13. huhtikuuta 2007
Teksti:

Uusi tekijänoikeuslaki on ehtinyt olla voimassa alle puolitoista vuotta, ja jo nyt se alkaa olla vanhentunut.
    Lain kiistellyin kohta kieltää ”tehokkaalla teknisellä toimenpiteellä” suojatun aineiston kopioinnin. Kiellon käytännön merkitys alkaa olla historiaa. Enää harva cd-levy suojataan kopioinnilta, ja toukokuun alussa EMI, yksi maailman neljästä suuresta levy-yhtiöstä, alkaa myydä musiikkiaan verkossa ilman kopiosuojausta.
    Lakiuudistuksen tarkoitus oli päivittää tekijänoikeuden suoja digitaaliseen ympäristöön sopivaksi. Toisin kävi.
    Lain epäonnistuneen valmistelun syynä lienee ollut haluttomuus tai kyvyttömyys pohtia tekijänoikeuden perusteita. Avoin analyyttisyys on puuttunut tekijänoikeuskeskustelusta lain hyväksymisen jälkeenkin.
    Gaudeamus on nyt julkaissut artikkelikokoelman, joka paikkaa tuota analyyttisyyden puutetta. Tekemisen vapaus -teos sisältää kymmenen artikkelia, jotka kokoavat yhteen tekijänoikeutta kriittisesti arvioivia puheenvuoroja. Niitä esittävät niin taiteilijat kuin talous- ja oikeustieteilijätkin.
    Teos on ajankohtaisin ja tarpeellisin artikkelikokoelma, jonka olen aikoihin lukenut.

Kokoelman ovat toimittaneet oikeustieteilijät Tuomas Mylly ja Juha Lavapuro sekä valokuvataiteen tutkija Marko Karo . Osaltaan toimituskunnan koostumuksesta johtuen kirja ei ole kevyttä luettavaa, mutta argumenttien tukevuus ja suorapuheisuus kompensoivat sisällön raskautta.
    Teoksen johdannossa Mylly, Lavapuro ja Karo vaativat tekijänoikeuspolitiikan muutosta. Tekijänoikeuden julkilausuttu tavoite, uusien teosten synnyn edistäminen, ei enää toteudu.
    Tiukka tekijänoikeus ei kannusta luomaan, vaan estää innovaatioiden ketjun rakentumisen. Kuluttajien ja yleisön luova rooli unohtuu, kun tekijä tai häntä edustava yritys pyrkii määräämään myös tuotteen sallitusta käytöstä.
    Kirjoittajat arvostelevat tekijänoikeuslain peruskohtia epämääräisyydestä: Tekijänoikeus suojaa muotoa, ei ideoita, mutta kuinka nämä kaksi erotetaan toisistaan? Kuinka määritellään tekijän persoonallinen panos, jota edellyttää esineen muuttuminen tekijänoikeuden alaiseksi teokseksi?
    Kirjoittajien mukaan lain soveltamiskriteerit ovat tällä hetkellä niin löyhät, ettei ”mistään varsinaisesta teoskynnyksestä voida välttämättä enää puhua.”
    Tekemisen vapauden rakenne on luonteva. Alkuun käsitellään luovuuden etiikkaa ja tiedon omistamisen muotoja. Tässä yhteydessä painoa pannaan odotetusti vapaalle ohjelmisto- ja tietotuotannolle, jota edustavat esimerkiksi Linux-käyttöjärjestelmä ja Wikipedia.
    Filosofi Tere Vadén kirjoittaa, että taloustieteen ”normaali teoria” vaatii uudistamista, sillä sen mukaan ”vapaita ohjelmistoja ei voi olla olemassa, koska niitä luovilla vapaaehtoisilla ohjelmoijilla ei ole mitään taloudellista motivaatiota osallistua verkoston toimintaan.”
    Vadénin väitettä sivuavat taloustieteilijät Saara Talas ja Alf Rehn. He korostavat, ettei omistaminen ole ainoa nykyaikaisessa markkinataloudessa voittoa tuottava tekijä. Tärkeämmiksi ovat tulossa esimerkiksi verkostot ja osaamisen hallinta.
    Laki tukee kuitenkin omistamiseen pohjaavaa, teollisuuden ajalta periytyvää lisäarvon tuotannon tapaa. Siksi yritysten on edelleen hyödyllistä suuntautua siihen.
    Viimeisiksi kokoelmassa on jätetty kaksi tekijänoikeutta ja luovuutta taiteessa käsittelevää artikkelia.

Kirjan vahvuus on alakohtainen asiantuntemus. Se myös vaikeuttaa lukemista. Esimerkkien käyttö olisi voinut avata väitteitä maallikkolukijoille, olkoonkin että se olisi tehnyt tekstistä koulukirjamaista.
    Joka tapauksessa kirjan kirjoittajien kanssa on helppo olla samaa mieltä siitä, että tekijänoikeuksien kysymykset eivät koske enää vain kirjoittajia, taiteilijoita, kustantajia sun muita. Ne koskettavat kaikkia, niin kansalaisina kuin kuluttajina.
    Harmi vain, ettei tämä kokoelma ilmestynyt jo pari vuotta sitten.

HYY Yhtymä omistaa sekä Gaudeamuksen että Ylioppilaslehden.

Tuomas Mylly, Juha Lavapuro ja Marko Karo (toim.): Tekemisen vapaus. Gaudeamus 2007. 285 s.

Ville Seuri