18. huhtikuuta 2008
Teksti:

Brittiohjaaja Neil Marshallin Doomsdayta ei voi kehua omaperäiseksi. Postapokalyptinen toimintaelokuva lainaa käytännössä kaikilta viimeisen parinkymmenen vuoden aikana tehdyiltä saman lajin elokuvilta – ja vähän muiltakin.
    Britanniaa kaluava tappava virus täyttää kadut zombien kaltaisilla puolikuolleilla. Lähitulevaisuuden aidattuun Skotlantiin tehty pelastusoperaatio on velkaa Paolle New Yorkista, maailmanlopun punkka- rit ja takaa-ajokoreografiat Mad Max 2:lle.
    Emma Cleasbyn jermu naissotilas pyrkii täyttämään Terminator-elokuvien Linda Hamiltonin ja Alien-saagan Sigourney Weaverin maastohousut. Pulp Fictionin nahkahörhö on pöllitty koristeeksi liki sellaisenaan.
    Doomsday muistuttaa monella tapaa Marshallin edellistä ohjaustyötä, örkkikauhuelokuva Descentiä. Kumpikin yhdistelee surutta oman lajityyppinsä hyväksi havaittuja ideoita – ja peittää onnistuneesti ideavajetta vauhdilla ja armottomalla asenteella.
    Doomsdayssa pelastaa paljon se, ettei ohjaaja kehtaa jäädä pitkäksi aikaa yhden lainaidean ääreen ja maisema vaihtuu tiuhaan. Kun tieteiselokuva monien mutkien kautta yllättäen kurvaa keskiaikaisiin oloihin, keskelle ritaritaistelua, kierrätykseen perustuvasta elokuvasta huomaa kerrankin nauttivansa.

Matti Rämö

Doomsday elokuvateattereissa 16.5.