”Stanley Donenin Seitsemän veljeksen morsiamet on riehuva ja halvalla tehty uudisraivaajamusikaali. En ymmärrä, miten vuonna 1954 tehty elokuva voi olla näin villi: miehet ja naiset ovat suorastaan eläiminä toistensa kimpussa.
Eurooppalaisen kulttuurin kasvatille americanan kehuminen ei tule ensimmäisenä mieleen. Elokuvassa on kuitenkin piirteitä, joista en yksinkertaisesti voi olla pitämättä.
1850-luvun Oregoniin sijoittuva Seitsemän veljeksen morsiamet on korni ja seksistinen.
Elokuvassa seitsemän metsäläisveljestä ryöstää itselleen kaupungista vaimot, kun he eivät muuten saa naisia pöpelikköön.
Moni kohtaus saa kiristelemään hampaita. Näyttelijät laulavat silti mahdottoman hyvin ja etenkin pääosan Howard Keelin lyyrinen basso vie jalat alta. Tanssinumerot uhkuvat fyysistä iloa, joka tarttuu. Tarjolla on myös mielin määrin hyvännäköisiä miehiä suorittamassa erilaisia fyysisiä toimia.
Juuri sulava kaikenlaisen liikkeen kuvaaminen pelastaa elokuvan. Ilman sitä katselusta jäisi käteen vain uskomaton myötähäpeä.
Seitsemän veljeksen morsiamet on osoitus kulta-ajan amerikkalaismusikaalien kyvystä kuvata tanssimisen draivia. Siinä on magiaa, joka heijastaa americanan hyvää puolta: ujostelematonta itsestä tunnettua iloa. Se saa amerikkalaiset näyttämään puhtailta jostakin, mitä eurooppalaiset kantavat selkä vääränä.
Vastaavaa kepeyttä ei löydy myöskään raskaissa vesissä uivasta suomalaisesta kulttuurista. Aina tämä raskaus ei tunnu syvälliseltä, vaan ainoastaan raskaalta.”
Matti Rämö
