Se oikea

T:Teksti:

Juha-Heikki Tihinen & Magnus Enckell

Kuvataiteilija Magnus Enckell (1870-1925) oli keskeisimpiä symbolismin edustajia Suomessa. Taidehistorioitsija Juha-Heikki Tihinen (s. 1973) viimeistelee väitöskirjaa maskuliinisuuksien ja feminiinisyyksien representaatioista Magnus Enckellin maalauksissa.

”Törmäsin Magnus Enckelliin ensimmäisen kerran lukion kuvaamataidon tunnilla. Meidän piti suunnitella mainos, ja valitsin enempiä ajattelematta partavesimainokseni kuvaksi Enckellin Narkissoksen.
    Kun työ oli tehty, ei jäänyt tunnetta, että pitäisi ottaa Enckellistä tarkemmin selvää.
    Seuraavan kerran tapasimme taidehistorian peruskurssilla. Halusin tehdä proseminaarityön homoeroottisesta taiteesta ja mieskuvasta. Pohdin materiaalia ja keksin Enckellin.
    Tutkin edelleen samoja teoksia kuin proseminaarissa. Lukiosta tuttu Narkissos on väitöskirjassani keskeisellä paikalla.
    Enckellin taiteessa minua kiinnostaa sen ihmeellinen jännite. Se vallitsee sensuellien ja eroottisten ruumiiden ja niihin liittyvän esoteerisen ja intellektuaalisen välillä.
    Meitä yhdistää pakkomielteisyys. Hän keksi ideansa 1890-luvulla ja piti niistä kiinni yli kolmekymmentä vuotta. Fantasioin, että voin viettää vastaavan ajan Enckellin töiden parissa.
    Minun ja Enckellin suhteesta olisi tullut jopa liian intensiivinen, jos en olisi välillä tehnyt syrjähyppyjä nykytaiteen pariin.
    Gradun kirjoittamisen loppuaikoina Enckell ilmestyi uneeni. Tuntui, että hän oli sanomassa jotain, mikä pitäisi ymmärtää. Väitöskirjanteon aikana yövierailu ei ole toistunut. En tiedä, johtuuko se siitä, että käytän nykyään unilääkkeitä.
    Väittelen maaliskuussa. Luulen, että sen jälkeen pidämme lomaa erillään toisistamme. Ainakin hetken aikaa.”

Virpi Lehtinen & Luce Irigaray

Luce Irigaray (s.1932) on ranskalainen fi losofi , kielitieteilijä ja psykoanalyytikko, joka kuuluu feministisen ajattelun nykyklassikoihin. Filosofi Virpi Lehtinen (s. 1970) tekee väitöskirjaa Luce Irigarayn fi losofi sesta tyylistä.

”Luin Luce Irigarayta ensimmäisen kerran naistutkimuksen seminaarissa opintojen alkuvaiheessa. Kirja taisi olla Sukupuolieron etiikka, sama teos, jota edelleen tutkin väitöskirjassani. Lukiessa tuli tunne, että juuri näinhän se menee. Minä tiedän tämän jutun! En vain olisi osannut artikuloida sitä itse.
    Sukupuolieron etiikka on keskusteleva ja avoin työ. Kirjan hahmosta tulee mieleen avautuva ruusu. Irigaray itse sanoo luovansa kirjassa naisellisia rakkauden eleitä.
    Minua ja Irigarayta yhdistää usko siihen, että naiselliseksi mielletty on arvokasta ja että siitä voi ja pitää tehdä filosofiaa. Luovuus on minulle filosofiassa tärkeää, jopa ensisijaisempaa kuin täysin vedenpitävä ajattelu.
    Silti en ikinä pystyisi niin radikaaleihin luoviin akteihin kuin hän.

Tapasin kerran Irigarayn konferenssissa Leedsissä. Hän oli tuiman oloinen ja arvonsa tunteva. Ja kuten moni ranskankielinen, hän odotti kaikkien puhuvan täydellistä ranskaa.
    Tuimuus oli yllätys suhteessa hänen rakkautta käsitteleviin teksteihinsä ja hänestä näkemiini hymyileviin valokuviin. Sen sijaan se, miten huolella ja jokaista sanaansa punniten hän lähestyi tutkijoiden ja opiskelijoiden töitä, vastasi hänen tuotantonsa sisältöä ja sävyä.”

Tiina Käkelä-Puumala & Thomas Pynchon

Amerikkalainen kirjailija Thomas Pynchon (s. 1937) on postmodernisti, joka ei ole koko uransa aikana esiintynyt julkisuudessa kirjailijana. Kirjallisuustieteilijä Tiina Käkelä-Puumala (s. 1967) väitteli tohtoriksi syyskuussa 2007 aiheenaan kuoleman rooli Thomas Pynchonin tuotannossa.

”Luin Thomas Pynchonin V.-romaania etsiessäni gradunaihetta. Ensimmäinen fiilis oli, että en tajua tästä mitään!
    Pynchonin esikoisromaani alkaa realistisesti: Hanttihommia tekevä nuori mies matkustaa New Yorkiin joulun alla. Mutta jo toisessa luvussa kerronta siirtyy muualle, tulee toinen juonikuvio ja henkilöitä, joita ei ole motivoitu mitenkään.
    Kun olin päässyt V.:ssä puoleenväliin, tajusin, että teen siitä graduni.
    Kun kerroin eräälle amerikkalaiselle yliopisto- opiskelijalle tekeväni gradua Pynchonista, hän sanoi ”I feel sorry for you”.

Pynchonin tuotannossa on jatkuvasti viittauksia musiikkiin: länsimaisen musiikin historiaan, sekä pop-musiikkiin että klassiseen. Tämä on piirre, jota symppaan heti, koska musiikki on minulle tärkeää.
    Pynchonin pitkiä romaaneja ei voi lukea ahmimalla. Minulle sopiva kerta-annos on 10-20 sivua.
    Romaaneissa on erikoissanastoa. Yhtäkkiä pitäisi esimerkiksi tietää valokuvauksen terminologiaa 1800-luvun lopulta tai miten virtapiirit kytketään.
    Kaikesta huolimatta en ole kypsynyt Pynchoniin koskaan niin pahasti, että olisin harkinnut hänen jättämistään. Hänen tekstissään on koko ajan sanomisen tehoa ja kauneutta.
    Jälkikäteen näyttää, että se, millainen kirjallisuus minua kiinnosti ennen Pynchoniin törmäämistä, ajoi minua vääjäämättä häntä kohti.”

Anna Lahelma
Kuvat Mikael Pettersson