16. toukokuuta 2008
Teksti:

”Tänään on toinen pääsiäispäivä”, vanha mies selittää englanniksi. ”Sen takia täällä on niin hiljaista. Kaikki ovat kotona perheidensä kanssa.”
    Mitä? Onko mies ihan sekaisin? Pääsiäinenhän oli jo monta viikkoa sitten.
    Natan, kuten mies itsensä esittelee, on irakilainen ja asunut neljä vuotta Ruotsin Södertäljessä, Ronnan lähiössä. Hän istuu ostarin takapihalla, lastauslaiturille kannetulla nojatuolilla, ja polttelee tupakkaa. Hänellä ei ole kiire minnekään, niin kuin ei kellään muullakaan ostarilla vaeltelevista ukoista.
    Ja hän on oikeassa.
    Ronnassa on toinen pääsiäispäivä, vaikka muu Ruotsi on viettänyt sitä jo ajat sitten. Tämä lähiö elää syyrialais-ortodoksisen kalenterin mukaan, ja siinä pääsiäinen osuu vain harvoin samoille päiville kuin luterilaisessa kalenterissa.

Södertälje sijaitsee lähijunamatkan päässä Tukholmasta, noin 25 kilometriä pääkaupungin eteläpuolella. Siellä on 83 000 asukasta, suurin piirtein saman verran kuin Jyväskylässä.
    Muuten Södertälje ei muistuta Jyväskylää. Noin 40 prosenttia kunnan asukkaista on ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajia. Aiemmin väkeä tuli ennen kaikkea Suomesta. Scanian tehtaat houkuttivat töihin 1960- ja 1970-luvuilla, ja Ronnasta tuli silloin Södertäljen suurin suomalaiskeskittymä.
    Nykyisin suurin etninen ryhmä ovat kuitenkin assyrialaiset, kristitty vähemmistö Irakin, Iranin, Syyrian ja Turkin alueilta. Heitä on noin neljäsosa kuntalaisista ja he puhuvat arabiaa, syyriaa ja sen murteita.
    Assyrialaisia on muuttanut Södertäljeen jo 1960-luvun lopulta alkaen, jolloin ensimmäiset 200 assyrialaispakolaista otettiin Ruotsiin Libanonista kristittyjen vainojen vuoksi. Irakin sodan alettua tulijoiden määrä on kasvanut räjähdysmäisesti. Viime vuonna Södertälje vastaanotti yli tuhat Irakin pakolaista, tänä vuonna heitä arvellaan tulevan pitkälti yli kaksituhatta. Eikä määrään ole edes laskettu perheitä, jotka seuraavat turvapaikan saaneiden perässä.
    Mikäli tahti jatkuu samanlaisena, Södertäljessä on neljän vuoden päästä 16 000 Irakin sotaa paennutta asukasta, lähinnä kristittyjä Bagdadista tai Mosulista.
    ”Tänne on helppo tulla, täällä on meidän kansaamme. Monilla on sukulaisia tai vanhoja tuttuja Ronnassa. Heidän luokseen pääsee asumaan ja he auttavat alkuun”, Natan selittää Södertäljen vetovoimaa.
    Ruotsin lain mukaan turvapaikan saaneet saavat asettua mihin tahansa kuntaan, kun vain itse järjestävät itselleen asunnon.
    Ja mitä enemmän kunnassa on Irakin pakolaisia, sitä enemmän heitä tulee lisää. Suurin osa heistä päätyy tänne Ronnaan, johonkin ostaria ympäröivistä betonimöhkäleistä.
    Eikä sopeutuminen ole ongelma. Ronnassa se ei kuitenkaan tarkoita sopeutumista tavanomaiseen ruotsalaiseen yhteiskuntaan.

Natan tumppaa tupakkansa ja tarttuu tyhjään kahvilasiin. Hän osaa luetella myös monia syitä, minkä vuoksi Södertälje on huono valinta asuinpaikaksi Irakin-pakolaiselle.
    ”Täällä ei ikinä opi ruotsia”, hän aloittaa.
    Natan itse opiskeli kieltä yhdeksän kuukautta, muttei oikeastaan tarvitse sitä. Arabialla tai syyrialla pärjää.
    ”Ja melkein kaikki me osaamme englantia.”
    Toinen ongelma on asuminen.
    ”Kaikille ei riitä asuntoja. Minun perheelläni on hyvin tilaa, meitä on viisi henkeä ja neljä huonetta. Mutta jotkut asuvat todella ahtaasti.”
    Viranomaisten mukaan monissa pienissä asunnoissa nukkuu jopa 15 henkeä. Ongelman ratkaisemiseksi kaksi suurta kunnallista asuntoyhtiötä määräsi tänä keväänä, että yksiössä voi olla kirjoilla korkeintaan kolme henkilöä, kaksiossa neljä ja kolmiossa kuusi.
    Ja asuntojen lisäksi ahdasta on tietenkin päiväkodeissa, kouluissa ja ruotsinkursseilla. Työllistyminenkin on vaikeaa.
    ”On yksinkertaisesti mahdotonta luoda tuhansia uusia työpaikkoja joka vuosi”, sanoo Södertäljen kunnan tiedottaja Jörgen Eriksson.
    Lääketehdas AstraZeneca ajaa alas Södertäljen tehdasta ja vähentää henkilökuntaa. Kuorma- ja linja-autoja valmistava Scania lisää tuotantoaan, muttei tähän asti ole ollut erityisen kiinnostunut rekrytoimaan maahanmuuttajia.
    Natanin ei onneksi ole tarvinnut huolehtia työllistymisestä. Hän on 67-vuotias eläkeläinen, ja ylistää Ruotsia ja ruotsalaisia.
    ”He kunnioittavat meitä, he ovat ystävällisiä, he ovat antaneet meille kaiken, mitä tarvitsemme.”
    Kun Natan perheineen lähti pakoon Irakista, he saivat valita USA:n, Australian ja Ruotsin väliltä. Ruotsi oli helppo valinta, sillä Natan oli toiminut ruotsalais- ja suomalaisyritysten agenttina Irakissa.
    ”Moi moi, mitä kuuluu”, hän väläyttelee suomentaitojaan ennen kuin katoaa takaisin ostarin baariin.

Ostari on masentava. Rinkiin rakennettujen betonikerrostalojen alle jää vain pieni tila, jossa on pari baaria, ruokakauppa ja kioski, tyhjiä liikehuoneistoja ja pizzeria.
    Södertäljen pizzerioita – niitä riittää – pyörittävät suurelta osin assyrialaiset, sillä 1960- ja 70-luvulla maahan tulleet olivat ravintola-alan osaajia. Assyrialaiset ovat perustaneet ravintolaketjuja ja levittäneet niitä aina Gotlannin lomasaarta ja Tukholman keskustaa myöten.
    Ensimmäiset Irakin sodan pakolaiset ovat vasta päättäneet kunnan järjestämän kotouttamisohjelman, eikä vielä ole tietoa siitä, päätyvätkö he muualle kuin pizzerioihin.
    Arvailla sopii. Noin 40 prosenttia heistä on suorittanut kotimaassaan korkeakoulututkinnon.
    Seuraavaksi poikkeamme ostarin kauppaan.
    Papusäilykkeitä, halvaa, pilahvia, kuivattua pastaa, jättiläismäisiä oliiviöljykanistereita, turkkilaisia paprikoita, jogurttitonkkia, pikkupatonkeja…Tekstit pakkauksissa ovat harvemmin ruotsinkielisiä, eivätkä tavaramerkit varmaan sanoisi mitään keskiluokkaiselle ruotsalaisperheenäidille, mutta eipä sellaisia tässä kaupassa näykään.
    Ja kappas, kioskilla on Aftonbladetin ja Expressenin vieressä tasaveroisesti esillä Ilta-Sanomat.

Ulkona Natan viittoo meidät jälleen luokseen baariin, jonka oven yläpuolella lukee Oasen.
    Oasen ei ole hämyinen lähiöräkälä vaan suuri valoisa sali, jossa on isoja pyöreitä ruokapöytiä. Seinillä on julisteita jalkapallotähdistä ja nurkan suuressa telkkarissa pauhaa arabikanava. Muutamassa pöydässä istuu vanhoja miehiä pelaamassa korttia. He tuijottavat tulijoita uteliaasti, mutteivät sano mitään.
    Eräs nuoremmista miehistä suostuu lopulta juttelemaan, kunhan ei oteta kuvia eikä paljasteta nimiä. Eikä puhuta politiikkaa.
    Sitten hän alkaa puhua politiikkaa.
    ”On tietenkin hyvä, että perheet yhdistetään ja sukulaiset pääsevät lähelle toisiaan. Mutta täällä on myös paljon rikollisuutta. Se ei ole vain Södertäljen ongelma, vaan koko Ruotsin. Ja me joudumme kärsimään siitä!”
    ”Meillä” mies tarkoittaa kauan aikaa sitten Ruotsiin tulleita assyrialaisia ja ei-muslimeja. Hän on itse syntynyt Södertäljessä. Hän myi muutama kuukausi sitten ravintolansa Tukholmassa, yhden pääkaupungin tunnetuimmista K18- diskoista, ja aikoo lähiaikoina perustaa uuden.
    Miehen mukaan ruotsalaisten ja assyrialaisten välit ovat muuttuneet paljon viime vuosikymmenen aikana. Ennen ruotsalaiset kunnioittivat assyrialaisia, nykyisin uudet maahanmuuttajat ”tekevät mitä lystäävät” ja pilaavat kaikkien maineen.
    ”Me olemme sopeutuneet yhteiskuntaan, teemme töitä ja maksamme veroja. Emme ole muslimeja, mutta olemme samannäköisiä. Meidät sekoitetaan heihin ja joudumme kärsimään.”
    Muslimit ovat selvästi epäsuosiossa tässä paikassa. Eikä paikka itse asiassa olekaan baari, vaan assyrialaisten yhdistyksen kerhotila.
    ”Täällä käy joskus ruotsalaisia ja suomalaisiakin. Kaikki ovat tervetulleita, paitsi muslimit. Me emme vain pysty seurustelemaan heidän kanssaan. He ovat liian aggressiivisia.”
    Assyrialaisten onneksi muslimeja ei ole Södertäljessä juuri lainkaan. Heidän kuntansa Tukholman seudulla on Botkyrka, jonne on Södertäljestä parinkymmenen minuutin junamatka.
    On eräs toinenkin pieni ihmisryhmä, jolle kerhotila ei ole avoinna.
    ”Naisille on omat yhdistyksensä. Jos korttipelissä joskus suuttuu, niin suusta voi päästä kirosanoja, ja ne eivät sovi naisten kuultavaksi. Ja sitä paitsi vaimomme tulisivat mustasukkaisiksi, jos täällä olisi naisia.”
    Selvä juttu. Kysyn vielä, mistä miehen vanhemmat ovat lähtöisin.
    ”Mesopotamiasta”, hän vastaa.
    Vau! Mikähän moderni valtio se olisi?
    ”No sehän siinä onkin. Assyrialaisilla ei ole valtiota ja meitä on sorrettu kaikilla alueilla, joissa olemme eläneet. Isäni lähti 1960-luvulla itäisestä Turkista. Irakissa, Turkissa, Iranissa ja Syyriassa on jäljellä paljon assyrialaisia, jotka taistelevat oman valtion puolesta. Kannatan heidän pyrkimyksiään, mutten koskaan muuttaisi sinne. Minun kotini on täällä.”
    Kun nousemme lähteäksemme kerhotilasta, toinenkin nuori mies tulee juttelemaan.
    ”Onko teillä Suomessa paljon irakilaisia?” hän kysyy.
    ”Ottakaa täältä, täällä niitä on aivan liikaa!”

Viime talvena koko Ruotsi heräsi keskustelemaan Södertäljen ongelmista. Kunnanjohto palkkasi muutamaksi kuukaudeksi tunnetun viestintätoimiston, JKL:n, neuvomaan heitä pakolaiskysymyksissä. Parilla kymmenellä tuhannella eurolla JKL hioi kunnalle ydinviestin: Ruotsi tarvitsee lisää pakolaisia, mutta Södertälje ei voi kantaa koko vastuuta yksin.
    Tätä mantraa kunnan edustajat ovat sitten hokeneet jokaisessa Södertäljestä kertovassa jutussa.
    Ja juttuja on tehty.
    Ronnassa ja toisessa maahanmuuttajalähiössä Hovsjössä on ravannut lehdistöä ympäri maailman. Kunnasta on kerrottu muun muassa Washington Postissa, Le Mondessa ja BBC:llä. Jutuissa ”Sodertalje”, pieni humaani paikka eksoottisessa pohjolassa, ottaa avosylin vastaan sodan uhrit, joista Irakiin hyökänneet maat eivät välitä.
    Tiedottaja Jörgen Erikssonin työnkuvaan kuuluu tiedottaminen vain ja ainoastaan kunnan pakolaisasioista.
    Södertälje on myös ryhtynyt aktiivisesti jakamaan vastuuta. Se on aloittanut yhteistyön muutamien muiden kuntien kanssa, joissa teollisuusyritykset tarvitsevat työvoimaa: Södertälje vastaa pakolaisten ensisopeuttamisesta ja kieliopetuksesta, ja sen jälkeen toinen kunta tarjoaa työpaikan ja järjestää asunnon. Samalla Södertälje on tehostanut valtiorahoitteista kotouttamisohjelmaansa muun muassa siten, että ruotsintunnilta tai muusta ohjelmasta lintsaamisesta sakotetaan.
    Projektin kaksi ensimmäistä työllistyjää ovat pian muuttamassa Gnosjöhön, eteläiseen Ruotsiin.
    Suuri pr-voitto Södertäljelle oli, kun kunnanvaltuuston puheenjohtaja Anders Lago kutsuttiin pari kuukautta sitten puhumaan USA:n kongressille. Hän kertoi kuulijoille, miten Södertälje on pyrkinyt sopeuttamaan pakolaiset ja vetosi USA:han ja muihin maihin, jotta nämä vastaanottaisivat enemmän Irakin pakolaisia.
    USA onkin luvannut lisätä Irakin pakolaisten vastaanottoa 12 000:een vuodessa. Tähän mennessä heitä on otettu yhteensä noin 6 000. Ruotsi taas on myöntänyt oleskeluluvan 40 000 Irakin pakolaiselle sen jälkeen, kun Yhdysvallat liittolaisineen hyökkäsi Irakiin vuonna 2003.
    Ja Suomi? Reilut viisisataa irakilaisille myönnettyä pysyvää oleskelulupaa sitten sodan alun.

Oasenin ovella Natan alkaa luennoida ruotsalaisnaisten moraalittomuudesta.
    ”Yhdelle naiselle on yksi mies, ei tuhatta miestä!”
    Ronnan ostari vaikuttaa todelliselta ukkojen valtakunnalta. Naisia vilahtelee lähinnä ruokakaupan ovista ulos ja sisään, ja pari pikkutyttöä leikkii koripallolla betonipylväiden välissä. Tytöt ovat Amanda ja Isabel. Amanda on kymmenen ja Isabel on juuri täyttänyt 11.
    ”Me asumme tuolla”, Amanda sanoo ja osoittaa suoraan yläpuolellamme olevaan kerrostaloon. Isabel on hänen naapurinsa. Kummankin kotona puhutaan syyriaa ja ruotsia.
    ”Täällä on ihanaa asua! Paitsi joskus täällä on jotain inhottavia puliukkoja”, Amanda arvioi.
    Tytöillä on päällään juhlamekot. He odottavat vanhempiaan, sillä perheet ovat lähdössä käymään hautausmaalla. Tänäänhän on toinen pääsiäispäivä.
    Eikö teillä ole koulua?
    ”Joo, mutta me pyysimme vapaata”, Amanda kertoo. Hän käy Ronnan ala-astetta.

Ronnan koulun pihalla kourallinen lapsia pelaa jalkapalloa, ja opettajat Seija Blomqvist ja Semiran Meller istuvat kahvikupit kädessä valvomassa heitä.
    Tänään ei ole järkeä pitää oppitunteja, sillä lähes kaikki oppilaat ovat Amandan tavoin pyytäneet vapaata.
    Koulun oppilaat ovat assyrialaisia ja arabeja, ja joukossa on muutama venäläinen, yksi puolalainen ja yksi ruotsinsuomalainen. Ronnan ala-asteella ei ole yhtäkään etniseltä taustaltaan ruotsalaista lasta.
    Ei yhtäkään.
    Jopa suomalaiset ovat kaikonneet. Suomalaiset, jotka ennen olivat niitä sopeutettavia maahanmuuttajia.
    ”Useille oppilaille ainoa ruotsalaiskontakti on opettaja, joka luokassa käskee, että olkaa hiljaa”, sanoo Seija Blomqvist, joka itse on muuttanut Suomesta Ruotsiin noin 30 vuotta sitten.
    Hän kertoo, että lapset osaavat ne ruotsinkieliset sanat, joita usein tarvitsevat, mutta esimerkiksi kotitaloustunnilla he eivät tiedä, miten sanotaan ”silittää” tai ”lakana” tai mitä tarkoittaa pålägg, leivänpäällyste.
    Voiko Ronnan koulussa sitten ylipäänsä oppia ruotsin kunnolla?
    ”Kyllä siinä täytyy olla omaa kunnianhimoa mukana, lukea kirjoja ja hankkia jotain muita harrastuksia, vaikka jalkapalloa tai jotain tietokonepelejä”, Blomqvist sanoo.
    Lapset puhuvat keskenään usein ruotsia, sillä arabiaa ja syyriaa ja niiden eri murteita puhuvat eivät välttämättä ymmärrä toisiaan. Tosin assyrialaiset kuulemma useimmiten leikkivät keskenään ja arabit keskenään.
    ”Kyllä minä joskus leikin arabien kanssa”, sanoo yksi pojista. Lapset ovat lopettaneet jalkapallon ja tulleet kuuntelemaan, mistä opettajat puhuvat. Lasten ruotsi kuulostaa sujuvalta, mutta siinä on voimakas korostus, jota Ruotsissa kutsutaan blattesvenskaksi, maahanmuuttajaruotsiksi. Samalla lailla puhuvat kaikki maahanmuuttajalähiöissä kasvaneet, esimerkiksi Ruotsin suosituin maahanmuuttaja Zlatan Ibrahimovic. Jalkapallotähti Zlatanille puhetapa, heikko sanavarasto ja kielioppivirheet ovat jo kääntyneet positiiviseksi tavaramerkiksi, mutta tavallisille ihmisille blattesvenska ei taatusti ole mikään plussa esimerkiksi työhaastattelussa.
    Opettajan näkökulmasta maahanmuuttajaluokan opettaminen tarkoittaa suurempia tasoeroja parhaiden ja huonoimpien välillä.
    ”Ja lapset ovat usein vähän peloissaan jos menemme metsäretkelle, he eivät ole yhtä tottuneita metsään kuin ruotsalaislapset. He pelkäävät eläimiä, koiriakin. Kun menemme museoon, he etsivät uskontoon liittyviä asioita, he eivät ymmärrä, että museolla ei ole mitään tekemistä uskonnon kanssa.”
    Blomqvist ja Meller eivät kuitenkaan vaikuta huolestuneilta lasten sopeutumisesta ruotsalaiseen yhteiskuntaan.
    ”Ainahan joistakin yksittäisistä oppilaista on huolissaan. Mutta yleisesti oppilaiden asenne on viime vuosina parantunut. Enää ei ole niin paljon sellaisia, joita ei koulu kiinnosta, kun he aikovat töihin isänsä pizzeriaan”, Blomqvist kertoo.
    ”Ja tytöt lintsasivat ennen paljon ja sanoivat, että ei heitä kiinnosta koulutus, kun he kuitenkin menevät pian naimisiin. Nykyisin niitä tapauksia on vähemmän, ja vanhempienkin asenne tyttöjen koulutukseen on muuttunut”, Meller jatkaa.
    Useat vanhemmat ovat harmissaan, kun koulussa ei ole ruotsalaisia eivätkä lapset opi kieltä.
    ”Tämä on ihan sama kuvio kuin aikanaan Scanian tehtailla. Siellä oli vain suomalaisia töissä, eivätkä he koskaan oppineet ruotsia”, Blomqvist sanoo.

Joanna Palmén
Kuvat Karin Nauclér