02. marraskuuta 2007
Teksti:

Antti Asplund istuu työhuoneessaan Sörnäisten sydämessä, eikä voi peittää hymyään.
    25-vuotias suunnittelija on juuri kuullut, että hän saattaa saada vaatteitaan myyntiin New Yorkiin.
    Hän korostaa, että kaikki on vielä kesken.
    ”Matkustan sinne pian etsimään mahdollisia myyntipaikkoja, eli mikään ei ole vielä varmaa”, kokomustiin pukeutunut Asplund sanoo, eikä halua täsmentää arvoituksellisia puheitaan.
    Kerrostaloyksiöön pystytetyn työhuoneen seinällä roikuu kyltti, jossa lukee: ”a fashion that does not reach the streets is not a fashion”.

Viisi omaa nimeään kantavaa kokoelmaa suunnitellut Asplund saattaa olla yksi seuraavista suomalaisen muodin suurista nimistä. Hänen suunnittelemiaan vaatteita ja koruja myydään Helsingin lisäksi jo Tukholmassa ja muodin asiantuntijat kuvailevat nuoren suunnittelijan kädenjälkeä hyvin kansainväliseksi.
    Juuri kansainvälistä tyyliä maailmalla tällä hetkellä kovin tuntematon suomalainen muoti kaipaakin.
    ”Suomalaisten vaatemerkkien ongelmana ulkomailla on ollut, että ne ovat yrittäneet markkinoida itseään juuri suomalaisina. Kansallisuudella ei ole mitään merkitystä muodissa nykypäivänä. Ruotsissa on paljon katumuotibrändejä, mutta ei niitäkään myydä ruotsalaisuudella”, sanoo vaatesuunnittelun lehtori Tuomas Laitinen Taideteollisesta korkeakoulusta.
    Asplund menee hieman hämilleen kuullessaan kehuista, mutta myöntää kansainvälistymisen olevan yksi hänen tavoitteistaan.
    ”On tärkeää päästä ulkomaille, koska Suomessa on niin pienet markkinat.”

Kun Asplund oli aloittelemassa peruskoulua, hänen perheensä muutti Jyväskylästä Kiiminkiin. Pieni kunta sijaitsee noin 20 kilometrin päässä Oulusta.
    Asplund ei kuvaile Kiiminkiä kovin mairittelevasti.
    ”Lukion jälkeen minulle oli aivan selvää, että haluan sieltä pois.”
    Asplund oli kiinnostunut vaatteista jo peruskoulussa, mutta se ei näkynyt hänen pukeutumisessaan. Hän sanoo olleensa niin pieni ja laiha, ettei voinut löytää itselleen sopivia vaatteita.
    ”Muistan, kun olin kerran käymässä naapurissa asuvan tytön luona ja sanoin hänelle, että kunpa minullakin olisi yhtä paljon vaatteita kuin hänellä.”
    Vaikka Asplund käytti koulussa päivästä toiseen samoja tummansinisiä farkkuja, kotona hän kokeili pukeutumisen rajoja.
    Hän saattoi pukeutua ihan mihin tahansa – vaikka verhokankaaseen. Toimistotyöntekijä- äiti ja myynti-insinööri-isä suhtautuivat pukeutumisleikkeihin ymmärtäväisesti.
    ”He eivät tietenkään antaneet leikellä kankaita, mutta käytin niitä silti. Heitin verhon päälleni ja kuvittelin sen olevan puku. Ja sitä paitsi melkein mistä tahansa voi muotoilla itselleen puvun, vaikka se ei näyttäisi sellaiselta kenenkään muun mielestä.”

Lapsena Asplund vietti paljon aikaa omissa oloissaan. Hän keskeytti mielikuvitusleikkinsä käydäkseen koulussa tai koulun järjestämissä teatteriharjoituksissa.
    Leikeissään Asplund saattoi vaikkapa luoda tuotteita vessapaperista.
    ”Taittelin vessapaperia, tein sille pakkauksen ja loin merkin. Sitten ajattelin, että pystyisin myymään tuotettani eteenpäin hirveällä hinnalla, koska olen keksinyt jotakin nerokasta.”
    Kun vanhemmat eivät suostuneet hankkimaan kotiin akvaariota, Asplund kuvitteli sen.
    ”Merkkasin teipillä lattiaan suorakulmion, jonka päälle ripustin roikkumaan paperista askartelemiani kaloja.”
    Lukiossa Asplund päätti, että haluaa opiskella arkkitehtuuria tai vaatetusalaa. Tärkeintä oli kuitenkin päästä pois Kiimingistä.
    Kuka 18-vuotias haluaisi jäädä vapaaehtoisesti paikkakunnalle, jonka suurimmat nähtävyydet ovat koski, kalkkikivialue ja kirkko?

Asplund muutti Helsinkiin, vaikka hänellä ei ollut opiskelupaikkaa.
    Ensimmäisen talven ajan hän siivosi junia rautatieasemalla.
    Kerätessään hylättyjä kahvikuppeja ja repaleisia sanomalehtiä Asplund jatkoi mielikuvitusleikkejään. Hän käveli kuulokkeet korvilla junien käytävillä ja kuvitteli samanaikaisesti, millaisia vaatteita voisi suunnitella.
    Seuraavana syksynä yliopistoon päässyt Asplund opiskeli kaksi vuotta fonetiikkaa ennen kuin haki Stadiaan vaatetusalan koulutusohjelmaan. Hän pääsi sinne ensimmäisellä yrityksellä.
    ”Olen aina ollut kiinnostunut kielistä ja niiden rakenteista. Aion vielä jonakin päivänä valmistua myös yliopistosta.”
    Nyt opinnot ovat tauolla, koska Asplund haluaa keskittyä omaa nimeään kantavaan vaatemerkkiin.
    Hänen lisäkseen merkkiä ovat tekemässä markkinointiin ja konseptisuunnitteluun osallistuva Jarkko Kutilainen sekä yhtiökumppani ja mallimestari Meri Karppanen.
    Ensimmäiset Antti Asplund -merkkiset vaatteet tulivat myyntiin Helsingissä viime joulukuussa. Syyskuusta asti niitä on myyty myös Tukholmassa.
    Tällä hetkellä hän suunnittelee ensi syksynä ilmestyvää vaate- ja korusarjaa, nimikkomerkkinsä kuudetta kokoelmaa.
    Asplundin suunnittelemat vaatteet ja korut näyttävät yksinkertaisilta.
    Esimerkiksi t-paidat ovat yksivärisiä ja niissä on tekstipainatus rinnassa. Kaulakoruissaan Asplund käyttää arkisia esineitä, kuten vaikkapa kampoja ja pensseleitä.
    Muodin asiantuntijat ovat kuvailleet vaatteita muun muassa makaabereiksi rooliasuiksi, koska ne ovat selkeästi sidoksissa johonkin tiettyyn teemaan. Esimerkiksi viime tammikuussa hän valmisti kokoelman hautajaisiin tarkoitettuja vaatteita.
    ”Hautajaisvaatteet ovat olleet mielessäni jo kauan, koska olen leikkinyt hautajaisia jo kolmevuotiaana. Olen myös suunnitellut omia hautajaisiani. Niistä tulee synkät, mutta samanaikaisesti hauskat. Tilaisuudessa pukeudutaan ehdottomasti mustiin, koska surupukuun sonnustautuneet ihmiset välittävät niin vahvan viestin”, Asplund sanoo hymyillen.
    Hän ei silti halua leimautua synkäksi suunnittelijaksi, jolla on pakkomielteinen suhtautuminen kuolemaan: viime kesän Asplund-kokoelma otti vaikutteita Super Mario Bros. -konsolipelistä.
    Klassikkopelissä pelaaja joutuu loikkimaan kuukusiksi kutsuttujen sieniltä näyttävien olentojen yli.
    ”Ne ovat äkäisiä, mutta samalla hauskoja hahmoja. Keksimme niille nimet ja elämäntarinat, kun otimme ne osaksi kokoelmaamme.”
    Mistä moinen ajatus?
    ”Muistan yläasteella karkailleeni liikuntatunneilta päästäkseni pelaamaan Nintendoa. Sitä paitsi kuukuset nyt vain tuntuivat minulle henkilökohtaisesti tärkeiltä hahmoilta, kun suunnittelin tuota kokoelmaa”, Asplund sanoo.
    Täysin vakavissaan.

Asplundilta ei kannata kysyä pukeutumisvinkkejä, koska hän ei suostu niitä antamaan.
    Mutta mitä mieltä hän on siitä, että suomalaiset käyttävät huomattavasti vähemmän rahaa pukeutumiseen kuin vaikkapa ruotsalaiset?
    ”Rahankäyttö ei vaikuta pukeutumiseen, siksi tuosta ei voi päätellä mitään. Kierrätyskeskuksistakin voi löytää mielettömän hienoja vaatteita ja kuka tahansa voi muokata vanhoja vaatteitaan. Niitä voi esimerkiksi muotoilla saksilla tai niihin voi tehdä omia painatuksia.”
    Niin, mutta kuka ihan oikeasti jaksaa – tai osaa – muokata vaatteitaan?
    ”T-paitakin voi muuttua kiinnostavaksi, jos se on kulunut ja kainaloihin on jäänyt hikiläikät.”
    Suomalaisia haukutaan vuodesta toiseen laiskoiksi pukeutujiksi. Meillä ei kuulemma ole tyylitajua. Ja kaiken lisäksi hankimme vähät vaatteemme halpaketjuista.
    Asplund ei halua liittyä lenita-airistoihin.
    ”Jotkut ihmiset haluavat ilmaista pukeutumisellaan jotakin, toiset eivät. Eikä sitä voi tietää keskustelematta ihmisen kanssa”, hän sanoo.
    ”Minulle riittää, että jokainen heijastaa pukeutumisellaan omaa persoonallisuuttaan. Miksi pitäisi yrittää olla jotakin muuta kuin mitä on?”

Omista vaatteistaan Asplund ostaa suurimman osan kirpputoreilta. Hänen pukeutumistyylinsä vaihtelee kausittain. Tällä hetkellä käytössä ovat mustat ja valkoiset vaatteet.
    ”Kaikki johtuu mielialasta. Suunnittelen parhaillaan kokoelmaa, josta on tulossa synkkämielinen. Siksi käytän parhaillaan pääosin mustia vaatteita, mutta esimerkiksi viime kesänä pukeuduin usein keltaiseen.”
    Asplund ei osaa sanoa tarkkaan, kuinka paljon vaatteita hän omistaa. Hän arvioi, että niitä löytyy useampi vinttikomerollinen, koska mitään ei voi heittää pois.
    ”Jokainen vaate on aarre, merkki ja muistijälki jostakin tietystä ajanjaksosta.”
    Asplund ajattelee, että jokaisella vaatteella on oma tarinansa.
    ”Haluan, että myös suunnittelemillani vaatteilla on tarina. Pidän itseäni enemmän tarinankertojana kuin vaatesuunnittelijana.”
    Asplundin kokoelmien vaatteissa tarinat näkyvät paitojen printeissä ja markkinoinnissa, joissa käytetään Jarkko Kutilaisen kirjoittamia runoja ja tekstejä. Vaatteet tarinoivat heidän keksimästään mielikuvituskaupungista.
    Aikaisemmissa kokoelmissaan Asplund sanoo käsitelleensä muun muassa tuossa kaupungissa vietettyjä hautajaisia. Ensi kevään kokoelma liittyy kaupungissa sijaitsevaan puutarhaan.
    Se ei välttämättä tarkoita, että vaatteet olisivat värikkäitä ja iloisia. Asplund nimittäin kertoo suhtautuvansa mielikuvitusmaailmaansa pohjimmiltaan synkästi.
    ”Tasaisessa ja onnellisessa elämässä ei ole mitään mielenkiintoista. Jos joku kertoo minulle elämäntarinaansa, keksin siihen itse traagisia käänteitä, jos niitä ei muuten ole. Minä rakastan kuunnella ihmisiä ja lukea heidän blogejaan – ehkä jopa liikaa.”

Tuomas Kokko
Kuva Mikael Petterson