Unicafe lupaa lisää vaihtelua ruokalistoihin

T:Teksti:

Unicafe on reilu ruokapaikka, kertoo yhtiön tekemä asiakastyytyväisyyskysely.
    95 prosenttia vastaajista pitää ravintolaketjua vähintään melko ympäristövastuullisena. 94 prosenttia mieltää Unicafen vähintään melko yhteiskuntavastuulliseksi.
    Unicafe saa hyvän arvosanan myös luotettavuudesta, terveellisyydestä, siisteydestä ja henkilökunnan ammattitaidosta.
    Ruokapuoli sen sijaan ei ole yhtä hyvässä jamassa. Asteikolla 1ˆ’4 Unicafen liharuoat saavat mausta arvosanan 2,6 ja kasvisruoat arvosanan 2,5.
    Opiskelijat kaipaavat myös enemmän vaihtelua annoksiin ja lisäkepöytään.

Unicafen marraskuussa tekemään kyselyyn vastasi 1 752 opiskelijaa. Yhteensä yhtiö lähetti sähköisen kyselylomakkeen 5 000 Helsingin yliopiston opiskelijalle. Lisäksi pienissä Unicafeissa jaettiin yhteensä noin kaksisataa paperilomaketta.
    ”Kyselyn tulokset ovat pohjana tuleville kehityssuunnitelmille”, kertoo Unicafen markkinointipäällikkö Satu Orismaa.
    Hän lupaa, että ruokalistat muuttuvat kevään aikana monipuolisemmiksi.
    ”Teemme jatkossa enemmän kokeiluja ja kiinnitämme huomiota siihen, ettei samana päivänä samassa ravintolassa olisi kahta liian samanlaista vaihtoehtoa. Panostamme myös lisäkepöytään. Asiakkaiden toiveesta kuoriperunat palaavat.”
    Suuret muutokset eivät kuitenkaan ole mahdollisia.
    ”Hinta on yksi rajoitus. Toinen ovat asiakkaiden allergiat, ruoat eivät voi olla kovin mausteisia.”
    Ja sitten on vielä traditioita, kuten hernekeitto- ja spagettipäivät, joista luopuminen johtaisi vihaiseen palautevyöryyn.

Huonoimman arvosanan, 2,2, Unicafe saa kyselyssä tuotteidensa alkuperämaan ilmoittamisesta.
    ”Hyvä, että tämä asia tuli ilmi. Alkuperämaan ilmoittamiseen täytyy kiinnittää jatkossa enemmän huomiota”, markkinointipäällikkö Orismaa toteaa.
    Useat Viikissä ja Kumpulassa opiskelevat ovat kritisoineet Unicafen aukioloaikoja Ylioppilaslehdelle. Omassa tyytyväismittauksessaan Unicafe ei kysynyt aukioloajoista.
    ”Aukioloajoista saamme palautetta netissä ja ravintoloissa. Se on hyvä, sillä arkipalautteen perusteella pystymme nopeampiin muutoksiin kuin laajan vuosikyselyn pohjalta.”
    Unicafe tekee laajan asiakaskyselyn vuosittain. Marraskuussa 2006 tehtyyn kyselyyn verrattuna asiakkaiden kokonaistyytyväisyys on säilynyt ennallaan.
    Liha- ja kasvisruokien arvosanat ovat laskeneet vuodessa 0,2 pistettä, mutta vastaavasti palvelun sujuvuus on parantunut 0,2 pistettä.

Visa Electron käy pian Unicafessa ja Vanhalla

Monia asiakkaita on jo vuosia ärsyttänyt, ettei Visa Electronin kelpaa Unicafessa maksuvälineeksi. Nyt asiaan on viimein tulossa korjaus.
    ”Toivomme, että kaikissa Unicafeissa voisi jo ennen kevättä maksaa Visa Electronilla”, kertoo Unicafen linjapäällikkö Mia Salonen.
    ”Päätös Visa Electronin käyttöön ottamisesta tehtiin jo puolisen vuotta sitten. Tekniset hankaluudet kassayhteyksissä, palomuureissa ja koodauksissa ovat kuitenkin hidastaneet projektia. En pysty sanomaan tarkkaa päivämäärää, milloin ongelmat saadaan ratkaistua.”
    Unicafen saatua tekniikan kuntoon voi Visa Electronilla maksaa myös Vanhan ylioppilastalon baarissa. Aiemmin HYY Yhtymän erillisinä tytäryhtiöinä toimineet Unicafe ja Vanha nimittäin yhdistyivät vuoden alussa.
    Visa Electron -valmiuden hankkiminen maksaa HYY:n ravintoloille noin kuusi tuhatta euroa. Käyttökustannuksia tulee päälle noin kolmesataa euroa kuussa.
    ”Aiemmin Electronin kustannukset olivat luottokortteja suuremmat, mutta nykyisin kulut ovat samaa luokkaa.”
    Salosen mukaan nuorten keskuudessa suosittuun Electroniin siirtymistä ei ole pantattu kortin kustannusten takia. Käyttöönoton hitaus on johtunut ravintolaketjun halusta suosia omaa Unicard/ Lyyra-järjestelmäänsä.
    ”Koska asiakaspalautetta Electronista tulee kuitenkin jatkuvasti, halusimme nyt laajentaa maksuvalikoimaa.”

Janne Salomaa