14. joulukuuta 2007
Teksti:

Mainokset ovat saastetta. Sappi kiehuu, ilmasto lämpenee ja myrkylliset höyryt sekoittavat pään ihmisten kohdatessa tuhat turhaa ja ärsyttävää viestiä päivässä.
    Ikävä kyllä olen osa mainoskoneistoa.
    Ei kun.
    Onneksi olen osa koneistoa.
    Voin teoillani vaikuttaa siihen mitä paskaa tuulettimeen lävähtää. Pystyn säätelemään kiinteyttä, koostumusta, partikkeleiden määrää ja sitä, onko kyseessä suloinen pikkukakki vai verinen ripuli.
    Mainosmiehen ammatti on yksi vähiten arvostetuimmista. Suomen Kuvalehden Ammattien arvostus 2007 -tutkimuksen mukaan se sijoittuu sijalle 365, heti luonnonparantajan jälkeen ja juuri ennen ulosottomiestä.
    Aika kätevää: ulosottomies rahtaa pois ne tavarat, joista mainonta on tehnyt välttämättömiä.

No , onneksi raha ei näköjään korreloi arvostuksen kanssa. Kansa ehkä kunnioittaa hoitotyötä tekeviä, mutta meille sentään maksetaan hyvin.
    Ja se onkin tarpeen, sillä alalla ei noudateta minkäänlaisia työehtosopimuksia, indeksikorotuksia eikä ylityöstä makseta rahaa. Lakkoonkaan ei voisi mennä, sillä kuka välittäisi.
    Itseasiassa moni olisi kiitollinen, ja se ei ole hyvä lähtökohta työtaistelulle.
    Kaikesta huolimatta mainokset myös ottavat osaa kansantalouden pyörittämiseen. Ne ylläpitävät suomalaisten tuotteiden ja yritysten kilpailukykyä, auttavat säilyttämään työpaikkoja ja ohjaavat rahan takaisin kiertoon kotimaahan.

Lakkoakin kiitollisempia oltaisiinkin siitä, jos nämä ainakin osittain hyödylliset viestit leivottaisiin edes päältä kauniiseen kakkuun. Pannaan joutuisivat ainakin epäluonnollisia paineita aiheuttavat mainosperheet, joissa parikymppisillä vanhemmilla on teini- ikäiset lapset ja onnen ainoana särönä alituinen närästys.
    Tämän oksettavan mielikuvan rinnalla vannon kautta kanavatunnisteen, että pyrin kykyjeni puitteissa tekemään mainonnan kuluttamisesta siedettävämpää. En tietenkään ole tämän tavoitteen suhteen täysin pyyteetön – altistunhan mainonnalle siinä missä luonnonparantaja ja ulosottomieskin.
    Sillä erotuksella, että parantaja ja ulosottoihminen eivät ole itse olleet muotoilemassa tuutista turahtavaa pökälettä.
    Ps. Suuret sanat ovat ammattitauti, joten valaani kannattaa suhtautua terveellä epäluulolla. Nähdään alennusmyynneissä!

Iina Merikallio

Kirjoittaja on mainostyöläinen.
iina(at)bobhelsinki.fi