05. syyskuuta 2008
Teksti:

Mutta oikeasti – missä hitossa on Sheldon? Miksi se ei vastaa?
Viides soittokaan ei tuota tulosta. Luuri tarjoaa vain levotonta piippailua.
Tarkoittaako se varattua, vai onko puhelin pois päältä? Eihän promoottoria voi olla näin vaikeaa tavoittaa?
Ilmeisesti on.
Suomen promoottoreilla, tapahtumien järjestäjillä, on viime aikoina pitänyt kiirettä. Takana on yksi kaikkien aikojen keikkakesistä. Ja päälle tietenkin lukuisat kesäfestarit.
Moni musiikinystävä on maksanut itsensä kipeäksi pääsylipusta, kuunnellut korvat lukossa lavalta tulvivaa ääntä, katsellut edessä seisojan selkää, tullut tallotuksi varpaille ja kastunut vieressä heilujan oluttuopista.
Miksi?
Keikoilla käyminen on muotia. Niissä tapaa tuttuja ja voi näyttäytyä piireissä.
Keikoilla käyvät nykyään kaikki – skeittiteineistä eläkeläisiin. Tero Pitkämäkikin haaveili Pekingin kisojen kynnyksellä Metallican näkemisestä livenä.
Tarjontaa on nyt valtavasti. Keikkakalenterin pystyy täyttämään pelkillä ulkomaisilla nimillä. Eräänäkin elokuisena torstaina voi valita Snoop Doggin, Hercules and Love Affairin ja Fran Perean välillä.
Jokaiselle jotakin, todellakin.

Keikkoja on ollut niin paljon, että peruuntuneiden lista on lähes pidempi kuin joidenkin vuosien toteutuneiden keikkojen.
Yksi peruuntuneista on Timbaland.
Keväällä ilmoitettiin, että amerikkalainen supertuottaja tulee Suomeen. Se herätti kohua. Olihan kyseessä miehen ensimmäinen virallinen livekonsertti. Ja Suomessa!
Sitten kerrottiin, että keikka järjestetään Lahdessa. Se herätti ihmetystä. Eikä missä tahansa paikassa, vaan Lahden mäkimontussa.
Sitä pidettiin jo käsittämättömänä. Turha perustella, että soittihan siellä aikoinaan myös New Kids on the Block.
Huhut velloivat keikan ympärillä koko kesän – kunnes Timbalandin vierailu peruttiin. Tilalle buukattiin dancehall-artisti Sean Paul .
Kuitenkin jo pelkkä yritys saada supertuottaja Suomeen oli ennakkoluuloton ja kunnioitusta herättävä.
Kaiken takana oli mies nimeltä Sheldon Monderoy ja hänen yrityksensä RHS Promotions.
Niin, siis kuka?
Google antaa Monderoyn nimestä 6 550 osumaa. Hakukone valistaa, että ennen promoottorin uraa mies oli keskipitkien matkojen juoksija Trinidad ja Tobagon riveissä.
Hän on edustanut myös nykyisen kotikaupunkinsa urheiluseuraa Lahden Ahkeraa.
Heinäkuussa Lahti kohteli miestä kaltoin: hän joutui rasistisen pahoinpitelyn uhriksi. Näin kävi miehelle, joka on viihtynyt Päijät-Hämeessä ja jolla on Suomen leijona -tatuointi olkapäässään.
Googlauksen yhteenveto: Monderoy on Lahdessa asuva, entinen trinidadtobagolainen huippu-urheilija, joka tuo ulkomaisia tähtiä Suomeen.
Tästä miehestä on otettava selvää!
Sitä olen nyt muutaman tunnin yrittänyt. Mutta Sheldon ei vastaa, myöskään aiemmin lähettämääni sähköpostiin.
Sean Paulin keikkaan on vain puolitoista viikkoa aikaa. Ehkä hänellä on kiireitä. Onhan hän alalla, johon kuuluvat kiire, raha ja julkkikset.

Jos tapahtumien määrä on kasvanut, niin on kasvanut promoottorienkin. Kovassa nosteessa oleva ala on vetänyt puoleensa monenlaisia seremoniamestareita.
Sekalaista sakkia, saattaisi joku sanoa.
Titteli on niin haluttu, että promoottoreita ovat nykyään myyntiesittelijät ja messuemännätkin. Sanassa kalskahtaa valta ja vauhdikas elämä.
Miten tässä näin on päässyt käymään?
Soitan todennäköisemmälle syylliselle. Hänen nimensä on Kalle Keskinen .
Keskinen ei googlausta kaipaa. Seinäjokelaisen 28-vuotiaan Speed Promotionin nokkamiehen tarina autourheilua harrastavasta huonekalumyyjästä isojen tapahtumien tuottajaksi on mediassa toistettu, oikea pohjalaisen yrittäjän menestystarina.
Keskisen Speed Promotion & Agency väittää olevansa Suomen suurin itsenäinen ohjelmatoimisto. Vauhdilla ja voimalla kasvanut yritys lienee myös haluttu työpaikka?
”Aika paljon tulee vapaita työhakemuksia, korkeasti koulutetulta porukalta ihan kauppatieteen maistereista lähtien. Ongelma on, että koulutus ei ole se juttu, enemmänkin kantapäänkoulu”, kauppaoppilaitoksen keskeyttänyt Keskinen kertoo.
”Nyt viimeksi haimme johdon assistenttia meikäläiselle. Ilmoitus ei ollut leviällä edes esillä, ja silti työhön haki 360 ihmistä. Hakemusten määrä oli älytön.”
Todennäköisesti hakemuksia tuli paljon, koska Keskinen on tunnettu. Hän on alan ainoa julkkis, seurustellut missinkin kanssa.
”Julkisuus on moniteräinen miekka. Työlle annan kaikkeni, se on meikäläisen elämän kohokohta, kaikki kaikessa, niin raastavaa kuin se onkin. Olen tehnyt itselleni karhunpalveluksen. Ilman painetta ei voi elää, niin hullulta kuin se kuulostaa.”
Keskinen aloitti vuonna 2003 järjestämällä kotipaikkakuntansa Seinäjoen Vauhtiajoja. Vaikka Pohjanmaa on Suomen yrittäjähenkisintä aluetta, ei nuoren nousukkaan uraa ole seurattu vain tyytyväisenä.
”Täällä Pohjanmaalla kateus voittaa kiimankin”, Keskinen huokaa.
”Mutta juuri ne haukkuvat ihmiset ovat ensimmäisenä tapahtumassa paikalla.”
Musiikkibisneksessä mukana olevalta on kysyttävä, mitä hyvää musiikkia hän on viime aikoina kuunnellut?
”Sitä poikabändiä, joka teki Timbalandin kanssa yhteistyötä… One Republic! Mutta kyllä Robbie Williams aina rauhoittaa, kun yksin tekee hommia. Williamsin jos saisi Suomeen keikalle, niin voi luoja, se kyllä toimis!”

Hauska yhteensattuma. Keskinen mainitsee Timbalandin. Sheldonista ei ole vieläkään havaintoa. Soitan Timbalandin korvaajaksi ilmoitetun Sean Paulin Suomen levy-yhtiöön. Sieltä vastataan yhtä ymmyrkäisinä. Promoottori ei ole ollut konsertista missään yhteydessä, mikä on poikkeuksellista, suorastaan ainutlaatuista.
Kesällä Sheldonilla oli ongelmia räppäri Fat Joen keikkapaikan kanssa. Tarinan mukaan sähläykseen kyllästynyt itärannikon räppäri järjesti itse itsensä Nosturiin keikalle, kun kerran oli Suomeen asti saapunut.
Jos saisin Sheldonin kiinni, voisin kysyä, onko tarina totta.
Se ainakin on totta, että viime kevään Lil Waynen Studio 51 -keikka ei ollut halutunlainen menestys. Keikka alkoi vasta kahdelta yöltä, monta tuntia myöhässä, mikä suututti yleisön.
Tähtiartistin vaatima yksityislentokone maksoi enemmän kuin keikkapalkkio.
Sheldonin firma maksoi kun oli mennyt lupaamaan.
Turvaudun vanhaan kikkaan: laitan välitystiedot päälle ja lähetän Sheldonille tekstarin.
Ei mene perille.
Odottaa, sanoo status kännykässäni.
Nyt ainakin saan tiedon, kun Sheldon avaa puhelimensa ja viesti menee perille.

Seuraava päivä valkenee promoottoririntamalla valoisana ja synkkänä.
Promoottori Risto Juvonen on napannut Helsinki hauskemmaksi -palkinnon Helsingin kaupunki- ja kulttuurielämän riemastuttamisesta ja vilkastuttamisesta.
Juvonen on yhtä kuin Mr. Welldone. Welldone oli Suomen suurin konserttijärjestäjä ennen kuin siitä tuli osa jotain vielä suurempaa, amerikkalaisyritystä nimeltä Live Nation.
Firma on alan jättiläinen, Suomessakin miltei suurempi kuin muut firmat yhteensä.
Saman päivän lööppi huutaa: julkkismanagerille 200 000 euron sakot! Vieressä on Kalle Keskisen kuva.
Keskisen yritys ja hip hoppiin erikoistunut Finnish Urban Entertainment -yhtiö syyttävät toisiaan sopimusrikkomuksesta. Hovioikeuteen mennään melko varmasti.
Miten sitä tulikin puhuttua Keskisen kanssa julkisuuden hyvistä ja huonoista puolista. Tuskin kukaan muu promoottori joutuisi lööppiin julkkismanagerina.

Kovaa peliä promoottorimaailmassa. Onkohan aina ollut samanlaista?
Antti Einiö tietää, sillä hän on ollut alalla Suomessa kauemmin kuin kukaan muu – yli 50 vuotta.
Einiö aloitti 1955 tuomalla veljensä Paavon kanssa Louis Armstrongin Suomeen. Niihin aikoihin jazz myi valtavasti lippuja.
Tänä vuonna suomalaisen viihteen elävä legenda on tuonut muun muassa Twisted Sistersin, Scorpionsin ja Deep Purplen, koska klassikkohevi myy.
Einiö sanoo, että välillä hänen tulee vanhoja hyviä aikoja ikävä. Hän korostaa sanovansa näin ilman yliammuttua nostalgiaa.
Veteraanipromoottori huokaa, miten nykyään keikkojen järjestäminen on manageri- ja lakimiesviidakon ympäröimää. Einiöllä ja muilla ostajilla ei ole mitään oikeuksia, ainoastaan velvoitteita.
”Promoottoreiden allekirjoittamat sopimukset sitovat täysin, mutta artistien agenttien allekirjoittamat sopimukset eivät merkitse mitään. Bändit voivat kylmästi päivää ennen keikkaa peruuttaa, kuten Björk teki”, Einiö sanoo.
”Ennen vanhaan oli niin yksinkertaista, että kun Ella Fitzgerald tuli Suomeen, mulla ei ollut hänen managerinsa kanssa edes sopimusta! Sovittiin vain, että kun Ella tulee, annan kiertuemanagerille 10 000 dollaria. Se oli siinä!”
Einiö manaa nykyisiä artistien hintoja. Ne ovat kymmenen vuoden aikana nousseet kamalasti. Entiset kymppitonnin bändit maksavat nyt satatuhatta dollaria.
”Rahat ovat karanneet käsistä, koska aina löytyy Euroopasta hulluja promoottoreita, jotka maksavat mitä vaan.”
Eikä vain Euroopasta. Einiö löytää vastaavanlaisen tapauksen lähempääkin.
”Kalle Keskisen suunta ei ole positiivinen suunta. Hän maksaa 100 000 dollarin bändistä 200 000 dollaria, 200 000 dollarin bändistä 350 000 dollaria. Ylihinnan maksaminen pilaa markkinat”, Einiö harmittelee.
”Ei hän näin toimiessaan ole mitään ajatellut. Sitä vain, että pääsee lehtien palstoille. Tämä on narsistinen työ, jossa haetaan itselle imagoa ja kuuluisuutta.”
Kaiken kokemansa, muun muassa kahden konkurssiin menneen ohjelmatoimiston jälkeen Einiö ei varmaan suosittele promoottorin uraa kenellekään?
”Vieraanani oli saksalainen promoottori-manageri, joka jatkaa isänsä työtä. Hän kysyi, eivätkö lapseni halua jatkaa firmaa? Sanoin että ei. Ne vihaavat tätä alaa”, Einiö kertoo.
”Vaikka välillä hatuttaa, on tämä ala ollut virkistävääkin. Parasta on, kun keikalla on hyvin väkeä ja yleisö ja bändi tyytyväisiä. Silloin kaikki on hyvin!”

Niin, niitäkin on: hyviä keikkoja. Suurin osa tapahtumista menee läpi vaivatta. Yleisö saa rahalleen vastinetta, ja keikkajärjestäjä panostuksensa takaisin.
Silti alan ylikuumeneminen kauhistuttaa: artistit maksavat maltaita ja heidän agenttinsa ovat kusipäitä. Promoottorit ottavat riskejä, taistelevat nimiartisteista ja maksattavat kulut meillä – kuluttajilla.
Ei ihme, että tekee mieli mennä maan alle pakoon, kuten Sheldon.
Miten kukaan edes uskaltaa alalle?
Soitan RL Entertainmentin päämiehelle Hardi Loogille . RL Entertainment on nuori yritys ja sen mukaisia ovat yrittäjätkin. Työntekijöiden keski-ikä on 22 vuotta.
Uusi yritys on hakenut oppinsa seuraamalla isompiensa, Eastwayn, Kalle Keskisen ja muiden toimintaa.
”Dokauksesta se lähti”, Hardi Loog sanoo.
”Piti saada leffantekoon rahaa, mitä varten järkättiin koulubileet. Leffanteosta ei tullut mitään, mutta jatkettiin bileiden järkkäystä. Klubipuolelta mentiin bändipuolelle. Eka bändi, jonka teimme, oli Good Charlotte Tallinnassa viime keväänä.”
Good Charlotte oli suhteellisen nimekäs aloitus. Tuskin ihan halpakaan, ja vielä Tallinnassa. Virolaisia sukujuuria omaava Loog myöntää, että projektiin lähteminen jännitti.
”Isoin ongelma on, että meidän firma on kaksi ihmistä, minä ja Mamu, ja me ollaan kumpikin Myyrmäestä. Eli meillä ei todellakaan ole rahaa”, promoottori nauraa.
”Onneksi vanhemmilla on omaisuutta, joten otettiin hirveä pankkilaina ja lähdettiin tekemään Good Charlottea asenteella, että maksellaan sitä sitten takaisin loppuelämä tai ei.”
Riski ei johtanut velkavankeuteen, mutta ei myöskään rikkauksiin. Hardi ja Mamu joutuvat tekemään muita töitä promoottorihommien ohella.
”Keikoista ei vielä tule sellaista rahavirtaa, millä eläisi. Mä myyn polkupyöriä ja Mamu heittää keikkaa DHL:n varastolla. Yhtenä päivänä ollaan Paris Hiltonin kanssa Tallinnassa, seuraavana varastolla. Ihan perusmeininkiä.”
Kumppanien seuraava tavoite on päästä asemaan, jossa he voivat tehdä promoottorin työtä täyspäiväisesti.
”Me halutaan lopettaa tää spedeily pyöräkaupoissa ja varastoissa. Etsimme sellaista artistia, joka tuo meille varmasti rahaa. Vaikein homma on vakuuttaa ulkomaisia agentteja siitä, että me ollaan tosissaan.”
Unelmatavoitteella on nimikin.
”Aikoinaan lähdimme Linkin Parkin tavoittelusta liikkeelle, ja sitä me edelleen halutaan. Olemme jo kaksi vuotta käyneet hermoilemassa niiden managerille, että eiköhän se jossain vaiheessa luovuta. Se on kuitenkin sellainen bändi, joka vetäisi Finnair-stadionin täyteen”, Loog unelmoi.

Olen päätynyt keskelle promoottoreiden pientä piiriä. Kaikki tuntevat tai vähintään tietävät toisensa ja ovat olleet toistensa kanssa tekemisissä. Alasta on vaikea saada kokonaiskuvaa. Useimmat yritykset tekevät paljon muutakin kuin tuovat ulkomaisia tähtiä Suomeen.
Esimerkiksi Kool Kat on myös nettikauppa ja levy-yhtiö, Urbanited Music, entinen Eastborder, on erikoistunut festarirannekkeisiin ja Eastway on Suomen johtava tapahtumien tekninen toteuttaja. Yhtiön logon näkee usein festareiden äänentoistokaapeissa.
Mitenhän Sheldon soveltuu tähän kuvioon?
Onkohan Sean Paulin keikkaa oikeasti?
Soitan Lahden kaupungin tiedottajalle, joka lupaa selvitellä asiaa. Hetken päästä hän soittaa: keikka on peruttu.
Minulla on tunne, että Sean Paul ei tainnut edes tietää koko Suomi-kuviosta. Ainakaan keikkaa ei missään vaiheessa näkynyt miehen nettisivuilla.
Sheldon-rukka. Meniköhän tämän myötä koko hänen promoottorinuransa? Ala on armoton, mokia ei suvaita.

Alan armottomuus palautuu mieleen, kun uusi viikko valkenee uudella Kalle Keskinen -uutisella. Kauppalehden mukaan tällä kertaa Bon Jovi syyttää häntä sopimusrikkomuksesta ja vaatii korvaukseksi jopa 200 000 euroa.
Mitä Antti Einiö sanoikaan alan manageri- ja lakimiesviidakosta. Pikkuprintti kannattaa lukea tarkkaan. Ja noudattaa sitä.
Tilanne on ikävä Keskisen kannalta. Bon Jovin stadionkeikka on miehen uran näyttävin tempaus. Sen vuoksi pistettiin pantiksi koko Keskisen perheen omaisuus. Riski kannatti, mutta valuuko hyöty nyt hukkaan?
”Mitään sakkoja ei ole ollut olemassakaan, ja jutussa oli viitattu huonoon taloudelliseen tilanteeseen, mikä oli täysin perätöntä”, uudelleen tavoittamani Keskinen manaa väärää uutista, joka levisi kulovalkean tavoin myös muihin medioihin.
Toisesta viime aikojen uutisesta, hänen ja FUE:n riidasta, mies ei mielellään kerro.
”Pohjalaisena luotin siihen, että kun miehet kerran face-to-face sopii, niin se on kuin apteekissa olisi. Ei siinä muusta ole kiinni. Enää en sano sopimuspöydässä päivääkään, ellei ole oma juristi mukana”, hän sanoo vitsinä mutta vakavissaan.

Keskisen äänestä kuulee, että sitten viime puhelumme ajat ovat olleet raskaat. Kaksi suurta kohua lyhyen ajan sisään ovat vieneet voimia.
Miten tästä eteenpäin?
”Ei muuta kuin karistetaan vanhat asiat ja otetaan uudet esille. Oppirahat on maksettu”, Keskinen sanoo.
”Ihmiset, jotka ajattelevat tai toivovat pääsevänsä Keskisestä näin eroon, ovat väärässä. Sitä suurempi tahto on pysyä alalla. Tämä tuo vain lisävoimaa.”
Puhelun jälkeen jää fiilis, että tästäkin tapauksesta Keskinen putoaa jaloilleen.
Mitähän Sheldon? Pitkästä aikaa tarkistan kännykkäni välitystiedot.
Jotain on tapahtunut. Puhelimeni odottaa-status on vaihtunut.
Epäonnistui, lukee nyt.

Näin syntyi Sigur Rósin keikka

Aiemmin keväällä

Sopimusneuvottelut alkavat. Fullsteam Acengy ja Sigur Rósin manageri neuvottelevat keikkapaikasta, -päivästä, alkamisajankohdasta ja lipunhinnasta.

Kolme kuukautta aiemmin

Keikka vahvistuu. Fullsteam Acengy lähettää lehdistötiedotteen.
Keikkajärjestäjän ja bändin kiertuemanagerin yhteistyö alkaa: miten bändi tulee paikalle, missä he yöpyvät, millainen tekniikka on keikkapaikassa ja mitä sinne tarvitaan? Yhteyttä pidetään sähköpostilla.
Järjestäjä vertaa bändin tekniikkaraideria keikkapaikan tekniikkaan ja hoitaa mahdollisia puutteita äänentoistossa ja valoissa. Catering selvittää backstagen vaatimuslistan ja muut bändin toiveet: Miten yhtye haluaa liikkua? Tarvitseeko se kuljetuksia? Mitä, milloin ja missä bändi haluaa syödä?

Kaksi ja puoli kuukautta aiemmin

Lipunmyynti alkaa.

Noin kuukautta aiemmin

Keikkapaikan henkilökunnasta sopiminen: Miten paljon turvamiehiä tarvitaan ja kenen kautta ne tulevat? Tarvitaanko muuta henkilökuntaa? Entä apukäsiä roudaamiseen?

Pari viikkoa aiemmin

Catering varmistuu. Sigur Rósin kahdenkymmenen hengen kiertuehenkilöstö haluaa vegaani-, kasvis-, kala- ja liharuokaa.
Odottelua, asioiden varmistelua ja viime hetken muutosten korjailua.
Katsotaan, miten lipunmyynti on edennyt. Tarvitaanko lisämainoskampanjaa?
Vieraslistojen keräys.
Antaako bändi haastatteluja ja kuka ne järjestää?

Keikkapäivä 24. elokuuta

Klo 6 Kulttuuritalolle saapuu ensimmäiseksi pa-firma, joka rakentaa äänentoiston ja valot. Kun kaikki on valmiina, tulee paikalle bändin oma tuotanto.
Klo 12 Rakentaminen on saatu valmiiksi. Sigur Rós saapuu lautalla Tallinnasta Helsinkiin suoraan keikkapaikalle. Yhtye tarkistaa kamat ja tekee soundcheckin. Menee hotellille.
Klo 18 Kaikki on valmista. Sigur Rós käy syömässä ja siirtyy odottelemaan keikkaa.
Klo 19 Yleisö päästetään saliin.
Klo 20 Keikka alkaa.
Klo 22 Keikka päättyy. Bändi ottaa välipalaa takahuoneessa ja lähtee hotellille tai jatkoille.
Kiertuehenkilökunta purkaa bändin tavarat lavalta. Pa-firma purkaa ylimääräisen äänentoiston ja valot. Yöllä loppusiivous.

Seuraava päivä

Kiertue jatkuu. Sigur Rós lähtee aamulla Venäjälle.

Pari päivää myöhemmin

Keikkajärjestäjä tekee loppubudjetin. Kasaa kaikki kulut, maksaa palkat ja kertyneet laskut.

Jutun asiantuntijana toimi Fullsteam Acengyn tuotantopäällikkö Anne-Mari Harinen.

Fakta: Keikkajärjestäjiä Suomessa

Matti Markkola
Kuvat: Laura Oja