02. toukokuuta 2008
Teksti:

Voiko yhteen romaaniin mahduttaa viktoriaanista runoutta, salapoliisikertomuksen, 1800-luvun rakkauskirjeitä, satuperinnettä, kioskikirjallisuutta – ja kaikkien 1900-luvun lopun kirjallisuusteorioiden kommentointia? Ja vieläpä niin, ettei kokonaisuus ole sekavaa snobbailua, vaan nautinnollista ja viihdyttävää luettavaa?

A.S. Byattilta, 71, tämä luonnistuu.
    Aateloitu brittikirjailija Antonia Susan Byatt on julkaissut romaaneja, novelleja ja esseekokoelmia vuodesta 1964. Kirjailijan nimi on esiintynyt taajaan merkittävimpien angloamerikkalaisten nykykirjailijoiden listoilla. Hän on myös kirjallisuudentutkija ja kriitikko.
    Vuonna 1990 arvostetun Booker-palkinnon saanut romaani Riivaus. Romanttinen kertomus on ensimmäinen Byattilta suomennettu teos. Suomennosurakkaan on tarvittu Marja Alopaeuksen lisäksi runoilija Leevi Lehtoa, joka on vastannut runokäännöksistä.

Riivauksen tyylipastissit ja teoreettiset pohdinnat pysyvät kasassa hömppäromanttisen juonen varassa. Romaanissa kaksi nuorta kirjallisuudentutkijaa, Roland ja Maud, löytävät 1980-luvun lopulla kahden viktoriaanisen runoilijan kirjeenvaihdon. Se paljastaa salaisen rakkaussuhteen.
    Kahdella aikatasolla etenevä kerronta kerii auki historiallisen salasuhteen mysteeriä. Sen rinnalla kypsyy hitaasti tutkijoiden oma suhde.
    Rolandin ja Maudin löytämä kirjeenvaihto hämmentää akateemista maailmaa. Olivatko siveellinen Randolph Henry Ash ja lesbofeminismin ikoniksi nostettu Charlotte LaMotte todella rakastavaisia?
    Paljastus käynnistää salapoliisimaisen kilpajuoksun uusien todisteiden ja tekijänoikeuksien perässä. Kenellä on oikeus runoilijoiden kirjoituksiin ja uuteen tietoon?

Yhdellä tasolla Riivaus on satiiri akateemisesta maailmasta, etenkin siihen sisältyvästä kilvoittelusta. Stereotyypeiksi kirjoitettuja henkilöitä riivaa paitsi rakkaus, myös tiedonjano. Romaanin alkuperäisnimi Possession. A Romance johdattaa suomennosta syvemmin teoksen teemojen äärelle. Englanninkielen possession merkitsee riivauksen lisäksi omistamista, pakkomiellettä ja seksuaalista haltuunottoa.
    Kaikkien näiden kanssa romaanihenkilöt painiskelevat.
    Byatt briljeeraa mielellään kirjallisuushistorian ja -teorian tuntemuksella. Aineiston runsaus on romaanin rikkaus tai rasite, riippuen mistä kulmasta asiaa katsoo.
    Pahimmillaan tekstissä vilisee niin paljon kirjallisia viittauksia, että kerronta alkaa vaikuttaa englantilaisen kirjallisuuden nimienpudottelukilpailulta. Kaikkia viittauksia ei kuitenkaan tarvitse edes yrittää ymmärtää yhdellä lukukerralla.
    Akateemisen knoppailun rinnalla Riivaus toimii loisteliaasti kirjoitettuna Da Vinci koodi -tyyppisenä mysteerinä. Huumori ja ironinen ote keventävät muuten raskaaksi käyviä tekstikerrostumia.

Historiallisena romaanina Riivaus on tyylipuhdas 1980-lukulaisen postmodernismin tuote, samaan tapaan kuin Umberto Econ Ruusun nimi (1980).
    Riivauksen nykyaika, 1980-luku, on meille jo tavallaan muinaishistoriaa. Siksi Byattin liki parikymmentä vuotta vanhaa romaania voi jo lukea eräänlaisena pastissina omasta itsestään.
    Henkilöparien kautta Byatt vertailee ihmisten ajattelua ja tunteita kahdella eri aikakaudella. Modernit tutkijat kadehtivat viktoriaanisen ajan uskoa rakkauteen. Heidän mukaansa Freudin jälkeen kukaan ei uskalla lausua sanaa Rakkaus vakavasti, koska me tiedämme aivan liikaa Halusta.
    ”Me näemme seksiä kaikkialla. (—) siksi meidän mielikuvituksemme joutuu todella koetteelle, kun tahdomme tietää, miltä tuntui olla he kaksi, täällä, ja uskoa kaikkeen – rakkauteen, itseensä, siihen että sillä mitä he tekivät oli merkitystä – ”, feministitutkija Maud pohtii haikeana.

A.S. Byatt: Riivaus. Romanttinen kertomus. Teos, 2008. 692 s.

Kirsi Jääskeläinen