Pelottavan onnistunut

T:Teksti:

4 kuukautta, 3 viikkoa ja 2 päivää on tinkimätön tuokiokuva 1980-luvun Romaniasta. Ceausescun Romaniassa laittoman abortin hankkimisesta kertova elokuva on myös hilpeä kuin keskitysleiridokumentti.
    Suurin syy siitä kuuluu näyttelijä Vlad Ivanoville (s. 1969), siis tohtori Bebelle. Abortteja tehtailevan puoskarin rooli on tuonut esittäjälleen sekä suoria, että epäsuoria kehuja.
    ”Erään Romaniassa järjestetyn esityksen jälkeen yleisössä ollut nainen käveli naama virneessä kertomaan minulle, että vihaa minua. Toisessa näytöksessä tunnettu romanialaisfi loso- fi toisti samat sanat. Cannesissa taas belgialaistoimittaja alkoi kesken haastattelun kertoa halustaan rusentaa roolihahmoni kaula korkokengällään”, Rakkautta & anarkiaa -festivaalilla vieraillut Ivanov kertoo.
    ”On tietysti imartelevaa, että rooli on tehnyt vaikutuksen.”

4 kuukautta, 3 viikkoa ja 2 päivää kertoo opiskelijatytöstä, joka ystävänsä avustamana hankkii laittoman abortin. Christian Mungiun ohjaustyö kuvaa painostavan tarkasti järjestelmän rappiota ja yhteiskunnan ulkopuolelle ajautumisen seurauksia.
    Viranomaisia pakoilevat abortin hankkijat ovat laittomien lääkärien mielivallan armoilla. Beben kaltaiset nihilistit eivät arkaile hyödyntää asiakkaittensa hätää.
    Keväällä Mungiun sosiodraama kahmi romanialaiselle elokuvalle huomiota voittamalla Cannesissa Kultaisen palmun.
    ”Romanialaisen elokuvan viime vuosien nousun syy ei minusta ole se, että nuoret tekijät käsittelevät kommunismin aikaa. Kentälle on yksinkertaisesti tullut paljon uutta taitoa”, Ivanov sanoo.

Pohjoisromanialaisesta pikkukaupungista 20 vuotta sitten Bukarestiin muuttanut näyttelijä on paiskinut vuosia hommia ennen kuin on saanut työnäytteitään arvovaltaisten palkintoraatien nähtäväksi.
    Bukarestin teatteri- ja elokuvakorkeakoulussa opiskellut mies aloitti teatterissa näyttelemisen 18-vuotiaana. Teatteria seurasivat televisiotyöt ja pikkuroolit ulkomaisissa tuotannoissa. Kuten Jean- Claude Van Dammen tähdittämässä toimintapäristelyssä Second in Command tai Wesley Snipesin ympärille pystytetyssä The Marksmanissa.
    ”Kun tällaisissa tuotannoissa vetää pienen roolinsa hyvin, tullaan usein päivittelemään, että sinähän olet ihan oikea näyttelijä. No totta kai olen. Ei se, että olen romanialainen tarkoita, että en osaisi ammattiani.”

Matti Rämö
Kuva Stina Salin

4 kuukautta, 3 viikkoa ja 2 päivää elokuvateattereissa 9.11.