30. toukokuuta 2008
Teksti:

1990-luvun elokuvien alun harvat tietokonetehosteet olivat vivahteetonta pikselisuttua, joka pisti silmään kuin infrapunasäteily. Sittemmin tietokoneiden laskuteho on kehittynyt niin, että tietokoneanimaatio on syrjäyttänyt lähes täysin pienoismallit toimintatehosteiden apuvälineinä.
    Digitehosteiden vivahteet ovat lisääntyneet, mutta perusongelma ei ole parissakymmenessä vuodessa muuttunut miksikään: Digilisät eivät sulaudu näyttelijöiden ja lavasteiden joukkoon. Ne hyppäävät yhä silmille ja särkevät illuusion.
    Epäilijät verratkoot Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta -spektaakkelia alkuperäiseen trilogiaan. Kaikista neljästä elokuvasta osa kohtauksista on kuvattu studiossa, mutta häiritsevästi sen huomaa vain ylivoimaisesti kalleimmasta uutukaisesta – kiitos digitehosteiden.
    Kun on katsonut aitoja käärme-, hyönteis- ja rottalaumoja, tietokonemuurahaisten hyökkäystä on mahdotonta ottaa vakavasti. Stunt-miesten taidonnäytteiden rinnalla digimuunneltu action tuntuu pelleilyltä.
    Ehkä tuottajat vielä joskus keksivät tämän ja osoittavat digieksperteille ovea.

Matti Rämö
Kuva © 2008 Lucasfilm Ltd / David James

Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta elokuvateattereissa.