30. marraskuuta 2007
Teksti:

Harmaassa valokuvassa sekarotuinen kulkukoira harhailee läpi rankkasateen ruhjoman soratien jossain Venäjän maaseudulla. Tutkija Svetlana Pastin mukaan siinä jolkottaa nuori venäläinen toimittaja.
    ”Nuoret toimittajat ovat kuin kulkukoiria, heidän kohtalonaan on huolehtia siitä, mistä ruokaa saa tänään, hän perustelee valokuvan valintaa tuoreen väitöskirjansa alkulehdille.
    Tampereen yliopistossa tarkastettu Pastin väitös Venäläisen journalistin muuttuva ammattikuva avaa synkän näkymän itänaapurimme uuden toimittajapolven mielenmaisemaan. Väitöskirja perustuu Pastin 1990-luvulla ja tällä vuosikymmenellä tekemiin haastatteluihin Venäjän paikallis- ja aluemediassa. Toimitusten käytävillä, sohvilla ja kahvihuoneissa tutkijan kysymyksiin vastasivat nuoret journalistit, joille on kulkukoirien tapaan tärkeintä huolehtia omista eduistaan. ”Raha ja karriääri menevät muun edelle”, summaa Pasti.

Tutkijan mukaan journalismiin suhtaudutaan nyky-Venäjällä pragmaattisesti: sen tehtävä ei ole valvoa valtiovaltaa, vaan toimia ponnahduslautana ylöspäin.
    ”Nuoret toimittajat ajattelevat maalaisjärjellä. He haluavat hyvän palkan ja mahdollisuuden luoda uraa journalismin avulla valtion ja liike-elämän palveluksessa. Toimittajan työ antaa tilaisuuden tutustua näiden tahojen vaikutusvaltaisiin henkilöihin. Tämän sosiaalisen pääoman avulla voi sitten saada hyvän työpaikan”, Pasti kuvailee.
    Pastin mukaan nuoren toimittajan unelmatyöpaikka on valtion virka tai pesti valtiovaltaa lähellä olevien suuryritysten PR-työntekijänä. Raha ja reilut edut, kuten sosiaaliturva ja ulkomaanmatkat, houkuttelevat. Kun lehtitoimittajana voi alkuun ansaita vain 2 000 ruplaa (noin 55 euroa) kuussa, nuoret suhdetoiminnan ammattilaiset nauttivat suuryrityksissä ja pankeissa jopa 40 000 – 45 000 ruplan (noin 1 110-1 250 euron) kuukausipalkasta.
    ”Valtio on ymmärtänyt, että toimittajille pitää maksaa hyvin, jos haluaa heidän tukensa.”

Pastin tutkimus paljastaa, että nuoret toimittajat suhtautuvat poliittiseen valtaan jopa hampaattomammin kuin neuvostoaikana aloittaneet kollegansa. Tämä on paljolti pakon sanelemaa, sillä suurin osa työpaikoista ajaa vallanpitäjien etuja. Presidentti Vladimir Putinin valtaannousun jälkeen valtiosta on tullut toivottava työnantaja, jonka kanssa ei haluta joutua erimielisyyksiin.
    ”Toisinajattelijoilla ei näytä olevan tulevaisuutta. Moni ajattelee, että on parempi seurata valtavirtaa. Anna Politkovskajan murha osoitti, että henkensä puolesta kannattaa pelätä.”
    Toisaalta nuoria painavat Venäjän valtiouskollisuuden pitkät perinteet. Tässä mielessä venäläisten toimittajien oma ammattikuva on muuttunut hämmästyttävän vähän neuvostoajoista. Pravdan propagandistista, agitaattorista ja organisaattorista on tullut PR-työntekijä, viihdyttäjä ja organisaattori. Tittelit ovat vaihtuneet, mutta itse työn tarkoitus on saman: palvella poliittista ja taloudellista valtaa. Pasti ei usko, että nuorista toimittajista on yhteiskunnallisen muutoksen etujoukoksi, vaikka vastarinta elää internetissä. Suurin syy on pienessä nelikirjaimisessa sanassa. ”Kuka on oikeasti kiinnostunut kritiikistä, kun siitä ei makseta rahaa.”

Antti Ämmälä
Kuva Ossi Ahola