07. syyskuuta 2007
Teksti:

Laulaja-kitaristi Janne Kuuselan johtamalla hippirockbändi Liekillä on ongelma. Se on taipumus suuruudenhulluuteen. Kalliot leikkaa -levy katkaisee kahden vuoden julkaisutauon. Uutukainen on yhtä mammuttimainen kokonaisuus kuin edeltäjänsä Rajan piirsin taa.
    Liekki on paisuttanut soundiaan levy levyltä. Vuonna 2001 julkaistu Magio-debyytti rakentui akustisille kitaroille ja hillityille kosketinkuvioille. Korppi ja Rajan piirsin taa toivat mukanaan sähkökitarat ja polveilevat kappalerakenteet.
    Yhtyeen neljäs levy Kalliot leikkaa on jo lähellä 1970-luvun heavyrockia. Ja jotta aikamatka tuolle vuosikymmenelle olisi täydellinen, kaksi bändin jäsentä on kasvattanut parran levyn kansilehden valokuvaussessioita varten.

Rajan piirsin taa tuntui kokonaisuudelta, josta ei saa otetta: levyltä, jolla oli liikaa kaikkea. Kalliot leikkaa kärsii samasta vaivasta. Kuusitoista kappaletta ja 75 minuuttia on yksinkertaisesti liian paljon, koska levyn pituudelle ei tunnu löytyvän muita perusteita kuin yhtyeen rakkaus omaan musiikkiinsa.
    Mutta jotakin on myös muuttunut. Aikaisemmilla levyillä Kuuselan laulutyyli on ollut huokailevaa jopa ärsyttävyyteen saakka, mutta ei enää. Esimerkiksi avausraita Kesäpäivä ja Kipinä osoittavat, että hän on monipuolisempi vokalisti kuin on antanut ymmärtää.

Uuden levyn sanoitukset ovat tuttua Kuuselaa. Ne ovat täynnä viittauksia luonnonilmiöihin, onnettomaan rakkauteen ja satamasta lähteviin laivoihin. Parhaimpina hetkinään Kalliot leikkaa tarjoaa pakomatkan toiseen todellisuuteen. Se voi olla tarpeen, kun katsoo ratikan ikkunasta kaupungin aamuruuhkaan.

Tuomas Kokko

Liekki: Kalliot leikkaa. Universal 2007.