Jo pian 100 vuotta on Helsingissä lakitettu Manta. Ja traditiohan on asia, jota ei saa kyseenalaistaa, sillä sitä pitää vain toistaa vuodesta toiseen aivan samana?
Tiedän, että tradition puolustajat nyt terästäytyvät, mutta tästä huolimatta rohkenen heittäytyä toisinajattelijaksi ja esitän kysymyksiä.
Mitä viestitetään Mantan lakituksella, mitä aikamme tarpeita ja tunteita se tyydyttää? Riittääkö Mantan lakitus tämän ajan yksinomaiseksi traditioksi?
Toimittajaystäväni, jonka kanssa asiasta keskustelin, totesi: Traditioita voisi uudistaa nykyhetken mukaisiksi – antaa jotain tuleville sukupolville myös omasta ajastamme traditioksi. Onhan lakituksesta muodostunut itsekäs hetken hurma, jota seurasi taas tänä vuonna ennätyksellinen roskaaminen.
Millaisia sitten voisivat olla täydentävät oman aikamme traditiot? Ylioppilaat ovat perinteisesti esikuvia ja malleja muille, lukuisat terävät ja viisaat ajattelijat keksisivät varmaan erilaisia hyviä vaihtoehtoja aikamme ja maailmamme tarpeisiin vastaavista uusista traditioista.
Virikkeeksi yksi esimerkki omasta perheestämme, jossa on aloitettu toisenlainen vapputraditio. Toimimme aviomieheni kanssa vappuaattona Unicefi n Janopäiväkerääjinä, tunnissa keräsimme yhteensä 250-300 euroa, eli siis kohtasimme hyvin paljon hyvän tahdon henkeä.
Tämä traditio tyydyttää syvempiä tarpeita, myös siksi, että tulevien sotien ennustetaan olevan sotia vedestä. Jos minulla olisi tapana roskata ja juoda itseni känniin, voin kuvitella, että tällaisen syvempi tyydytys -kokemuksen jälkeen roskaamis- ja kännäämistarpeeni vähentyisivät. 15-vuotias ystäväni, joka toimi yhteisvastuukerääjänä, kertoi, että 45 minuutin keräämiskokemus tuotti hyvää mieltä vielä seuraavaankin päivään.
Yhteiskunnassamme on hyvin paljon yksinäisiä vanhuksia, ja laitosvanhukset eivät pääse ulos henkilökunnan puutteen vuoksi. Voisiko yksi kaikinpuolisesti hyvää mieltä tuottava uusi vapputraditio olla se, että opiskelijat veisivät lähivanhainkodin vanhuksia kevään kunniaksi ulos?
Tämäntyyppiset uudet vapputraditiot eivät veisi paljon aikaa, mutta tuottaisivat syvempää mielihyvää ja viestittäisivät opiskelijoiden halusta luoda uutta välittävää, yhteisöllisyyden yhteiskuntaa. Jos tällaista halua ja tarvetta on?
Masennus lisääntyy niin Suomessa kuin maailmallakin voimakkaasti; itse ainakin toivoisin, että opiskelijat pyrkisivät luomaan uudenlaista välittämisen kulttuurin malleja.
Toivoisin keskustelun jatkuvan aiheesta!
Tuula-Maria Ahonen
Vapaa toimittaja, sosiaalipsykologi
Roska päivässä -liikkeen ja Syvempi mielihyvä -liikkeen äiti
