25. toukokuuta 2007
Teksti:

Vuonna 2006 Helsingin yliopistossa suoritettiin 2400 ylempää korkeakoulututkintoa. Käytännössä se tarkoittaa suurin piirtein sitä, että saman verran pro gradu -tutkielmia jätettiin tarkastettaviksi – niin kuin aiempinakin vuosina.
    Usein gradu tulee jättää tarkastukseen kahtena kappaleena, rei`ittämättömänä esimerkiksi puristus- tai nauhakansiossa.
    Mitä yliopisto tekee tuhansilla kansiolla sen jälkeen, kun gradut on tarkastettu?
    ”Monet laitokset palauttavat toisen työn takaisin opiskelijalle, jolloin myös yksi kansio palautuu tälle”, kertoo humanistisen tiedekunnan opintoneuvoja Karoliina Innanen .
    Suomen kielen ja kotimaisen kirjallisuuden laitoksella suomen kielen gradut päätyvät lopulta muoto-opin arkiston eli suomen kielen murteiden kieliopin arkiston sidotettaviksi. Mitä tapahtuu kansioille?
    ”Niitä on täällä pinoittain. Keväällä lähetin sähköpostin kaikille gradunsa jättäneille, joiden helsinki.fi-osoite vielä toimi, että tervetuloa noutamaan. Aika harva tuli”, kertoo amanuenssi Mari Siiroinen .
    Silloin tällöin Siiroinen kokoaa kansioita käytävälle pinoon vapaasti otettavaksi. Uudet ja hienot kansiot häviävät tällöin heti.

Oikeustieteellisessä tiedekunnassa ongelmaa ei ole, koska opiskelijat sidotuttavat tutkielmat itse tarkastukseen jättämisen yhteydessä. Matematiikan laitoksella puolestaan gradun voi ohjaajasta riippuen jättää pelkästään tiedostona.
    Sen sijaan valtiotieteellisessä tiedekunnassa kansioita katoaa vuosittain, kun toinen kappale gradusta jää tarkastuksen jälkeen laitokselle ja toinen päätyy kirjastoon. Siellä gradu sidotutetaan ja arkistoidaan.
    ”Kansiot ovat meillä ikuisessa kierrossa, koska annamme ne seuraavaksi gradunsa jättäville”, kirjastovirkailija Matti Lamminen sanoo.
    Miksi tästä ei missään tiedoteta?
    ”Tämä on sellaista perimätietoa, aina siitä ei varmaan huomata tiedekunnassa sanoa.”
    Kovin suurista rahallisista summista yliopistolle kadonneissa kansioissa ei ole kyse. Karoliina Innanen korostaa, että humanistisessa gradun voi tarvittaessa jättää vaikka pelkässä muovitaskussa.

Milka Sauvala
Kuva Stina Salin