05. syyskuuta 2008
Teksti:

Kaksikymppisiin ei yleensä liitetä minkäänlaisia kriisejä. Teini-iän pitäisi olla ohi, kolmenkympin kriisin vasta kaukana tulevaisuudessa, keski-iän kriiseistä puhumattakaan.
    Vaikuttaa kuitenkin siltä, että mikäli teini-iästä on päästy kunnialla yli – eikä näin aina ole – kolmenkympin kriisi iskee moneen kaksikymppiseen. Empiiristen kokeilujeni perusteella kolmenkympin kriisiä esiintyy jopa useammin kaksikymppisillä kuin kolmekymppisillä.
    Harva kolmekymppinen on lapsellisen paniikissa keskeneräisestä gradusta, mutta ikätovereitani se tuntuu stressaavan jo ennen kuin opiskelut ovat lähteneet käyntiin. Niin ikään parisuhteen metsästäminen, pesänrakentaminen ja muu pelleily aiheuttavat harmaita hiuksia jo ennen kuin ensiasunnon verhoja on valittu. Rauhoittukaa, lajitoverit!

Olen käsittänyt, että ihmisen tulisi tietää suunnilleen peruskoulun loppuvaiheilla, mitä aikoo elämällään tehdä. Eräskin opinto-ohjaaja kehotti seitsemäsluokkalaista kirjoittajaa menemään ammattikouluun opiskelemaan meikkitaiteilijaksi, kun oli niin jännästi mustaa huulipunaa naamassa. Mokomalle haistatin pitkät, sillä olin jo aikaa sitten päättänyt, että minusta tulee joko rokkitähti tai äidinkielenopettaja.
    Rokkitähden urani on nyt jäissä, sillä en ole saanut ostettua vaarin vanhaan akustiseen Yamahaan uutta d-kieltä katkenneen tilalle. Aikainen huumekuolema ei sekään houkuttele, vaikka todennäköistä on, että hajoan 27-vuotiaana taiteellisiin erimielisyyksiin. Urahaaveistani Suomen nuorten kirjailijalupausten parissa luovuin, kun kuulin, millaista sietämätöntä lässytystä pedagogiset opinnot sisältävät.
    Terveisiä ikätovereilleni, jotka ovat päättäneet päättää ennen kohtalokasta kolmeakymmentä, mitä tekevät seuraavat yli neljäkymmentä vuotta: hyvää yötä. Pidätän oikeuden lopettaa kaiken viimeistään gradun kirjoittamisen puolivälissä ja lähteä ammattikouluun opiskelemaan levyseppä-hitsaajaksi, jos siltä tuntuu.

Eihän siinä mitään hävettävää ole, jos päättää jo keskenkasvuisena, että minustapa tulee isona margariinitehtaan laaduntarkkailija, ja on vallan tyytyväinen loppuelämänsä margariinitehtaalla margariinin laatua tarkkaillessa. Jos moista kutsumusammattia ei kuitenkaan heti välähdä mieleen, niin mihin tässä on kiire?
    Ajatelkaa nyt itsekin! Siinä vaiheessa, kun nykyinen kaksikymppisten sukupolvi on ylittänyt keski-iän, eläkeikä on kivunnut huimien lääketieteellisten edistysaskelten ansiosta 115 ikävuoden paikkeille. Ajatuskin 90 vuoden urasta millä tahansa alalla saa hyyn karmimaan selkäpiitä.
    Ottakaa rennommin, lomaa tai loparit, ettei tarvitse hankkia bandana- huivia ja harrikkaa sitten isona.
    Juuri mikään ei nimittäin ole niin vaikeaa kuin yleisesti luullaan.

Saara Kunnaala
Kirjoittaja on sivutoiminen monilahjakkuus.