21. syyskuuta 2007
Teksti:

”Olin alle 10-vuotias, kun ystäväni lainasi minulle Jean M. Untinen-Auelin Maan lapset -kirjasarjan ensimmäisen osan, Luolakarhun klaanin. Kirjassa on aika paljon nolostuttavan huonoja pehmopornokohtauksia. Lapsena ne olivat ehkä kiinnostavia, koska aiheesta ei tiennyt paljoa.
    Untinen-Auelin kirjat ovat tökeröä höttökirjallisuutta yhdistettynä jonkinlaiseen historiaan. Toisaalta, lajityypin ihailu yhdistää lukijoita positiivisessa mielessä. Muut eivät tajua kirjojen huvittavuutta.

Kaupunkilaistyttönä minua viehättää Untinen-Auelin kirjoissa myös se, että niiden hahmojen täytyy pärjätä luonnossa. Lapsena leikimme ystäväni kanssa Luolakarhun klaania Haagan metsissä.
    Kirjat ovat aika lähellä fantasiakirjallisuutta, jota en muuten lue. Lapsena Maan lapset -kirjoja lukiessani ajattelin, että näin silloin kauan sitten todella elettiin.
    Luolakarhun klaanissa samastun naispäähenkilö Aylaan. Hän erottuu joukosta, eikä meinaa sopeutua muuhun yhteisöön. Näin jälkikäteen ajatellen kaunis blondi Ayla vastaa täsmälleen tämän päivän seksiobjekteja.

Lempikirjani on Maan lapset -sarjan sarjan toinen osa, Hevosten laakso. Siinä sääntöihin sopeutumaton Ayla häädetään yhteisön ulkopuolelle. Hän kesyttää eläimiä, oppii puhumaan ja tulee aikuiseksi.
    Sarjan viidettä ja viimeisintä osaa, Luolien suojatteja, en ole uskaltanut lukea, koska kuulin sen olevan aika huono. Muut osat olen lukenut useita kertoja. Palaan niiden pariin aina kun haluan kokea nostalgiahetkiä.”

Susanna Karhapää