21. syyskuuta 2007
Teksti:

Keväällä 1997 nuori tanssitaiteen maisteri istui helsinkiläisessä työvoimatoimistossa.
    Virkailija katsoi koreografin töitä hakevaa naista säälien. Työtilanne ei hyvältä näytä.
    Koreografi puolestaan näki edessään tylsyyden tappaman naisen. Helvetti jäätyköön, ennen kuin vaivun tuollaiseen apatiaan, hän ajatteli – ja päätti työllistää itse itsensä.

Työvoimatoimiston kassalla pyörähtänyt koreografi on Anna Veijalainen . Tänään hän on 34-vuotias teatterinjohtaja, jonka KokoTeatteri on tuottanut yli 60 teatteri- ja tanssiesitystä.
    Viime keväänä Veijalainen kirjoittaa rykäisi eräänlaisen omaelämäkerran, Koko- Teatterin 10-vuotishistoriikin. Elokuussa Likeltä ilmestyneessä Joukkokohtauksessa on lukemaan pakottavaa voimaa enemmän kuin keskiverrossa esikoisromaanissa.
    Ennen Joukkokohtauksen kirjoittamista Veijalainen luki läpi kasan muiden teatterien historiikkeja.
    ”Ne olivat toinen toistaan kuivempia ja lisäksi valetta. Halusin tuoda esiin kaikki ristiriidat ja myös sen, ettei teatterin johtaminen ole aina kivaa”, hän kertoo.
    Joukkokohtauksessa käydään läpi monta katastrofi a ja Veijalaisen burn out. Mutta mahtuu kirjaan monia huippuhetkiäkin. Yksi niistä on vuonna 2000 Siltavuorenrannasta saadun esitystilan avajaiset.

Kokon kuuden esityksen vuosivauhti tuntuu huimalta, kun sen suhteuttaa teatterin kokoon.
    Veijalaisen lisäksi Kokossa on kaksi vakituista työntekijää. Vaikka kiinteää ensemblea ei ole, kuuluvat Kokon voimahahmoihin ainakin tanssija-koreografi Mikko Orpana , valosuunnittelija Helena Roivainen, näyttelijä Henri Hanikka ja äänisuunnittelija Juha Tuisku .
    ”Kun yhtä juttua harjoitellaan, suunnitellaan jo seuraavan roolituksia ja budjettia. Ja haetaan projektiin apurahaa”, Veijalainen kertoo työtahdista.
    KokoTeatteria voi luonnehtia kolmannen aallon ryhmäteatteriksi. Yhteistä niille on jääminen vuonna 1993 säädetyn teatterilain piiristä. Ne eivät siis nauti suorista valtionosuuksista, vaan saavat tyytyä harkinnanvaraisiin tukiin.
    Kokoa pyöritetään pienillä vuotuisilla avustuksilla, produktiokohtaisilla tuilla, stipendeillä ja tekijöiden henkilökohtaisilla taiteilija-apurahoilla. Monesti harjoitusten alkaessa ei ole ollut tiedossa, pystytäänkö projektista maksamaan palkkaa.
    ”Vapaa kenttä on tärkeä monesta syystä, esimerkiksi taiteenlajin kehittymisen kannalta. Nykyinen järjestelmä suosii liikaa isoja laitoksia.”

Teatterikorkeakoulussa Veijalaista ärsytti lokerointiajattelu ja pelkästään liikelähtöinen tanssi.
    ”Mielestäni näyttelijät voivat tanssia ja ohjaajat kirjoittaa ja muusikot näytellä, jos teos sitä vaatii. Moni oli kanssani samaa mieltä.”
    Kokon ohjelmistossa uusi draama ja nykytanssi mahtuvat samalle lavalle. Pikkuteatterissa on nähty useita kotimaisia kantaesityksiä. Yhteiskunnalliseen keskusteluun on osallistunut esimerkiksi Veijalaisen Anna Politkovskajan Putinin Venäjä -kirjan pohjalta dramatisoima totuusteatteriesitys.
    Veijalainen tähdentää, ettei ajankohtaisuuteen pyritä laskelmoidusti.
    ”Sellainen haisee. Emme suunnittele poliittista revyytä, jonka vitsejä päivitetään iltalehtien avulla. Putinin Venäjäkin tuli ohjelmistoon ennen Politkovskajan murhaa.”

Veijalaisen mielestä Kokon yleisö poikkeaa tavallisesta teatteriyleisöstä. Koulutettujen rouvien sijaan katsomossa istuu rastatukkaisia nuoria, miehiä ja originelleja ryhmiä, kuten matemaatikkojengi. Keväällä 2003 esitetyn matematiikka-aiheisen Todisteen nähtyään kolmen matemaatikon porukka on käynyt katsomassa kaikki Kokon esitykset.
    Yleisessä linjassaan Koko kallistuu kokeilevaan ”häröön”, perusdraama ”pertsan” vastakohtaan. Viime vuosina esitetyn baltialaisen teatterin absurdi valoisuus, venyvä todellisuus ja aikuisten sadut ovat puhutelleet kaappislaavilaisia suomalaisia.
    ”Baltian maiden draaman koen luonnolliseksi vastapainoksi angloamerikkalaiselle realistiselle kaudelle”, Veijalainen sanoo.

Kokon helmet: Saksa-trilogia

Syksy 1997 Ei muistomerkkiä Gudrun Ensslinille
    Käsikirjoitus: Anna Veijalainen Christine Brücknerin tekstin pohjalta
    Ohjaaja: Mikko Roiha RAF-terroristi Gudrun Ensslinin kuolemansellissä pitämää monologia luonnehdittiin mykistävän hienoksi.

Kevät 2000 Eva B.
    Käsikirjoitus: Anna Veijalainen
    Ohjaaja: Kirsi Reinola Eva Braunin muotokuva oli Kokon oma kulttiesitys.

Kevät 2003 Nainen Berliinissä
    Käsikirjoitus: Anna Veijalainen
    Ohjaaja: Sami Ylisaari Kriitikoiden suitsuttama näytelmä esitteli kolme taval lista saksalaisnaista toisen maailmansodan viimeisinä päivinä, neuvostomiehityksen varjossa.

Anna Veijalaisen Andrus Kivirähkin romaanin pohjalta dramatisoima Riihiukko KokoTeatterissa (Unioninkatu 45, käynti Siltavuorenrannan puolelta) 14.9.-23.11. klo 19. Liput 10/15e.


Maria Säkö

Kuva Arsi Ikäheimonen