”Olen pari vuotta ollut salaa kiinnostunut Oscar-juhlista. Koko Oscar-maailma on tullut minulle hävettävän emotionaaliseksi. Se on hämmentävää – aiemmin näin tuon meiningin jenkkiläisenä pintajuttuna.
Olen myös ruvennut liikuttumaan kyyneleisiin koskettavista Oscar- puheista. Viime skaboista lähtien olen etsinyt niitä YouTubesta.
Liikutun, kun Oscar-palkinnon saaja kävelee lavalle ja aloittaa puheen. Jos palkittava on liikuttuneessa tilassa, se vaikuttaa minuun entisestään.
Erityistä herkkua on, jos puhuja puuttuu yhteiskunnallisiin epäkohtiin. Sytyn siitä, kun joku uskaltaa seistä miljoonien ihmisten katseiden edessä ja kertoa mielipiteensä epäoikeudenmukaisuudesta.
On vähän latteaa kiittää isää ja äitiä.
Oscar-puheista on jäänyt mieleen Michael Mooren ”Shame on you Mr. Bush! Shame on you!” vuodelta 2003. Se oli ihan loistava.
Viime gaalassa Javier Bardem ja Marion Cotillard olivat mukana eurooppalaisina näyttelijöinä, mikä oli minulle uutta. Liikutuin, kun he puhuivat omalla kielellään.
Oscar-puheiden katseluuni ei liity ajatuksia siitä, että olisi itse joku päivä sellaista pitämässä.
Katson Oscar-videoita gaalan jälkeen monena päivänä peräkkäin, kun vaimo ja lapset ovat jo nukkumassa. Se on henkilökohtainen hetki.
Metsästän Oscar-juhlista liikuttumisen tunnetta, samanlaista, kuin näyttelijät yrittävät herättää katsojissa. Näyttelijänä olen addiktoitunut tunteisiin ja Oscar-gaalan katsominen tuottaa minulle mielihyvää. Siksi se on puhdistava kokemus.”
Sami Takala
Kohti Kom-teatterissa.
