaan paikalleen.
    Yllättäen mies kaivaa povitaskustaan pistoolin.
    ”Leikittely loppuu tähän”, hän sanoo ja määrää koneen kiertelemään Helsingin yllä.

Klo 15.47

Kapteeni ilmoittaa lennonjohdolle, että kone on kaapattu. Tieto leviää keskusrikospoliisille, joka komentaa kaksi komisariota ja kolme ylikonstaapelia Helsinki-Vantaan lentokentälle.
    Kaappaaja ilmoittaa vaatimuksensa: ruokaa, tupakkaa, viskiä, korkea-arvoinen tuomari neuvottelijaksi ja puhelinyhteys tiettyyn oululaiseen puhelinnumeroon.

Klo 17.07

Kierreltyään Helsingin yllä kone laskeutuu Helsinki-Vantaalle. Poliisi on kaappaajan antaman puhelinnumeron avulla päätellyt kaappaajan henkilöllisyyden. Laskeutumisen jälkeen kaappaaja vapauttaa kaikki muut matkustajat paitsi kapteenin, perämiehen, lentoemännän ja kahdeksan naismatkustajaa.

Klo 19.00

Kaappaajan ja tuomarin neuvottelut päättyvät tuloksettomina. Kaappaaja määrää koneen palaamaan Ouluun.
    Koneen noustua kaappaaja ilmoittaa uudet vaatimuksensa: hän haluaa Finnairilta 675 000 markkaa, mistä 500 000 markkaa menisi hänen perheelleen, 100 000 Kaunialan sotavammasairaalalle ja 75 000 SOS-lapsikylälle. Rahat on toimitettava matkalaukuissa Helsinki-Vantaan lentokentälle ja suoraan perheelle Ouluun.
    Kaappaaja määrää tuomarin laatimaan paperin, jossa valtio sitoutuu olemaan vaatimatta rahoja niiden saajilta takaisin.

Klo 22.30

Kaappaaja on hermona rahojen kohtalosta. Piinaavan odottelun jälkeen tulee tieto, että perheelle tarkoitetut rahat ja valtion vakuus ovat saapuneet Ouluun. Kaappaaja määrää koneen laskeutumaan Oulun kentälle.

Klo 22.50

Kaappaaja on saanut rahakassin ja valtion sitoumuksen. Hän lähettää tuomarin toimittamaan rahoja kaappaajan vaimolle. Vaimo ei suostu ottamaan rahoja vastaan mutta lähtee tapaamaan miestään.

Klo 23.40

Vaimo ei saa kaappaajaa luopumaan aikeistaan. Kone lähtee kohti Helsinkiä. Tuomari tulee mukaan. Kaappaaja haluaa tavata sotavammasairaalan, lapsikylän ja Helsingin Sanomien edustajat. Hän aikoo myydä lehdelle kertomuksensa 150 000 markalla.

Sunnuntai 1. lokakuuta 1978

Klo 0.36

Kaappaaja vaatii kuitit siitä, että tahot ovat saaneet rahat. HS:n edustaja tuo koneeseen 150 000 markkaa, jotka todellisuudessa ovat Finnairin rahoja. Niitä vastaan kaappaaja vapauttaa naismatkustajat. Myös tuomari saa poistua koneesta. Kaappaaja ilmoittaa haluavansa pois Suomesta.

Klo 2.26

Kone on taas ilmassa, nokka kohti Keski-Eurooppaa. Kaappaaja keskustelee puhelimitse vaimonsa kanssa. Kaappaaja haluaa kääntyä takaisin, mutta se ei ole mahdollista ilman välitankkausta
    Amsterdamissa. Kaappaaja lupaa kapteenille ja perämiehelle, että ”aamulla te pojat olette kotona”.

Noin klo 6

Paluumatkalla Helsinkiin kaappaaja alkaa epäillä, ettei hänen perheensä olekaan saanut rahoja. Hän vaatii koneeseen jo kertaalleen vapautetun tuomarin ja rahat.
    Kaappaaja myös keksii, että hän tarvitsee kotiloman. Hän toivoo, että saisi mennä vapaasti kotiinsa Ouluun ja olla perheensä kanssa seuraavan päivän aamukymmeneen saakka, jolloin antautuisi itse poliisille.
    Ehdotukseen suostutaan.

Noin klo 7

Tilanne kärjistyy, kun Helsinki-Vantaalla ei olekaan vastassa tuomaria saati rahasalkkua. Kaappaaja hermostuu niin, että hänen pelätään käyttävän asettaan. Päästään sopimukseen, että tuomarilla ei olisi väliä, kunhan rahat tulisivat. Lopulta rahat saadaan. Kaappaaja määrää koneen taas liikkeelle.

Noin klo 8

Kun kone on laskeutumassa Ouluun, kaappaaja murtuu täysin. Hän pelkää, että hänet ammutaan.
    Lopulta kaappaaja rauhoittuu, ja kun kone laskeutuu, hän kättelee perämiestä. Kaappaaja lähtee vaimonsa kanssa autolla kohti kotiaan. Miehistön lähes 18 tunnin piina päättyy.

Sunnuntai-iltapäivä

Kaappaaja ja vaimo ovat kahdestaan kotona. Kaappaaja nauttii Finnairin viinoja, heittelee sohvalle rahanippuja ja antaa puhelimitse haastatteluja lehdistölle.
    Äkkiä ikkuna rikotaan, ulko-ovi avataan ja poliiseja koirineen syöksyy asuntoon. Kaappaaja viedään käsiraudoissa pois.

Kapteeni pelkäsi vain alussa

Maailmalla lentokonekaappaukset olivat jo jyrkästi vähentyneet, kun Suomessa vasta ensimmäisen kerran jysähti.
    Aseen vieminen koneeseen ei ollut temppu eikä mikään vuonna 1978. Kotimaan sisäistä liikennettä valvottiin vain pistokokein. Sitäkin käytäntöä oli julkisuudessa moitittu tarpeettomaksi.
    Oulusta Helsinkiin matkalla olleen koneen kapteeni Tauno Rajakangas valmisteli jo laskeutumista, kun ohjaamossa vieraana ollut mies veti taskustaan pistoolin.
    ”Alussa pelotti kun ei tiennyt, mitä kaappaaja haluaa. Ensimmäinen paha ajatus oli, että hänellä on itsetuhoaikeita. Jos hän vaikka olisi halunnut päästä kaikesta eroon ja samalla viedä koneellisen ihmisiä menneessään”, Rajakangas muistelee 30 vuoden takaisia tapahtumia.
    Yllättävä käänne ei saanut tuolloin 45-vuotiasta kapteenia hermostumaan.
    ”Onneksi sekä perämies että minä olimme rauhallisia tyyppejä. Ja lentoemäntäkin oli neuvottelukykyinen ja sovitteleva ihminen.”
    Kaappaaja istui suurimman osan ajasta pistooli kourassaan ohjaamon ylimääräisellä paikalla, perämiehen takana.

Mitä pidemmälle kaappaus eteni, sitä vahvemmaksi tuli kaappaajan luottamus miehistöön. Miehistö sai suostuteltua kaappaajan luopumaan suurimmasta osasta aseistaan.
    ”Hän luopui puukosta ja muista aseista, jotka oli piilottanut koneeseen. Patruunoita hänellä oli paljon. Lopulta saimme hänet jättämään vain yhden jäljelle. Kaappaaja harkitsi pitkään, mitä viimeisellä patruunalla tekisi. Sanoimme, että älä nyt ihmeessä ala itseäsi tuhoamaan. Ettei tämä nyt niin kamala asia ole”, Rajakangas kertoo.
    Väsytystaktiikka puri ja lähes kahdeksantoista tunnin jälkeen kaappaaja luovutti.
    Henkilövahingoilta selvittiin, mutta jäikö kaappauksesta traumaa?
    ”Ei jäänyt. Viikon kuluttua olimme jo normaalisti töissä”, toistakymmentä vuotta eläkkeellä ollut Rajakangas kertoo.
    Oulun lentokonekaappauksen jälkeen kotimaan reittiliikenteen turvatarkastuksia luvattiin lisätä.
    Viranomaiset olivat tyytyväisiä siihen, että kaappaus saatiin päättymään ilman henkilövahinkoja.
    ”Voidaan hyvin oleellisena pitää sitä, että lopputulos on: kaappaus ei kannata”, liikenneministeri Veikko Saarto kommentoi Ylen radiouutisille tapahtuneen jälkeen.

Uutismiehen hektiset hetket

Sen piti olla Seppo Kievarin vapaa viikonloppu mökillä. Hän oli juuri juossut lenkin, saunonut ja alkamassa syödä, kun puhelin pirisi. Häntä tarvittiin Helsinki- Vantaan lentokentällä.
    Kaappaaja halusi Kievarin neuvottelemaan rahasta, koska oli ollut tuolloisen Helsingin Sanomien toimituspäällikön kanssa jo aiemmin yhteydessä.
    ”Jonkin aikaa ennen kaappausta hän soitti toimitukseen. Hänellä oli muka jotain salakuljetuksiin liittyviä uutisvinkkejä. Ne eivät olleet oikein selkeitä, ja herätyskellot soivat jo silloin.”
    Helsinki-Vantaalla Kievaria odotti tilanne, missä kaappaaja oli lukinnut itsensä, koneen miehistön ja kahdeksan naismatkustajaa koneeseen.
    Kievarin tehtävä oli toimittaa kaappaajalle 150 000 markan palkkio.
    ”Eihän se miellyttävä kokemus ollut. Itselleen sitä koetti selittää, että eihän kuormaa kantavaa aasia ammuta”, Kievari muistelee.
    Hän ei koskaan tavannut kaappaajaa, joka otti rahat vastaan ohjaamon ikkunasta. Kaappaaja seisoi kapteenin pään takana.
    ”En nähnyt hänestä kuin välähtävän hahmon. Hän oli todella varovainen. Pelkäsi varmaan, että jos pistää pään ulos ikkunasta, voi käydä miten tahansa.”
    Rahoja vastaan kaappaaja vapautti naismatkustajat, ja kone jatkoi matkaansa. Kievari palasi varsinaiseen tehtäväänsä raportoimaan kaappauksesta.
    ”Kaappausdraama liittyi muutenkin kiireiseen viikonloppuun. Samoihin aikoihin Hangossa ajoi vene karille ja monia nuoria hukkui. Siitä parin päivän päästä tuli tieto, että ilmavoimien DC-3 on tippunut Kuopiossa ja viisitoista ihmistä on kuollut”, hän kertaa isojen tapahtumien sumaa.

Kuka kaappaaja oli?

9. huhtikuuta 1979 Vantaan kihlakunnanoikeus katsoi Aarno Lamminpartaan syyllistyneen täyttä ymmärrystä vailla tehtyyn lentokoneen kaappaamiseen.
    Hänet tuomittiin seitsemäksi vuodeksi ja yhdeksi kuukaudeksi vankeuteen. Lisäksi hänet määrättiin maksamaan korvauksia.
    Oululainen merkonomi Aarno Lamminparras oli kaappaushetkellä 37-vuotias.
    Hänellä oli jo pidemmän aikaa mennyt huonosti.
    Lamminpartaalla ei ollut vakituista työtä, ja hänen avioliittonsa oli päätymässä eroon. Teon taustalla oli myös epäonnistuneita liiketoimia ja mielenterveysongelmia.
    Kun Lamminparras vapautui 1980-luvun alkupuolella, hän työskenteli jonkin aikaa Helsingissä ja yritti tarinoiden mukaan jopa saada lentolupakirjaa.
    Ylioppilaslehti yritti tavoittaa Lamminpartaan. Miehen myöhemmistä liikkeistä ei ole tarkkaa tietoa, mutta hänen sanotaan muuttaneen Ruotsiin ja vaihtaneen sukunimensä.
    Lamminpartaan kaappaaman lentokoneen kohtalo sen sijaan on tiedossa. Kone myytiin ulkomaille ja tuhoutui käyttökelvottomaksi lento-onnettomuudessa Ranskan Guayanassa vuonna 1993.

Lähteet: Pohjolan poliisi kertoo 1980, Ylen Elävä arkisto, www. airliners.net, aviation-safety.net.

”Miten ja koska tämä oikein päättyy?”

Yksi lennon naismatkustajista oli vuonna 1977 Suomea Euroviisuissa Lapponia-kappaleella edustanut Monica Aspelund. Hän vapautui kaappauksesta vasta yhdeksän tunnin jälkeen.
    Nykyään Floridassa asuva Aspelund kertoi matkustamon tunnelmista sähköpostitse:
    ”Kun olimme laskeutuneet ensimmäisen kerran Helsinkiin, perämies käski kaikki miehet poistumaan koneesta hätäoven kautta. Outoa, ajattelin, eikö yleensä ladies first? Näin ikkunasta, kuinka lentoemäntiä juoksi sukkasillaan koneesta poispäin. Vilkaisin taakseni ja näin nuoren kanssamatkustajan aivan vihreänä kasvoiltaan. Hän sanoi, että tämä on kaappaus.
    Lähdimme lentoon. Paikkani oli lähellä verhoa, joka erotti matkustamon osat toisistaan. Leikittelin idealla, että saisin iskettyä kaappaajaa päähän jollain painavalla tavaralla, kun hän seuraavan kerran tuli verhon takaa.
    Tunnit vierivät. Sitä ehti miettiä, miten ja koska tämä oikein päättyy? Ilmapiiri oli ilmassa relaxed, mutta maassa hermot tiukkenivat. Kerroimme toisillemme pateettisia vitsejä piristääksemme toisiamme.
    Yhtäkkiä laskeuduimme taas. Good old Helsinki! Perämies tuli tiukkana ja ajoi meidät ulos. Laukut, takit ja kaikki piti jättää, ennen kuin kaappaaja muuttaisi mieltään.
    Solidaarisuudesta lentoemäntää kohtaan en tunkenut itseäni kärkeen, mutta kun minun vuoroni oli ovella, kysyin ’entäs sinä’.
    Silloin hän purskahti itkuun. Hän jäi ainoaksi naiseksi koneeseen. Yritin vielä sanoa hänelle jotain rohkaisevaa. Kenttävirkailijat huusivat minulle, ettei saa kääntyä taaksepäin, koska kaappaaja hermostuisi. Meidät vietiin ihmismassojen läpi terminaaliin kai johonkin VIP-huoneeseen. Kaikki oli kuin epätodellista unta.”

Matti Markkola

VASTAA

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.