16. maaliskuuta 2007
Teksti:

Yhdeksänkymmentäluvulla kysyttiin, ovatko nettilehdet median tulevaisuus. Nykyään pitäisi kysyä, onko nettilehdillä tulevaisuutta. Vain verkossa ilmestyvän materiaalin kulttuurinen ja kaupallinen merkitys on tietysti suuri, mutta samaa ei voi sanoa pelkästään netissä ilmestyvistä lehdistä.
    Syitä ennustusten kariutumiseen voi hakea perinteisestä mediasta. Nykyään lähes kaikilla merkittävillä printtilehdillä on omat ilmaista materiaalia tarjoavat nettisivunsa. Nettilehtien lahjakkuuksia on myös imaistu perinteisen median palvelukseen.
    Samalla blogien yleistyminen on vaikuttanut nettilehtien lukemiseen. Artikkeleihin mennään yhä enemmän blogien kautta, ei lehden sisällysluettelosta. Se että nimekäs bloggaaja, kuten Kottke.orgin Jason Kottke on pitänyt jostain jutusta, voi olla monelle tärkeämpi suositus kuin se, että kirjoitus on julkaistu jossain tietyssä lehdessä.
    Kaikkien nettilehtien tulevaisuus ei kuitenkaan ole kurja. Esiteltäköön menestyjät: kaksi yleislehteä ja kolme erikoisjulkaisua. Jälkimmäisillä on oma selvästi erottuva tyylinsä, mikä lieneekin nettijulkaisun säilymisen edellytys.

Yleislehdet: salon.com ja slate.com

1990-luvulla Salon oli internet-journalismin lippulaiva. Kalifornialainen yleislehti oli lämminhenkinen, tarpeeksi radikaali ja sopivasti muita edellä. Sen kilpailijaksi perustettu Slate sen sijaan oli kylmä ja teknokraattinen.
    Nykyään Slate rökittää Salonin selvästi varsinkin kirjoittaessaan Yhdysvaltain politiikasta. Salon on liian mekaanisesti demokraattien puolella, Slate yleisemmin kyyninen. Ja juuri kyynisyys ja terävyys sopivat nettiin, jossa lukemisen lopettamiskynnys on matalalla.
    Slatesta erityismaininnan ansaitsevat Christopher Hitchens, entinen salonlainen, joka kirjoitti sivistyneimpiä perusteluita Irakin sodan aloittamiselle ja William Saletan, yhteiskunnallisia asioita ymmärtävä tiedejournalisti.
    Salonista kannattaa muistaa Laura Miller , Salon-veteraani ja yksi Yhdysvaltain parhaista kirjallisuuskriitikoista ja Camille Paglia , kulttuuria ja yhteiskuntaa vetävästi kommentoiva feministi, joka palasi äskettäin lehteen kolumnistiksi.

Musiikkikritiikin tulevaisuus: pitchforkmedia.com

Viime vuosina uusien cd-levyjen mainoksissa on näkynyt tiheään viittauksia Pitchfork Median arvosteluihin. Chicagolaisesta kellarista johdetulla sivustolla on hyperkriittisen ja integriteettiään varjelevan julkaisun maine. Painopiste on niin kutsutussa indie-musiikissa.
    Hyvää musiikkia ja hyvää hypeä tehdään nykyään niin valtavasti, että asiantuntevalle suosittelemiselle on ennenäkemätön määrä kysyntää. Epäilemättä Pitchforkin 170 000 päivittäisestä kävijästä enemmistö tarkastaa ”Best New Music” -osion, jonne pääseminen päivittää artistin palkkaluokan.
    Noin viidenkymmenen freelancerin kirjoittamat Pitchforkin arvostelut pursuavat kehnoa filosofointia ja kömpelöä proosarunoutta. Mutta jos et pitänyt levystä, jota kaikkialla kehuttiin, arkistoa selaamalla on hieno mahdollisuus löytää sielunkumppani.

Puheen kuuloista puhetta: identitytheory.com

Koska internet-journalismissa ei ole kroonista tilanpuutetta, netti sopii pitkien ja sivistyneiden haastattelujen julkaisemiseen. Sellaisia ovat erityisesti Identity Theory -nettijulkaisun kirjailijahaastattelut.
    Identity Theoryn haastattelujutut ovat täynnä materiaalia, joka paperilehdistä editoitaisiin surutta pois: viehättäviä sivupolkuja, välihuomautuksia ja reilusti puheen kuuloista puhetta. Keskustelut muistuttavat luonnollisuudessaan joskus laadukasta amerikkalaista radio-ohjelmaa. Ja tokihan englanninkielisen maailman kirjailijat osaavat puhua kiinnostavammin kuin täkäläiset.
    Klassinen ja aliarvostettu kysymys-vastaus- muoto sopii erinomaisesti nettiin myös siksi, että sen lukeminen on helppo keskeyttää asiakkaan tai esimiehen ryhtyessä häiritsemään surffailua.

Suruttomille sohvaperunoille: televisionwithoutpity.com

Jossain päin Suomea joku todennäköisesti toivoo olevansa joskus hauska, sivistynyt ja luotettava popmusiikkikriitikko. Toisaalla joku varmaankin fantasioi nousevansa maan arvostetuimmaksi kirjallisuuskriitikoksi. Mutta haaveileeko, edes haaveileeko kukaan olevansa hyvä tv-kriitikko?
    Tympeään suomalaiseen tv-kritiikkiin kyllästyneet tv-sarjojen harrastajat ovat jo vuosia syventyneet pitkiä analyyseja yksittäisistä jaksoista julkaisevaa Television without Pity -sivustoon. Sivuston tyyli on joskus sen verran tylyä, ettei omasta lempisarjastaan kannata lukea silloin kun jakso on saanut huonon arvosanan.
    Keskusteluosiossa on ollut paikalla sarjojen näyttelijöitä ja käsikirjoittajia, jopa Veronica Marsin luoja Rob Thomas .

Anna myös mahdollisuus:

Tiede: Theory & Event. Yhdysvaltojen vastine Tiede&Edistys-lehdelle. Filosofiaa, yhteiskuntateoriaa, teoriateoriaa. Toimii vain yliopiston koneelta ja proxylla.

Tieteen popularisointi: Economists`s Voice . Yhdysvaltain standardeilla vasemmistolaista taloustieteellistä kirjoittelua ajankohtaisista aiheista.

Huumori: The Onion . Satiirista huumoria ihmisille, jotka eivät yleensä naura lukemalleen.

Kyösti Niemelä