Yksi kodin opetuksia on, että rahasta puhuminen on vähän sopimatonta.
Yksi aikuisuuden hyviä puolia on, että kodin opetukset voi halutessaan hylätä, jos niitä pitää tarpeettomina.
Juuri rahasta meidän nimittäin täytyy puhua.
Se, että rahasta puhuminen on tabu, hyödyttää pelkästään työnantajia. Rahasta vaikeneminen ylläpitää esimerkiksi palkattomien harjoittelujen kaltaista opiskelijoiden hyväksikäyttöä.
Aiheesta keskusteltiin jälleen kerran niillä yliopiston sähköpostilistoilla, jonne Euroopan komission Suomen edustusto lähetti syyskuun alussa ilmoituksen työharjoittelupaikasta. Toimisto etsi ”oma-aloitteista ja reipasta hakijaa” toisarvoiseen toimistopuuhailuun. Vastineeksi edustusto tarjosi ”näköalapaikkaa” ja ”tilaisuutta EU-opintojen soveltamiseen käytännön työssä”.
Muuta edustusto ei sitten tarjonnutkaan. Ei palkkaa, ei muita korvauksia.
Joku oma-aloitteinen ja reipas opiskelija voisi vaikka korottaa ääntään ja sanoa, ettei tämä käy päinsä.
Myönnetään: hyvin ohjattuna työharjoittelut ovat tärkeä osa opintoja. Myös kohtuullisen korvauksen maksaminen kunnon palkan sijaan on hyväksyttävissä, viehän harjoittelijan perehdyttäminen myös työnantajan aikaa ja resursseja.
Työnantajiakin voi halutessaan ymmärtää. Palkattomien harjoittelijoiden hyväksikäyttö on taatusti houkuttelevaa, sillä tulijoita riittää. Moni on auliisti valmis ilmaiseksi työvoimaksi, koska viattomuuksissaan erehtyy pitämään vaikkapa sanoja ”EU” tai ”ulkoministeriö” ansioluettelon akrabadabrana.
Mutta niin kauan kuin opiskelijat suostuvat ottamaan vastaan palkattomia harjoitteluja, mikään ei muutu. Muutokseen tarvitaan koko opiskelijaliike.
Tehokkaista keinoista ei ole pulaa. Aikana, jolloin maine on pääomaa, opiskelijaliikkeen mustalle listalle joutuminen olisi mille tahansa yritykselle tai yhteisölle kiusallista.
Olisiko siis aika yhdistää voimat ja kieltäytyä myymästä saamaamme korkeakoulutusta polkuhintaan?
Välillä mietin, mitä tapahtuu, kun kyykytettyjen sukupolvi siirtyy lopullisesti työelämään. Pätkätöihin tottuneet pitävät kesäloman kaltaisia, aivan normaaleja asioita helposti luksuksena.
On hälyttävää ja hivenen nöyryyttävää, että monilla aloilla vuosikausia työnsä moitteetta tehneen vakinaistamista pidetään kakkukestien arvoisena asiana. Mitä vielä, ilotulitus?
Hävetähän yrityksen tilannetta sietäisi.
Sillä joidenkin asioiden nyt vaan pitäisi olla itsestäänselvyyksiä.
Kuten vaikka sen, että työstä maksetaan palkkaa.
Niksi
”Vähemmän juustoa leivälle.” Kun Ylioppilaslehti kysyi opiskelijoiden säästökohteista, yksi vastaus oli vanha klassikko. Juusto on opiskelijoiden hyvinvointi-indeksi.
Kokeile syksyllä oman budjetin tekoa. Ahdistavin osuus on kirjanpidon pitäminen kuluista, mutta raakuus itseä kohtaan kannattaa.
