25. tammikuuta 2008
Teksti:

”Kuuntelen Iskelmäradiota oikeastaan vain autossa. Ajaessani yöllä kotiin iskelmien soidessa, tunnen tavoittavani elämästä jotain olennaista. Esimerkiksi Yölinnun Mä putoan osuu suoraan sieluun.
    Päädyin Iskelmäradion taajuudelle sattumalta muutama vuosi sitten. Olisin varmasti vaihtanut kanavaa, jos joku kaveri olisi silloin ollut kyydissä.
    Aluksi tunsin tarvetta selitellä, kun ratkesin laulamaan mukana jotain biisiä. Nykyään en juuri harrastustani häpeile, vaikka matkaseuralaisteni reaktiot ovat enimmäkseen olleet sellaisia, että pane nyt helvetti pois tämä.
    Mutta onhan se päivänselvää, että joku Kari Tapio on hieno muusikko.

Erään ystäväni kanssa olemme naureskelleet iskelmien ylenpalttiselle haikeudelle. Jos kuuntelee vaikka viisi biisiä peräjälkeen, melankolisuus kasvaa lopulta sellaisiin mittasuhteisiin, että se lähtee täysin käsistä.
    Iskelmäradion tarjonta poikkeaa aika paljon omasta musiikkimaustani. Jollakin perverssillä tavalla siitä silti tykkään. Ehkä se on tämmöinen synkkä suomalainen mieli, joka siihen vetää.
    Auton ulkopuolella kaipaan Iskelmäradiota, kun haluan käpertyä itseeni ja kieriskellä menetetyissä rakkauksissa.

Eniten nautin Iskelmäradiosta silloin kun on tapahtunut jotain hyvää. Kun positiiviseen tunnekuohuun sekoittaa iskelmien alakuloa, pääsee lähelle suuria ajatuksia ihmisluonnosta ja elämän haikeudesta.
    Hyvien asioiden ja vitunmoisen melankolian yhdistelmässä on jotain perin liikuttavaa ja inhimillistä.”

Vaula Tuomaala

Tummien perhosten koti elokuvateattereissa.