30. toukokuuta 2008
Teksti:

”Pidän vanhoista kotimaisista elokuvista. Sellaisistakin, joita kriitikot ovat pahasti haukkuneet. Tällaisissa puolihuolimattomasti tehdyissä jutuissa viehättää niiden nostalgisuus.
    Eniten kiinnostavat 1950-60-luvun vaihteeseen, omiin lapsuus- ja nuoruusvuosiin, sijoittuvat elokuvat. Niistä näkee välähdyksiä vanhasta Helsingistä, tutuista paikoista, joista osa on sittemmin muuttunut.
    Tuon ajan suosikkeihini kuuluvat Pekka ja Pätkä -elokuvat ja Virtaset ja Lahtiset. Hauskoja ovat myös Iskelmäparaati- elokuvat. Niissä on aika heppoinen juoni, mutta kuuleepahan sen ajan hittejä ja näkeepähän sen ajan tähtiä.

Jotkut ovat moittineet tällaisista elokuvista tykkäämistä. Minusta se on pikemminkin huvittavaa kuin häpeällistä. Nuorempana saatoin jättää mainitsematta, että pidän vaikka Pekasta ja Pätkästä, mutta nykyisin suhtaudun siihen huumorilla.
    Jossain Pekka ja Pätkä -elokuvassa on jopa tuttuja kavereita. Talossamme asuvalla elokuvatyöntekijällä oli tapana värvätä pihan lapsia kuvauksiin.

Jack Witikan ohjaama Virtaset ja Lahtiset kuvattiin kotitalomme naapurissa Lauttasaaressa 1950-luvun lopussa. Menin isobroidin kanssa seuraamaan kuvauksia.
    Näin elokuvan jokin aika sitten ja huomasin, että vilahdamme joidenkin kohtausten taustalla. Yhdessä kuvassa istun sähkökaapin päällä.
    Virtaset ja Lahtiset on klassikkokomedia. Katsoessani sitä lasteni kanssa, elokuvasta tarttui tytöille hokemia. Nuorempi tyttö otti tavaksi tokaista minulle elokuvan sanoin `Suus kii ku mulle puhut`. Elokuvassa isä sanoo näin pojalleen.”

Elina Loisa
Kuva © Pertti Nisonen / WSOY