Empiirisen erotiikan laitos: Hääkauden avajaiset

T:Teksti:

Puolet alle kolmekymppisistä pariutuneista ystävistäni tuntuvat taistelevan yhden avainkysymyksen kanssa: pitäisikö erota vai mennä naimisiin?
    Ongelman takana on epämääräinen tunne siitä, että asioille olisi tehtävä jotain. Opinnot alkavat olla ohi, kunnon töitä olisi etsittävä, ihonhoidossa on siirrytty Cliniquen tuotteisiin ja pace-lippu seinällä tuntuu jo vähän liian hipiltä.
    Yhtäkkiä ystäväpiirin yleisin lause ei enää ole ”otetaan vielä yhdet, jos sä lainaat”, vaan ”kyllähän se olisi järkevämpää maksaa omaa pois, kun korotkin ovat vielä alhaalla”.
    Kun vielä muutamaa vuotta aiemmin riideltiin siitä, että toinen ei laita cd-levyjä koskaan takaisin koteloon, on parisuhteen riidoistakin nyt tullut isoja ja hankalia. Koska päätösten tekeminen on väsyttävää, monet saattavat alkaa kaivata Annankatua Lostarin edessä aamuneljältä ja opintojen alkuaikojen jatkobileitä. Samalla he unohtavat aktiivisesti, että jatkobileiden viina oli pahaa ja loppui aina kesken,eikä opiskelukaverien sänkyyn päätymisessä ollut oikeastaan koskaan mitään hohdokasta.

Sinkkuystäville rasittavimpia ovat tietenkin ne pariskunnat, jotka päätyvät eroon. Ennen tuttavapariskunnan siisti ja tasapainoa henkivä koti oli sinkulle turvasatama, jonne saattoi mennä sunnuntaina päivähoitoon syömään kesäkurpitsakeittoa ja katsomaan Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaa. Yhtäkkiä ystävä teippaakin Salvador Allenden kuvaa kommuunihuoneensa seinälle uusissa Cheap Mondayn pillifarkuissaan, kuuntelee bändejä, joiden nimi alkaa the-etuliitteellä ja päättyy s-kirjaimeen, lähtee kahdeksi kuukaudeksi reppumatkalle Bhutaniin ja on muutenkin kaikin puolin sietämätön.
    Osa ystäväpariskunnista päättää toisin. Siksi tunsin oloni varmaksi vastatessani empiirisen erotiikan laitoksen kulttuuriantropologian opintokokonaisuuden tenttikysymykseen häistä sosiaalisena näytelmänä.
    Sinkuille statistin rooli tässä näytelmässä on tuttuakin tutumpaa.

Häiden pilkkaaminen on yleistä huvia. Voileipäkakut, hirsihuvilat, burn outin saanut kaaso, myötähävettävät hääleikit, morsiamenryöstöt, ikivihreitä soittavat coverbändit ja morsiamen liian humalassa oleva eno tarjoavat kieltämättä niin helpon kohteen sarkastisille kommenteille, että maaliin osuu ilman piilolinssejäkin.
    Kyyniset kommentit toisten onnesta eivät kuitenkaan ole hyvää käytöstä. Häihin voi suhtautua myös lämpimästi ja tosissaan. Eräillä ystävättärilläni on esimerkiksi tapana pitää toukokuussa hääkauden avajaiset. Avajaisissa juodaan pari pulloa halpaa kuohuviiniä ja sovitaan, että kauden ajaksi jokainen unohtakoon matalamielisen snobisminsa ja heittäytyköön avoimin mielin sesonkiin.
    Edessä on hääkausi täynnä kukkamekkoja, tanssia Eric Claptonin kappaleiden tahdissa, aamuöisiä kielisuudelmia bestmanin kanssa ja kaupungilla näyttäytymistä banaaniksi pukeutuneena.
    Viidettä kertaa hääkimpusta kilpaillessaan voi muistuttaa itseään siitä, että Suomen kesä on lyhyt eivätkä syyshäät ole vielä muodissa.

Kirjoittaja on aloittanut opinnot yliopiston empiirisen erotiikan laitoksella. Tällä palstalla julkaistaan otteita hänen oppimispäiväkirjastaan.