14. joulukuuta 2007
Teksti:

Keskustelu kaupungin asuntopolitiikasta sai taas uuden käänteen viime viikonloppuna, kun Helsingin Sanomat todisti, ettei esimerkiksi hoitajilla ole enää varaa asua Helsingin keskustassa – tai pian Helsingissä lainkaan:
    Valtio on tukenut omistusasumista verovähennyksin ja leikannut vuokra-asumisen tukea.
    Kohtuuhintaisista vuokra-asunnoista on huutava pula, sillä niiden rakennuttaminen ei kannata.
    Tonttimaata ei kaavoiteta.
    Työvoimaa tarvitaan, mutta nukkumapaikkoja ei kohta ole.

Hoitajien ja muiden pienipalkkaisten lisäksi tiukoilla ovat opiskelijat.
    Ovat olleet jo pitkään.
    Opiskelija tienaa tuet mukaan luettuna keskimäärin reilut 700 euroa kuussa, ja pienen yksiön vuokra vie nykyhinnoilla siitä helposti kolme neljännestä. Kun pottiin vielä ynnätään pakolliset laskut ja ehkä halpa talvitakki, on opiskelijan jokapäiväinen leipä auttamatta näkkäriä. Moni käykin töissä rahoittaakseen pakolliset menot.
    Sitten syytetään, että opinnot venyvät.

Vapaiden markkinoiden vuokrat ovat opiskelijoille ongelma ennen muuta, koska opiskelija-asuntoa on entistä vaikeampi saada.
    Tänä syksynä opintojen alkaessa Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiön (Hoas) jonossa oli 5 000 ihmistä. Yli puolella pääkaupunkiseudun korkeakouluopiskelijoista on ollut ongelmia kohtuuhintaisen asunnon löytämisessä (Ylioppilaslehti 12/2007).
    Ongelma johtuu – tonttipulan ohella – siitä, että opiskelija-asuntojen rakentaminen ja ylläpito on auttamattoman kannattamatonta. Asuntojen rakennus- ja ylläpitokulut ovat usein vielä suuremmat kuin muissa vuokra-asunnoissa: niiden yksikkökoko on pieni, asukkaat vaihtuvat tiuhaan ja kuluminen sekä asuntoyhtiöiden hallinnollinen työ vievät resursseja.

Mikä sitten avuksi?
    Opiskelija-asuntopulaa helpottaisi, jos hallitusohjelman lupaukset toteutettaisiin: Valtion asuntorahaston (Ara) myöntämää investointiavustusta tulisi nostaa niin, että se kattaisi entistä suuremman osan opiskelija-asuntojen rakentamis- ja perusparannuskuluista. Näin rakennuttamisesta tehtäisiin houkuttelevampaa, ja vuokrat pysyisivät alhaisina.
    Lisäksi olisi tärkeää, että Ara:n erityisasumiseen osoittama rahapotti kasvaisi kokonaisuudessaan.
    Hallituksen asettama työryhmä viimeistelee parhaillaan asuntopoliittista ohjelmaa, jossa asiaan toivottavasti tartutaan. Tätä kirjoittaessa ohjelman sisällöstä ei ole tihkunut tietoa.

Myös opiskelijoiden asumislisä, maksimissaan 202 euroa kuussa, on selvästi jälkeenjäänyt, varsinkin suurissa kaupungeissa. Nostovaraa piisaisi.
    Asiaan voidaan puuttua esimerkiksi, kun sosiaaliturvan kokonaisuutta lähivuosina uudistetaan. Tässä yhteydessä keskustellaan luultavasti myös siitä, onko tarpeellista pitää yllä kahta erillistä järjestelmää, yleistä asumistukea ja opiskelijoiden asumislisää.
    Opiskelijoiden kannalta selvä parannus olisi joka tapauksessa, jos asumislisä sidottaisiin indeksiin ja se siis nousisi asuinkustannusten noustessa.
    Tällä hetkellä yleinen asumistuki tarkistetaan säännöllisesti, opiskelijoiden asumislisää ei.

Lopulta, myös opiskelijat voisivat katsoa peiliin.
    Hoas tutki hiljattain, miten opiskelijoiden asumistottumukset ovat muuttuneet. Tulos oli, että opiskelijat haluavat nykyään – aivan – kaksioita ja mielellään ydinkeskustasta.
    Vaatia toki saa ja nykyisessä asuntotilanteessa jopa pitää.
    Ei kuitenkaan ihan mahdottomia.

Elina Kervinen