Kiinan pakkoruotsi
| 14. joulukuuta 2007 | Laajat artikkelit | kommentit (9) |
Pekingin yliopiston opinto-opas, pakolliset, kandidaatin tutkintoon kuuluvat opinnot:
Listalla on kahdeksan opintopisteen verran englantia, neljän opintopisteen verran urheilua (sisältää ”erittäin helpon” Cooperin-testin, 2 000 m on ylitettävä), hieman tietotekniikkaa sekä kahdentoista opintopisteen verran poliittisia opintoja.
Lisäksi opinto-opas kertoo, että pakettiin kuuluvat sotilasharjoitukset ja ”ruumiillinen työ kampuksella”. Niistä tosin ei saa opintopisteitä.
Kiinan yliopistojen pakollisia kursseja uudistettiin viimeksi vuosi sitten, jolloin aikaisemmin pakollisena olleet seitsemän poliittista kurssia tiivistettiin neljään. Esimerkiksi Mao Zedongin ajatuksia ei enää opiskella omana kurssinaan vaan yhdessä Deng Xiaopingin teorian sekä ”kolmen edustuksen periaatteen” kanssa.
Myöskään oppaassa mainittavaa ruumiilliseen työhön osallistumista – mitä se sitten lieneekin – ei enää vaadita opiskelijoilta.
Opasta tehtäessä on ajateltu tulevaisuutta: ”ettei sitä tarvitsisi koko ajan päivittää”, opintotoimistosta kerrotaan.
Kuinka päivitettyjä mahtavat olla itse poliittiset kurssit?
Gong Zheng, 22, on kansainvälisen politiikan pääaineopiskelija. Neljän vuoden aikana hän on kahlannut läpi kaikki Pekingin yliopiston silloiset pakolliset kurssit: Kiinan nykyhistorian pääpiirteet, johdannon Mao Zedongin ajatuksiin, moraalikulttuurin luennot, johdannon Deng Xiaopingin teoriaan, marxilaisen filosofian perusteet, marxilaisen yhteiskuntaopin perusteet sekä sotilasasioiden perusteet.
Esimerkiksi maoismin tai dengismin opiskelu on Gongin mielestä ajanhukkaa – samat asiat on käyty läpi jo alakoulussa kerta toisensa jälkeen. Silti hän kuvailee Maoa käsittelevän kurssin sisältöä innoissaan.
”Kurssilla opitaan, kuinka Maon mukaan tehdään vallankumousta, kuinka uusi Kiina rakennetaan. Vallankumouksessa tulee olla mukana paljon sydäntä, paljon tahtoa.”
Gong käy läpi Kiinan historiaa Maon sissi- ja partisaanistrategioita kerraten aina kansantasavallan perustamiseen saakka.
”Maon ehkä tärkein ajatus oli, että kaupungit voitetaan puna-armeijan puolelle maaseudulta käsin.”
Myös opiskelijatyttö Feng Zheng, 21, kertoo kurssin olleen aika sotapainotteinen.
”Kurssilla opitaan Mao Zedongin diplomatiasta sekä sotastrategioista. Luemme teorioita siitä, kuinka rakentaa maa uudelleen sisällissodan jälkeen, kuinka voittaa vihollinen.”
Uusi Kiina, vallankumouksia, sydänverta ja poliittista moraalia.
Mao taisi kuitenkin junailla myös katastrofeja, kuten Suuren harppauksen tai kulttuurivallankumouksen. Kiinan kommunistinen puoluekin on virallisesti tunnustanut, että Mao teki virheitä. Deng Xiaopingin laskuopin mukaan Mao oli 30 prosenttisesti väärässä ja 70 prosenttisesti oikeassa. Varmasti myös luennoilla mainitaan asiasta.
Gong Zheng kertoo asian olevan näin. ”Maon ideologia ja Mao Zedong henkilönä ovat kaksi eri asiaa. Mao teki elämässään paljon virheitä, mutta hänen teoriansa ja ajatuksensa ovat virheettömiä. Eivätkä hänen kirjoituksensa edusta ainoastaan hänen henkilökohtaisia ajatuksiaan, ne edustavat koko kommunistista puoluetta.”
Gong on itsekin kommunistisen puolueen jäsen. Liittymisseremoniassa hän lausui ääneen lupaavansa ”toteuttaa kommunismin ideaalia”. Tämä on hänen mukaansa kuitenkin hyvin vaikeaa tämän päivän Kiinassa.
”Meitä vaivaa uskonpuute. Mao toi maahan jotain, mihin uskoa. Tänä päivänä puolueen sijasta uskotaan rahaan.”
Gong sanoo tietävänsä sydämessään, ettei bruttokansantuote voi olla ratkaisu ongelmiin. Tarvittaisiin menetettyjen arvojen tilalle jotakin, johon uskoa.
”Niin kuin teillä lännessä uskotaan Jeesukseen ja kuoleman jälkeiseen elämään taivaan paratiisissa. Kiinan Jeesus oli Mao, ja hän on sitä edelleen vanhemmalle sukupolvelle, esimerkiksi omille vanhemmilleni.”
Itse Gong ei pidä Maoa idolina. Hän oli ennemminkin tavallinen, joskin poikkeuksellisen viisas, ihminen.
”Kuitenkin, mitä enemmän hänestä olen lukenut, sitä vähemmän voin pitää hänestä.”
Yliopiston pakollisista aatekursseista ei ole Gong Zhengin mukaan hyötyä uskon nostattamisessa.
”Minusta nämä pakolliset kurssit ovat yritys ohjailla opiskelijoiden ajattelutapaa”, hän sanoo.
Silti nuori mies kiirehtii lisäämään, että Maon ajatukset ovat Kiinan sielu. Niitä tulee opiskella, ja ilman niitä on mahdotonta ymmärtää Kiinan vallankumouksellista kehitystä.
Feng Zheng ajattelee samoin.
”Jos et ymmärrä Maon ideologiaa, et voi ymmärtää nykykiinaa. En ole vielä siinä iässä, että itse voisin varsinaisesti hyödyntää hänen filosofiaansa, mutta se on varmaa, että tämä mies muutti Kiinan täysin. On olennaista ymmärtää maamme historiaa myös tältä osalta”.
Kaikille poliittiset kurssit eivät olleet yhtä mieleenpainuvia. Anonyyminä pysyttelevä opiskelija ”Liu” ei muista kursseista juuri mitään.
”Tein siellä aina vain matematiikan läksyjä. Sitä paitsi olen enemmän kiinnostunut Nietzschen ja Sartren ajatuksista kuin Maon tai Marxin ”. Myös vastavalmistuneelle journalismia opiskelleelle Wang Chen Chenille , 22, kurssisisällöt ovat musta-aukko.
”Voi ei! Olenko tosiaan unohtanut kaiken!”, hän päivittelee.
”Maosta tulee mieleen, että hän oli suuri mies”
Pakollisiin poliittisiin opintoihin sisältyy myös moraalikasvatusta. Muun muassa sitä, miten mennään treffeille ja miten tunteita hallitaan.
”Meille painotettiin esimerkiksi, että valmistumisen tienoilla olisi syytä keskittyä rakkausjuttuja akateemisempiin asioihin. Rakkaus oli professorien mukaan selvästi tarkoitettu tulevaisuuteen”, Gong Zheng sanoo.
Hänen mielestään kurssit ovat hyödyttömiä.
Niiden aikana annetaan muun muassa varoittavia esimerkkejä opiskelijamiehistä, jotka käyttävät yliopistoajan naisten jahtaamiseen ja ”pilaavat täten koko elämänsä”. Luennoilla käytettävä oppikirjassa seikkailevat samat hahmot kuin muillakin politiikan luennoilla: oppilaita kehotetaan ilmaisemaan rakkautensa rohkeasti Karl Marxin tavoin!
Ja kaikesta tästä on sitten koe.
”Se ei ole sen helpompi kuin muutkaan. Vastauksien on oltava yhtäläisiä kirjan kanssa. Ei sinne voi säveltää mitä sattuu”, Feng Zheng sanoo.
Kauimpana Suomen yliopistojen pakollisista kursseista on kuitenkin kurssi nimeltä sotilasasioiden perusteet. Kiinan sotastrategioiden sekä puolustuspolitiikan lisäksi kurssilla opiskellaan muun muassa eri aseita.
”Nyt tiedän esimerkiksi millaista tuhoa eri ohjuksilla saa aikaan”, Feng kertoo.
Hän uskoo hallituksen pitävän kurssin opetussuunnitelmassa kertoakseen opiskelijoille, että uhkia on olemassa, ja niihin on osattava varautua.
Sotilastaitoja ei opita vain paperilla, vaan jokaisen yliopisto-opiskelijan on osallistuttava kerran tutkintonsa aikana pakolliseen, kaksi viikkoa kestävään sotilasharjoitukseen. Feng Zheng oli ampunut kesälomalla järjestetyllä leirillä viisi luotia ”näin pitkällä aseella”, hän kuvailee käsiään levittäen. Feng kokee leirin hyödylliseksi.
”Muutenhan ei näistäkään asioista tietäisi yhtään mitään”.
Kiinan opetusministeriön koko maan yliopisto- opiskelijoille tarkoitetut pakolliset poliittiset kurssit näyttävät osuneen lähelle maalia. Molempien Zhengien puheesta kuulee uskon ja ymmärryksen. Systeemi ei ole täydellinen, eivätkä pakolliset aineet ehkä niitä kaikkein houkuttelevampia, mutta kurssien sisältö on joka tapauksessa osa Kiinan historiaa.
Ne eivät ole pakkopullaa vaan pullaa, joka kuuluu ravintoympyrään.
”En usko, että nämä pakolliset kurssit ovat täysin hyödyttömiä, niiden sisältöä voisi vain hieman nykyaikaistaa”, Gong Zheng sanoo.
Zhengin parannusehdotukset lienevät osaksi universaaleja.
”Ensinnäkin luennoista pitäisi tehdä värikkäämpiä perinteisen ulkoluvun sijaan. Siellä voitaisiin näyttää vaikka elokuvia. Lisäksi tarvitaan enemmän keskustelua vallitsevasta uskon kriisistä. Opiskelijoita pitäisi rohkaista ajattelemaan Kiinan tulevaisuutta ja uudelleenrakennusta. Meihin tulisi valaa itsevarmuutta koskien Kiinan kohtaloa ”.
Lopuksi molemmat saavat kertoa kolme asiaa, jotka heille tulee ensimmäisenä mieleen nimestä Mao Zedong.
”Erinomainen kirjoittaja, sotanero, Kiinan viimeinen keisari”, Gong Zheng listaa.
”Uusi Kiina, maalainen, vallankumous”, valitsee Feng Zheng.
Sonja Kauranen
Kuva Riku Karvonen
Myös suomessa on kommunistisille maille tyypillisiä ideologia-opintoja. Opetussuunnitelmaan lisättiin 70-luvun lopulla “rauhankasvatus” jossa opetettiin että USA:n panssarit ovat pahoja, mutta NL:län panssarit rauhanpanssareita. Sittemmin ideologia-opennot ovat laajentuneet esimerkiksi “kansainvälisyyskasvatus”, “monikulttuurisuuskasvatus” sekä “suvaitsevaisuuskasvatus” termien alla. Ehdottipa eräs monikultturisti hiljattain suvaitsevaisuuskasvatusta omaksi oppiaineekseen.
Totalitaristiset aatteet tarvitsevat totalitaristiset menetelmät, tässä tapauksessa aivopesun.
Anneli hyvä,
mitä tekemistä suvaitsevaisuuskasvatuksella on totalitarismin kanssa? Nehän ovat toistensa vastakohtia! Totalitarismissa ei suvaita kuin tietyn tyyppistä ajattelua (vrt. stalinismi, fasismi, natsismi), kun taas suvaitsevaisuuden vallitessa suvaitaan erilaisia mielipiteitä ja tapoja elää ja ajatella.
Se taas on ihan eri kysymys, mennäänkö joskus suvaitsevaisuudessa liian pitkälle ja mitä pitäisi suvaita. Esim. naisten sukuelinten silpomista ei pidä missään tapauksessa suvaita, eikä sitä Suomessa suvaitakaan. Samoin pakkoavioliittoja ei pidä suvaita. Sen sijaan tulee suvaita sellaisia itselle outoja tapoja, joiden vuoksi ketään ei vahingoiteta.
“Totalitarismissa ei suvaita kuin tietyn tyyppistä ajattelua (vrt. stalinismi, fasismi, natsismi), kun taas suvaitsevaisuuden vallitessa suvaitaan erilaisia mielipiteitä ja tapoja elää ja ajatella.”
Onkohan se nyt ihan noinkaan… Koitapa julkisesti esittää kriittisiä ajatuksia esim. maahanmuutosta ja katso, miten ns. suvaitsevaisto reagoi.
Tai jos oikein kunnolla paitsioon haluat, niin tee Tatu Vanhaset!
Olipas todella kiinnostava juttu- ja otsikko osuu todella oikeaan.. Voisitko kirjoittaa seuraavaksi jutun “Suomen yliopistojen pakolliset ideologia- opinnot”. Olemme perustaneet yhdistyksen, joka haluaa edistää monipuolista kieliosaamista. Valitettavasti monipuolistamisen pahin este on brezhneviläinen, pysähtyneisyyden ajan puoluepoliittinen ajattelu, pedagogisen ajattelun sijasta (suomeksi “pakkoruotsi”)
Yliopistosta ei saa tutkintoa ellei suorita valtion virkaan vaadittavaa pakollista virkamiesruotsin kurssia.
Suomen yliopistot toisin sanoen kouluttavat lähtökohtaisesti kaikki opiskelijat valtion palvelukseen. Poikkeuksia ei sallita opiskeluaikana eli pakkoruotsia ei saa vaihtaa esim. cooperin testiin saati bisness-englantiin.
“mitä tekemistä suvaitsevaisuuskasvatuksella on totalitarismin kanssa? Nehän ovat toistensa vastakohtia!”
Tämä perustuu siihen ajatusvirheeseen, että suvaitsevaisuuskasvatuksen (sellaisena kuin sitä tänne aiottiin) tarkoitus olisi kasvattaa ihmiset aidosti suvaitsevaisemmiksi. Näinhän ei kuitenkaan ollut vaan sen tarkoituksena oli opettaa, että tietyt asiat ovat ideologisesti hyviä ja tietyt pahoja. Kyseessä olisi siis ollut ideologinen propaganda, vähän niinkuin Kiinassa.
Aito suvaitsevaisuus voitaisiin nähdä vaikka kykynä suhtautua eri asioihin, ilmiöihin ja ajatuksiin mahdollisimman objektiivisesti ja arvioida niitä niiden aidon sisällön ja merkityksen perusteella vapaana ennakkoasenteista. Tämä taas ei tietenkään ole “suvaitsevaisuus”kasvattajien kannalta hyvä, koska monet heidän ideologiansa “hyvistä” asioita ovat objektiivisesti arvioiden usein … no, ei välttämättä niin kovin hyviä.
Pyrkimyksistä ja keinoista
Kävelevä sanakirja 11.03.2011 23:35
(www.vapaakielivalinta.fi sivulta napattu)
RKP:n pyrkimys on tehdä kaikista suomalaisista kaksikielisiä ja säilyttää elävä ruotsinkieli Suomessa. Tavoitteena on saavuttaa sellainen koko kansan läpäisevä ruotsinkielen taidontaso, että kun suomenruotsalainen liikkuu Suomessa missä tahansa, hän voi omalla äidinkielellään asioida virastoissa ja yksityisissä palvelupisteissä ilman, että paikalle kutsutaan erityistä ruotsinpuhujaa. Ja koska tasa-arvon vuoksi kaikki palvelutyöpaikat pitäisi olla kaikkien suomalaisten haettavissa, niin kaikilla pitää olla sujuva ruotsinkielen taito.
Siksi meillä on pakkoruotsi. Jotta suomenruotsalainen tuntisi olonsa kotoiseksi ja turvalliseksi missä päin hyvänsä Suomea. Tämä oikeus on olemassa riippumatta suomenruotsalaisen omasta kielitaidosta, vaikka hän sattuisi olemaan suomenkielen opettaja. Näin lukee RKP:n sivuilla.
Miten suomenkielinen säilyttää ruotsin kielitaitonsa? Sujuva kielitaito edellyttää jatkuvaa harjoittelua. Pitää puhua ruotsia muutama tunti viikossa, jotta se ei unohdu.Ainut realistinen ja halpa tapa on käsittääkseni alkaa puhua ruotsia toisen pakkoruotsitetun suomenkielisen kanssa. Suomenkieliset ryhtyvät siis puhumaan keskenään ruotsia. Tätä mieltähän monet ruotsinkieliset ovat jo valmiiksi, miksi meidän suomenkielistenpitää puhua ylipäänsä suomea.
Onhan se vähän absurdia harjoitella ruotsinkielisen asiakkaan/ihmisen kohtaamista elämänpituisena projektina. Mutta kohtaaminen ei onnistu ilman harjoitusta, sen kaikki myöntänevät. Ahtisaari, Lipponen ja kumppanit kannattavat pakkoruotsia. Kaikki kunnia heidän mielipiteilleen. Ovatko he sittenkään ajatelleet asiaa loppuun?
Mielestäni meillä suomalaisilla ei pitäisi olla tällaista ongelmaa ollenkaan.Ongelma on keinotekoinen, epäloogisen ajattelun synnyttämä.Suomi ja ruotsi eivät ole symmetrisiä kieliä (oma ilmaisuni), koska puhujamäärät ovat epätasapainossa. Pakkoruotsi on nykyisen järjestelmän räikein epäkohta. Eikä tässäkään keskustelussa ole muusta kysymys.
1. Pakkoruotsi – ihmisoikeusrikkomus?
“Sellaista etnistä piirrettä, mikä ei kuulu kansalle luonnostaan, yritetään asentaa sille keinotekoisesti. Vastaava toiminta on aina ja kaikkialla ihmisoikeusloukkaus. Suomi ei ole poikkeus.
Kielet ovat kulttuuripiirteitä ja vieraan kulttuuripiirteen pakkoasentaminen johonkin heimoon tai kansaan on kulttuuri-invaasiota.
Se on myös sulauttamispolitiikkaa, jollainen on kielletty kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa. Sulauttamispolitiikalla tarkoitetaan poliittista pyrkimystä muokata väestöryhmän etnisiä piirteitä muistuttamaan jonkin muun ryhmän piirteitä. Yksi tärkeimmistä etnisyyden piirteistä ja tunnusmerkeistä on kieli.”
- Juhani Antero Salmensivu / Pieni Puukello 4/2003,
Jotkut ovat yrittäneet väittää että ruotsi ja ruotsinkieli on osa suomalaista identiteettiä! Vaatii jonkin verran röyhkeyttä ja ylimielisyyttä esittää tuollaisia väitteitä vakavalla naamalla.
Kristinuskokin on osa suomalaista identiteettiä silti meillä on uskonnonvapaus, joten vaikka ruotsinkieli olisikin osa identiteettiä niin silti pakkoruotsi ei ole oikeutettua.
Jotenkin näistä pakkoruotsia hokevistä tulee mieleen Maiju Lassilan kertomus Manasse Jäppisestä. Manasse oli päättänyt ettei opettele lukemaan, ei edes a:ta. Manassen isä tunsi vain yhden kirjaimen, i:n, ja yritti saada poikaa edes oppimaan sen, salaten oman lukutaidottomuutensa.
Valtaosa pakkoruotsisyndroomaan sairastuneista ei osaa muita kieliä kuin suomea, ja sitäkin moni surkeasti. Nuorilla tosin alkaa englannin osaaminen olla kohtalaista, mutta valitettavan monella huonoa. Itselleni pakkoruotsi oli aikoibnaan onnenpotku, kun jouduin pariksi vuodeksi työperäiseksi pakolaiseksi Ruotsiin. Ja se oli onnenpotku monelle muullekin jäppiselle, joiden tulkiksi jouduin sosiaalivirastoon.
Ihmisen aivokapasiteetista on aktiivikäytössä niin pieni osa, että yksi uusi kieli enemmän aktivoi kuin on jostain pois. Ja onhan se kivaa, kun osaa edes Maamme-laulun alkuperäiskielellä.
Ihminen käyttää kyllä aivoistaan sata prosenttia, miks olisi niin iso elin jos olis tyhjää täynnä. Mullakin mutama miljoona bittiä jo nurin (50 v.) ja aivokapasiteetti ei ole ikinä riittänyt ruotsin kielen oppimiseen/oppimisen haluamiseen josko ei suomen kielen kieliopin oppimiseenkaan…