16. marraskuuta 2007
Teksti:

Arto Bryggare
    Syntyi 1958 Kuusankoskella.
    Aloitti opiskelut Etelä-Kalifornian yliopistossa 1978. Pääsi Helsingin kauppakorkeakouluun 1981. Valmistui kauppatieteiden kandidaatiksi vuonna 1995.
    On voittanut aitajuoksijana mm. olympiapronssia ja MM-hopeaa ja istunut kaksi kautta eduskunnassa.

Yliopiston kiinnostuksesta opiskelijaa kohtaan

Sain 20-vuotiaana urheilustipendin Los Angelesissa sijaitsevaan Etelä-Kalifornian yliopistoon. Se oli 1970-luvun lopulla kova paikka pikajuoksussa. Yhdysvalloissa moni yliopisto oli minusta samaan aikaan kiinnostunut, mutta Suomessa en päässyt yhteenkään. Se tuntui todella ihmeelliseltä.
    Pääaineenani oli kauppatiede, mutta minua kiinnosti ennen muuta kansainvälinen politiikka. Luennoilla amerikkalaiset opiskelijat olivat erittäin aktiivisia. Eturivin paikat täytettiin ensimmäisinä ja opiskelijat olivat kaiken aikaa keskeyttämässä, kysymässä ja jatkuvasti eri mieltä opettajan kanssa. Suomalaisena kummastelin menoa. Olin tottunut ennemminkin siihen, että koulussa kuuluu luimistella takarivissä.

Valkoisesta miehestä ilman vaatteita

Olin valkoinen mies lajissa, jossa kaikki muut urheilijat olivat erivärisiä kuin minä. Alku oli hankala. Muut juoksijat ihmettelivät, että miten valkoinen mies voisi ikinä menestyä juoksussa.
    Ensimmäisellä kerralla, kun olin treenien jälkeen suihkussa, vaatteeni varastettiin. Minun ei auttanut muuta kuin lähteä tallustelemaan kampukselle pyyhe lanteilla. Se oli nuorelle freshmanille kova pala.
    Vaatteitani ei sen koommin näkynyt, mutta ystävystyin oletettujen varkaiden kanssa.
    Myöhemmin iskin tosin takaisin, mutta siitä ei sen enempää. Sanonpahan vaan, että kyllä minäkin osaan!

Matkasta Los Angelesista Turun kautta yhdyskäytävälle

Muutto Lappeenrannasta Los Angelesin keskustaan oli niin suuri kulttuurishokki, etten tainnut siitä oikein koskaan toipua. Menoa Amerikassa hidastivat myös jatkuvat jalkavammat. Vuoden jälkeen päätin palata Suomeen.
    En päässyt heti sisään Helsingin kauppakorkeakouluun ja muutin Turkuun opiskelemaan kansantaloustiedettä. Kaupungissa oli nimittäin erinomainen harjoitushalli. Vuonna 1981 aloitin opiskelun kauppakorkeassa.
    Jos nyt saisin päättää, tekisin koko tutkinnon USA:ssa. Koulutuksen taso on siellä hyvä ja harjoittelumahdollisuudet miljoona kertaa paremmat. 80-luvun alussa minulla oli kuitenkin Suomessa niin hyvä valmentaja, Antti Kalliomäki, ettei kannattanut lähteä. Harjoittelin Helsingissä niin sanotulla Postin suoralla, joka oli Pasilassa oleva kahden talon välinen yhdyskäytävä.

Kauppiksen kahvilasta

Puolet lukukaudesta olin aina ulkomailla. Silloin kun olin Suomessa, jouduin päivittäin olemaan poissa koulusta urheilun takia.
    Kauppiksen kahvila oli paikka, jossa sain kavereiltani selville, missä minun pitäisi kulloinkin olla. Harjoittelimme kahvilassa ennen peruskurssien tenttejä vanhoja monivalintakokeita ulkoa. Peruskursseista oli lukemalla aika vaikea päästä läpi. Ulkoa opetteleminen oli helpompaa.
    Olen tyypillinen mies: kahteen asiaan keskittyminen on aina ollut vaikeaa. Ikuinen murheeni oli koulun ja urheilun yhdistäminen. Kovimpien harjoittelujaksojen aikana en pystynyt esimerkiksi ollenkaan istumaan tuntia kauempaa, koska reisiin alkoi sattua. Olin usein myös loukkaantuneena, mikä esti luennoille osallistumisen. Paljon opiskelijaelämää jäi elämättä.

Autosuunnistuksesta taksikuskin kanssa

Kurssikavereideni kanssa kehitimme autosuunnistuskilpailun. Erilaisia tehtäviä, kuten lumessa kierimistä, pyörimistä ja erilaisia palikkatestejä, oli ripoteltu ympäri kaupunkia, ja niitä tuli etsiä auton avulla. Joukkueemme voitti ensimmäisen kilpailun.
    Täytyy myöntää, että meillä oli yksi valttikortti. Kartanlukijamme oli nimittäin entinen taksikuski. Hän tiesi tarkkaan, mistä ja miten pitää ajaa, ja missä saattaa olla mahdollisia ansoja.

Maria Ruuska
Kuvitus Ville Hyttinen