Mediakyylä: Huipuilla

T:Teksti:

Todisteita tarjolla! Kirjallisena!
    Lyyra on nyt aivan virallisesti huippujuttu. Näin siis, vaikka tämänkin lehden sivuilla on arveltu ”facebookin haastavasta” verkkopalvelusta muuta. Lyyran katumainoskampanja voitti vastikään graafisen alan kultahuippu-palkinnon. Ja se on vähän kuin alan suomalainen oscar.
    Bob Helsingin suunnittelemissa palkituissa mainoskuvissa poseeraa muun muassa tappelussa runneltu blondi. Teksti kertoo: ”Asioita, jotka pitää tehdä ennen valmistumista no 5. Osallistua tunteella keskusteluun huippuyliopistosta”.
    Raadin mukaan mainos oli hieno, koska ”kuvaajan taidollisuus, kuvattavan herkkyys ja AD:n antama tila ovat ainutlaatuisia tässä kuvasarjassa”. Mainokset olivat myös ”poskettoman pysäyttävää taidetta mainontaan taipuneena”.
    Juuri näin.
    Vielä kun kultahuippumainos toimisi niin, että joku ihan oikeasti käyttäisi Lyyraa.

Huipputeemassa ollaan myös Irc-galleriassa, jossa Helsingin yliopisto houkuttelee nuoria opiskelijoikseen. Pyritkö huipulle? kysyy yhteisön kissan kokoinen otsikko.
    Alla huipulle pyrkimistä painotetaan vielä uudelleen ja kerrotaan lisäksi, että yliopistossa ”oppimisympäristö” on inspiroiva ja että myös julkkikset (Mette Mannonen!) ovat opiskelleet HY:ssa.
    Parasta mainossivulla on Mikä sinusta tulee isona -peli, jossa voi miettiä sopivaa opintoalaa valitsemalla vastausvaihtoehdon kolmeen eri kysymykseen. Tarjolla on muun muassa vastaus ”haluan tutustua huippututkimuksen saloihin”.
    Siis ymmärtäkää nyt: Helsingin yliopistohan on se oikea huippuyliopisto.

Lopuksi musiikillisille huipuille.
    Suomalaisessakin mediassa on jo bongattu senaattori Obaman kannatusjoukkojen musiikilliset, ja ulkomusiikilliset, avut.
    Obama-tyttö Amber Lee Ettinger laulaa YouTuben reilusti yli miljoona kertaa ladatulla videolla korostetun pienessä topissa Hillarylle, että ”now his on top, you ought to stop”.
    Ja että Obama ”is ready at three am” ja ”so sexy as well”.
    Viesti on tehokas. Mutta ei lainkaan niin tehokas kuin republikaanisenaattori McCainin tyttöjen. Jo pieneksi hitiksi nousseella It`s Raining McCain -videolla, yksi hampaaton 150-kiloinen leidi, yksi punatukkainen mummo ja yksi tavissihteerikkö keikuttavat pyllyä konttorissa ja laulavat epävireisesti ”McCain is rising, Obama is getting low”. Välillä taivaalta sataa kömpelösti McCainin kuvia.
    Ja mitä siihen sitten voi enää sanoa? Naisensa – ja ehdokkaansa – kullakin?