Kansleriehdokkaat opiskelijoiden tentattavana

T:Teksti:

Helsingin yliopiston kanslerin virkaa tavoittelevat nimekkäät ehdokkaat: HY:n rehtori Ilkka Niiniluoto sekä vararehtorit Hannele Niemi ja Thomas Wilhelmsson.
    Viisi vuotta rehtorina ollut filosofi an tohtori Niiniluoto lähtee vaaleihin ennakkosuosikkina. Vararehtorit Niemi ja Wilhelmsson vakuuttavat kuitenkin olevansa kanslerikisassa tosissaan, eivät vain siksi, että lain mukaan yliopiston kollegion on valittava kolme ehdokasta, joista tasavallan presidentti nimittää uuden kanslerin.
    ”Ei mihinkään kilpailuun pidä häviäjänä lähteä”, sanoo kymmenen vuotta vararehtorina toiminut Wilhelmsson.
    Kollega Niemi korostaa, että rehtorille ja vararehtorille kuuluu paljon samoja tehtäviä.
    Niiniluodon päätös pyrkiä kansleriksi tarkoittaa mitä todennäköisimmin sitä, ettei hän hae jatkokautta rehtorina. Niiniluoto kuitenkin muotoilee sanansa varovasti.
    ”Käydään nyt ensin kanslerin vaalit, ja katsotaan miten niissä käy.”
    Niemi ja Wilhelmsson ovat ilmoittaneet halukkuutensa myös rehtorin virkaan.
    Ehdokasasettelu 10.4. pidettävissä yliopiston kanslerivaaleissa päättyi perjantaina 14.3. Keskusvaalilautakunta vahvisti ehdokkaat lehden painoon menon jälkeen.
    Kansleriehdokkaat osallistuvat julkiseen vaalipaneeliin perjantaina 4.4. kello 14.30ˆ’16.30 yliopiston juhlasalissa. Opiskelijat voivat lähettää kysymysehdotuksia pääsiäismaanantaihin 24.3. mennessä osoitteeseen rita.jailo@hyy.fi .
    Uuden kanslerin viisivuotinen toimikausi alkaa 1.6, jolloin nykyinen kansleri Kari Raivio jää eläkkeelle.