05. lokakuuta 2007
Teksti:

”Kannattaa kävellä parin metrin päässä seinistä”, osastovartija Kimmo Rönkkö neuvoo. Hän kävelee vankilan pihalla ja osoittaa seinän vierustalla lojuvaa muovipussia. Pussi on täynnä ulostetta.
    Vanhimmissa selleissä ei ole vessoja, ja muovikippo alkaa nopeasti haista, Rönkkö selittää. Silloin sen sisältö lentää herkästi ikkunasta.
    34-vuotias Rönkkö työskentelee nyt neljättä vuotta vuonna 1881 valmistuneessa Sörkän tiililinnassa, suljetussa laitoksessa. Vankilassa, jossa ovat vuosien varrella istuneet muun muassa talousrikoksista tuomittu Kari Uoti, sotasyyllisenä vangittu Risto Ryti ja kolmoissurmaaja Juha Valjakkala.
    Rönkön asemapaikka on Sörkän kolmannen kerroksen itäinen yöselliosasto. Vartijat kutsuvat sitä pelkääjien osastoksi. Sinne vanki voi hakeutua, jos hän ei uskalla oleskella muiden vankien kanssa. ”Pelkääjät” ovat yleensä seksuaalirikollisia, ulkomaalaisia tai huumevelallisia.
    Rönkön tehtävä on vastata osaston 14 sellistä ja niiden 25 vangista. Päivävuorossa hän huolehtii, että vangit kulkevat rauhallisesti selleistä vankilan muihin tiloihin kuten ruokasaliin, saunaan ja ulkoiluhäkkiin.
    Ilta- ja yövuorossa vartija istuu etupäässä oman kerroksensa valvontakopissa ja tappaa aikaa.
    ”Tv:tä saa katsoa, mutta koko ajan pitää olla valmiudessa”, Rönkkö sanoo.
    Hälytykset ovat harvinaisia. Keskimäärin kerran yössä vanki pyytää vartijalta särkylääkettä.

Sörkan vankilassa on 299 selliä ja noin 340 vankia. Vartijoita on 110. Töitä riittäisi vielä ainakin kymmenelle, mutta rahaa siihen ei ole. Sama tilanne on muissakin Suomen vankiloissa.
    Kun vielä 1990-luvun lopulla vankeja oli yhteensä hieman yli 2 500, on heitä nyt noin 3 600. Niinpä Suomen reilut 1 500 vartijaa ja vankeinhoitoesimiestä paiskivat yhteensä vuodessa lähes 60 ylityövuotta. Määrä on kasvanut puolella viidessä vuodessa, eikä vuosi sitten voimaan tullut uusi vankeinhoitolaki juuri auttanut – se lisäsi vartijoiden työtaakkaa entisestään.
    Samaan aikaan myös vartijoiden sairaslomapäivät ja mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet. Se taas tarkoittaa entistä enemmän ylitöitä niille vartijoille, jotka ovat vielä voimissaan.
    Olosuhteet usein moniongelmaisten vankien keskellä ovat psyykkisesti kovat, mutta raskas työ ei juuri näy palkassa: se on aivan yhtä pieni kuin sairaanhoitajan ja selvästi pienempi kuin poliisin.
    Ja mitä alan arvostukseen tulee – no, kun Suomen Kuvalehti viimeksi vuonna 2004 mittasi ammattien arvostusta, ajoivat poliisit ja palomiehet selvästi vanginvartijoiden ohi. Turun Sanomien vuoden 2002 mittauksessa paremmin pärjäsi jopa horoskoopin laatija.
    Kuka tällaiselle alalle oikein haluaa?

Keltainen valo palaa sellikäytävällä punaisen panssarioven vieressä. Vangilla on asiaa.
    ”Kerro”, Rönkkö sanoo kovalla mutta ystävällisellä äänellä.
    ”Voitko tuoda mulle Raamatun”, kaikuu nuoren miehen ääni sellistä.
    ”Lääkkeiden jaon aikaan sitten”, Rönkkö lupaa.
    ”Mutta just nyt olis sellainen hetki”, vanki maanittelee.
    Rönkkö jatkaa eteenpäin. Yksin ei koskaan pidä avata sellin ovea, hän sanoo. Se on oikeusturvakysymys. Jos jotain sattuu, on aina hyvä olla todistaja.
    Rönkön mielestä vartijan työssä parasta on säännöllisyys. Osastovartijoiden työvuorot noudattavat aina samaa kaavaa: ensin kaksi 10ˆ’13 tunnin päivävuoroa ja sitten 7ˆ’8 tunnin ilta- tai yövuoro. Kolmen päivän työputkea seuraa aina kolme vapaapäivää.
    ”Jos haluan, voin laskea kalenterista työpäiväni vaikka viiden vuoden päähän.”
    ”Eivätkä ylityöt näin muutaman vuoden jälkeen minua rasita. Muutama kollega on kyllä saanut tarpeekseen ja vaihtanut alaa”, tänään iltavuorossa oleva Rönkkö toteaa.
    Juuri säännöllinen työ houkutteli Rönkön vartijaksi. Ammattikoulun ja armeijan jälkeen hän meni ensin vuodeksi rauhanturvaajaksi Libanoniin ja palasi sitten Suomeen bussinkuljettajaksi.
    Seitsemän vuotta epäsäännöllisiä työvuoroja pääkaupunkiseudun bussien rateissa kypsytti miehen. Kun hän huomasi Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksen (RSKK) lehti-ilmoituksen, päätös hakea vanginvartijaksi syntyi nopeasti.
    Rönkkö pääsi kouluun ensimmäisellä yrityksellä. Myös monella hänen kurssitoverillaan oli takana noin kolmekymmentä ikävuotta ja toinen ammatti.
    ”Vankilassa vasta näkee mitä tämä työ on. Ensimmäiset päivät tuntuivat epätodellisilta”, Rönkkö toteaa.
    Opittavia ja muistettavia asioita oli paljon. Tärkeintä oli painaa mieleen, ettei lupaa vangeille tai kollegoille asioita, joita ei pysty pitämään.
    ”Jos sovittuja asioita ei hoida jämptisti, menettää heti muiden luottamuksen.”

Tänä iltana Rönkkö on valvomovuorossa, jossa pitää sellikäytävien sijaan vahtia vankilan ympäristöä. Puoli seitsemältä hän lähtee ”palokierrokselle” tarkistamaan, ettei vankilan työpajoihin ole unohtunut koneita päälle.
    Pienessä tehdashallissa, työpajassa, Rönkkö sytyttää taskulampun. Kaikki vaikuttaa olevan kunnossa. Vain ilmastointi humisee.
    Noin puolet Sörkän vangeista kerää taskurahaa valmistamalla vankilan työpajassa muun muassa rekisterikilpiä ja liikennemerkkejä. Seinillä on tyttökalentereita, yhdessä panssariovessa lukee ”Kelmien kerho”, jossain nurkassa pauhaa radio. Muuta sammutettavaa ei löydy.
    Sörkän työ- ja harrastustilat tarjoavat väkivaltarikollisille hyvän valikoiman teräaseita vasaroista tikkoihin. Työpajassa vartija saattaa valvoa yksin pariakymmentä vankia, ulkoilussa jopa kuuttakymmentä. Vaaratilanteet ovat silti hyvin harvinaisia.
    ”Jos on itse asiallinen vangeille, niin vangitkin pysyvät asiallisina.”
    Rönkkö on joutunut vain kerran pahaan nujakkaan.
    ”Lääkepöhnäinen vanki riehui sellissä ja sellikäytävällä. Meitä oli neljä vartijaa, mutta kunnolla täytyi painia, ennen kuin saimme vangin taltutettua.”
    Vartijan aseet ovat teleskooppipamppu ja pippurisumute. Niitä tärkeämpiä apuvälineitä ovat kuitenkin vyöllä roikkuva hälytin ja seinillä olevat lukuisat hälytysnapit.

Vaaratilanteita ja päänvaivaa vartijoille aiheuttavatkin usein lääkkeet ja päihteet.
    Varttia yli kahdeksan sellikäytävällä marssii vastaan kolme Rönkön kollegaa, joista keskimmäinen pitelee puista tarjotinta. Tarjottimella on 25 pientä muovipurtiloa. Purtiloissa on lähinnä uni- ja psyykelääkkeitä vangeille.
    Useimmat Sörkän vangit ovat moniongelmaisia. Huumeetkin ovat tuttuja. Rönkkö uskoo, että aineita tulee muurien sisäpuolelle ainakin perhetapaamisten yhteydessä.
    ”Niitä ei valvota kuten muita tapaamisia.”
    Jos vartija epäilee, että vanki on saanut huumeita, hän ratsaa sellin taskulampun ja peilin kanssa.
    ”Käsiä ei pidä koskaan työntää paikkaan, jonne ei näe.”
    Rönkön normaali kuukausisaalis on kolmesta viiteen huumeneulaa. Vartijoiden tehtävä ei ole kuitenkaan vain metsästää piriruiskuja selleistä. Vankeinhoito kun tähtää nykyisin entistä enemmän vankien kuntouttamiseen.
    Tätä varten vankiloihin on perustettu elämänhallinta- ja päihdetyöryhmiä, joihin kuuluu sosiaalityöntekijöiden ja psykologien lisäksi myös vartijoita. Tämä hyvä tavoite on kuitenkin lisännyt vartijoiden työmäärää entisestään.

Palokierroksella Rönkkö kulkee henkilökunnan punttisalin ohi. Se on autio.
    Harva vartija on himobodari, hän toteaa.
    Vartijakoulu RSKK:n pääsykokeisiin kuuluu toki kuntotesti, mutta myös kirjatentti sosiaalipolitiikasta ja psykologinen haastattelu.
    Hakijoita Vantaalla sijaitsevaan oppilaitokseen riittää, vaikka alan maine on kehno. Viime vuonna kokeisiin osallistui 300 hakijaa, 80 hyväksyttiin. Suurin osa oli ammattikoulun tai lukion suorittaneita miehiä, kaikkea 18 ja 40 ikävuoden väliltä. Naisia mukana oli noin neljännes.
    ”Haastattelussa pyrimme karsimaan hakijoista ääripäät”, RSKK:n koulutuspäällikkö Raija Järvenpää sanoo.
    Toinen ääripää ovat rangaistuskeskeiset uhoajat, toinen ”maailmanparantajat, jotka luulevat pystyvänsä muuttamaan totaalisesti aikuisen ihmisen”.
    Ikäraja vanginvartijan koulutukseen on 18. Järvenpään mukaan harva alle parikymppinen on kuitenkaan riittävän kypsä työhön.
    13 kuukauden koulutukseen kuuluu psykologiaa, lakipykäliä ja kieliopintoja, sekä turvallisuuteen että kuntoutukseen liittyviä opintojaksoja ja juridiikkaa.
    Työharjoittelua koulutuksesta on noin puoli vuotta. Vankien kuntouttamisryhmissä mukana olevat vanginvartijat koulutetaan erityistehtäväänsä myöhemmin oman vankilan täydennyskoulutuksessa.
    Vankilavirkailijain liiton puheenjohtaja Jari Tuomela toteaa kuitenkin, etteivät kaikki pääse tekemään koulutuksensa mukaista työtä. Työvoimapulan takia kuntoutustoiminnan hallitsevatkin joutuvat paiskimaan tavallisia hommia.

Toisaalta, pääsee vanginvartijaksi ilman koulutustakin. Vakituisilta vartijoilta vaaditaan RSKK:n kurssilla istumista, mutta sijaisvartijaksi pääsee periaatteessa kuka tahansa.
    Ville Kopra oli neljä vuotta sitten kesävartijana Keravan vankilassa. Parikymppisellä kansantaloustieteen opiskelijalla oli aiempaa työkokemusta lähinnä Linnanmäeltä. ”Hommassa kiehtoi raha, ei juuri muu”, hän sanoo. Vartijan palkka tuntui opintotukeen verrattuna hyvältä.
    Kesävartijoille järjestettiin parin viikon perehdyttäminen. Kopra seurasi etupäässä pienryhmissä vanhemman vanginvartijan työtä.
    Voimankäyttökoulutusta ei ollut. Kopra kertoo, että turvallisuuskoulutuksessa piti huutaa kovaa apua ja potkia hälytysnappeja.
    Hänen mielestään se riitti.
    ”Vaikeinta vankilatyössä aloittelijalle oli sääntöjen tulkitseminen. Vartijalla on valtaa esimerkiksi siivouksen järjestämisessä. Vangeille voi olla valintansa mukaan vähän tiukempi tai lepsumpi.”
    Vartijayhteisöä Kopra kuvaa ”mukavaksi perussuomalaiseksi porukaksi.”
    ”Kovin värikkäät tyypit eivät viihdy vankilassa töissä”, hän muotoilee diplomaattisesti.

Ilta pimenee Sörnäisissä. Vankilan etupihalla Rönkön kollega sytyttää tupakan.
    ”Toivoisin että joskus tehtäisiin sellainen leffa, jossa vartijat olisivat ystävällisempiä kuin vangit”, hän sanoo.
    Anonyyminä pysyttelevä mies on valvonut 17 vuotta Sörkässä. Viimeiset kymmenen pitkäaikaisvankien osastolla.
    ”Vihreä maili oli aika hyvä. Siinä oli vain yksi mulkku vartija”, mies jatkaa.
    ”Aika usein vanginvartijat sekoitetaan metro- ja kauppakeskusvartijoihin”, Rönkkö vastaa.
    Heitähän me olemme nähneet YouTubessa potkimassa maassa makaavaa kiinniotettua. Sörkän iltavuorossa päivystävät vartijat ovat kuitenkin leppoisia viilipyttyjä villapaidat yllä.
    Ammattiliiton Tuomelan, 17 vuotta vartijana ja vartijoiden esimiehenä toimineen konkarin mukaan vartijoilta vaaditaankin pitkää pinnaa. Ensimmäisestä äksyilystä ei pidä lyödä vankia turpaan.

Tupakkatauon jälkeen Rönkkö valuu vartijakopin keittiöön kahville.
    ”Muista maksaa kahvisi (0,2 e) sekä muut ostoksesi”, käskee lappu seinällä. Rönkkö pudottaa kolikon kolehtikippoon ja kaataa maitoa kahviinsa. Vankila ei kustanna yötyöläistensä kofeiiniannoksia.
    Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2006 vartijan keskipalkka oli 2 263 euroa kuussa. Se ei ole hääppöinen tienesti edes valtion leivissä. Esimerkiksi vanhemman konstaapelin keskipalkka on samassa tilastossa liki 2 800 euroa. Vanhempi rikoskonstaapeli on poliisin palkkaluokista alin, jos poliisikokelasta ei oteta lukuun.
    Koulutuskeskuksen Järvenpäätä ja ammattiliiton Tuomelaa huolestuttaa löydetäänkö vartijoiksi tulevaisuudessa riittävästi pätevää työvoimaa. Tärkeää se olisi, sillä vankiloiden turvallisuudella on vaikutusta myös muurien ulkopuolella.
    ”Vartijan ammatin kilpailukyky ei ole kovin hyvä, jos miettii palkkaa tai kehittymismahdollisuuksia ammatissa. Eivätkä vangit ole kaikkein helpoimpia asiakkaita – monessa ammatissa pääsee varmasti vähemmällä”, Tuomela toteaa.
    Tämän vuoden budjetissa vankeinhoitoon luvattiin neljän miljoonan euron tasokorotus. Sen ansiosta vankiloihin palkataan mahdollisesti 25 uutta vartijaa ensiavuksi työvoimapulaan.
    Syksyn palkkaneuvotteluissa vartijat yrittävät muiden valtion työntekijöiden tavoin saada 5,5 prosentin palkankorotusta.
    Toivomus tuskin menee sellaisenaan läpi.

Kello lähestyy yhtä, ja Rönkön työvuoro on lopuillaan. Yövartijat saapuvat. Rönkkö marssii pukuhuoneeseen. Vartijan villapaita jää odottamaan kalenterien taakse.
    Parkkipaikalla odottaa punainen Audi, jolla vartija ajaa puolentunnin matkan kotiin Espooseen, nukkuvan perheensä luo. Rönkkö on tyytyväinen, ettei asu vankilan naapurissa.
    ”Työmatkan aikana täytyy saada ajatukset pois työstä. Jos ei pysty siihen, työ muuttuu äkkiä raskaaksi.”

Janne Salomaa
kuvat Teemu Kuusimurto