30. marraskuuta 2007
Teksti:

Kyllästyttyäni teologian opiskeluun ajauduin opettajaksi 1990-luvun puolivälissä. Pidettyäni hauskaa yläasteen ja lukion uskonnonopettajana hyväksyin lopulta, että muodollisesti pätevä saa parempaa palkkaa. Hain Helsingin yliopiston käyttäytymistieteelliseen tiedekuntaan ja viime keväänä opettajankoulutukseen.
    Varttitunnissa kolmijäseninen raati päätteli, ettei minulla ollut kykyä luoda realistista opetussuunnitelmaa, ei esitystaitoa, ei vuorovaikutustaitoja, ei motivoituneisuutta opettajan ammattiin, enkä edes osaa ajatella selkeästi ja johdonmukaisesti. Raadin jäsenistä kaksi kirjoitti, että puhun paljon ja epäselvästi.

Oikaisupyynnössäni käsittelin haastattelun – josta ei tuoteta muuta dokumenttia kuin arvioijien kuuden kohdan rengastuslomake – vaihe vaiheelta. Yhden oli täytynyt ymmärtää puhettani: sain häneltä kolme kertaa maksimipisteet ja lopuissa kolmessakin aina vähintään 3. Mutta kaksi muuta antoivat yhteensä kuusi kertaa 2!
    Arvostelulautakunnan nimeä kantava kumileimasin totesi valitukseni aiheettomaksi. En ollut täsmentänyt, mihin oikaisuvaatimukseni perustuu. Raati totesi vastineessaan, ettei 2 suinkaan ole huono numero asteikolla 1-5 ja että ”johdonmukaisuus kärsi monisanaisuudesta”. Raadin jäsenten nimiä ei kerrottu mutta kylläkin seitsemän kanssahylätyn nimet, pisteet ja valituksen aiheet.
    Erinomaisena opettajana siedän paremmin muodollisen epäpätevyyteni kuin suostun toiste arvostelukyvyttömien typerysten mitätöitäväksi.

Klaus Kuurinmaa-Myllyniemi