Konstig: Perheen pää ja pyöräilykypärä

T:Teksti:

Miliisi pamputtaa taas. Opposition mielenosoitusmarssit Moskovassa ja Pietarissa päättyivät valtion väkivaltamonopolin voimainnäyttöön. Putkaan kärrättiin muun muassa vaarallinen anarkisti Garri Kasparov . Kasparov pelaa shakkia. Hiljaiset ovatkin kaikkein vaarallisimpia.
    Mitä tulisi ajatella Putinin Venäjästä? Putin tietysti jatkaa samaa despotismin perinnettä, jota tsaarit ja punatsaarit harjoittivat. Näitä despootteja kutsuttiin Pietari Suuresta Staliniin asti epiteetillä Isänmaan Isä. Venäläinen yhteiskunta on hyvä esimerkki Isäyhteiskunnasta, jossa johtaja toimii kansakunnan patriarkkana.
    Imperiumit ovat Isänmaita. Tai toisinpäin.
    Venäläinen Isä ei vain ole siitä valoisimmasta päästä. Hyvä pater familias huolehtii perheestään, ja perhe rakastaa häntä. Hän osaa olla ankarakin, mutta yleensä hänen ei tarvitse, sillä alaiset ovat oppineet pitämään huolta itsestään. Hyvän Isän opetukset voisi tiivistää:
    Luota itseesi.
    Jos vaikeuksia tulee, ne voitetaan.
    Pitää aina olla rohkea.
    Kunnioita aina niitä, jotka ovat sen arvoisia.

Venäjällä taas on vallassa turmeltunut Isä. Ehkä siksi, että hänen valtansa on niin pitkään ollut uhattuna, Venäjän Isä on tottunut turvautumaan vallan korvikkeeseen, väkivaltaan. Näin syntyy vanhatestamentillisen julma Isä.
    Julmakin Isä ansaitsee yhä jonkinlaista pelonsekaista kunnioitusta johtajana. Tai ehkä vielä tarkemmin, voimakeinoilla hän osoittaa olevansa yhä perheen pää. Ja perheen pää on kunnioituksen arvoinen – ei kai hän muuten olisi meidän perheemme pää!
    Kaikki tällainen epämiellyttävän dramaattinen eripura ihmetyttää erityisesti meitä nykysuomalaisia, koska me olemme äidin kasvattamia. Äitiyhteiskunta on skandinaavisen ihmisrodun tuotekehittelyn huippu. Kyseessä on Äidin valtatrippi, jonka mahdollistaa se, että Isä on jäänyt liiteriin torkkumaan. Äiti aloittaa luennoimalla kaikista Isän tekemistä virheistä ja hänen vaarallisuudestaan. Hän toruu muita perheitä, koska ne eivät ole vielä syrjäyttäneet Isää. Sitten hän lähtee toteuttamaan ohjelmaansa. Koska Äidin erikoisala on lapset, hän haluaa varmistaa, että alaiset pysyvät sellaisina. Nämä Äidin opit voi lukea vaikka Muumimamman äänellä: Äiti pitää sinusta huolta, kun et itse ymmärrä sitä tehdä. Pysy poissa vaikeuksista. Pitää aina olla kiltti. Älä luule ittestäs liikoja, minä ne olen sinulta kakkavaipat vaihtanut kuule.

Äidin nujertava vaikutus näkyy siinä, että kaduillamme pyöräilee aikuisia ihmisiä, joiden päässä on pyöräilykypärä. Äiti on tukahduttanut heiltä itsekunnioituksen, itseluottamuksen ja omanvastuuntunnon. Pyöräilykypärä onkin hyvä barometri yhteiskunnan äitistymisen mittaamiseen: mitä hyväksytympää pyöräilykypärän käyttö aikuisilla on, sitä syvemmällä matriarkaatissa ollaan.
    Jossain vaiheessa Isä kuitenkin palaa kotiin. Häntä osataan jo kaivata. Maaliskuussa kuninkaan perään huusi 60 563 ääntä.

Joonas Konstig

Kirjoittaja on 29-vuotias kirjallisuuden opiskelija ja venäläisten painonnosto-oppaiden ystävä.