02. maaliskuuta 2007
Teksti:

Lauha talvi teki kaikesta vihreää, autoistakin. Ilmastonmuutoksesta huolestuneiden kansalaisten sydämiä vallataan nyt ajamalla haastatteluun hybridiautolla.
    Hybridiautolla pyritään eroon öljyriippuvuudesta. Siinä on polttomoottorin lisäksi sähkömoottori, joka saa energiansa polttomoottorista. Hybridiauto opettaa, ettei edes ilmastonmuutos vaadi meiltä mitään: insinööri pystyy yhä tekemään elämästämme loputtomasti helpompaa ja mukavampaa. Tämä on insinöörin tehtävä, pakkomielle, vietti.
    Niin julmasti on kuitenkin käynyt, että insinöörin vietti on määritelmän mukaan elämälle vihamielinen. Ihminen kun arvostaa vain sitä, minkä eteen joutuu tekemään työtä. Helppo on halpaa ja ilmaisjakelulehtiin pyyhkii kätevästi jalat. Myös oma koti, oma elämä ja oma itse ovat tärkeitä, kun niiden eteen näkee vaivaa. Planeettakaan ei ole tästä poikkeus.

Kun insinöörit vangitsevat kansakunnan, sillä on helppoa ja mukavaa. Kansalta ei vaadita enää mitään, joten se jää säästämään kaloreitaan tositilanteen varalle. Ja kun tositilannetta ei koskaan tule, kansasta tulee saamaton, lihava ja turhautunut.
    Hybridiauto onkin vain viherpesty toisinto siitä tihutyöstä, jonka saksalaiset laskutikkutuholaiset Benz ja Daimler yli sata vuotta sitten järjestivät keksimällä auton. Ennen tätä miehen kallein ystävä oli hevonen.
    Hevonen syntyy äidistä, opettelee kävelemään, syö ja sontii, taistelee toisia hevosia vastaan ja oppii siinä paikkansa. Se lisääntyy, sairastuu ja kuolee. Hevonen kotieläimenä oli jatkuva memento mori – muistutus paikastamme tässä maailmassa, muistutus perusasioista, kuten siitä että kaikki olennainen tapahtuu jalkojen välissä.
    Hevoseen oli luotava ihmissuhde. Ennen kuin se oli ratsastuskelpoinen, jonkun piti kesyttää tuo valtava villi eläin. Ratsastajan tuli voittaa hevosen tahto ja ansaita sen luottamus ja kunnioitus. Tässä ei voinut huijata: hevonen ei tottele, ellei se aisti, että ratsastaja tietää mitä tekee. Ei ollenkaan sattumoisin, sama pätee naisiin.

Insinööri, tuo kävelevä aivo, ei tällaisen päälle ymmärrä. Hän haluaa hevosen, josta puuttuu elämä. Siis auton. Autolla ei koskaan seiso, joten se sopii herkillekin silmille. Autossa on vipuja, joita vetämällä se tottelee ketä tahansa luonteenkehitykseen tai sukupuoleen katsomatta. Vipu on suuri tasa-arvoistaja. Kun siitä vetää, kone reagoi kylmän ammattimaisesti, aina samalla tavalla.
    Tällä vivulla mies kammetaan ulos väkevästä, vaativasta elämästä lämmitettyyn sisäilmaan kehittelemään astmaa. Sitä mukaa kun autoistuminen etenee, naisten suffragettiliike kasvaa: auto kulkee samaa vauhtia miehen heikentymisen kanssa. Kun nainen lähtee barrikadille, mies jää kotiin. Insinööri on täyttänyt tehtävänsä. Ratsastaessa karaistuneet pakaralihakset toimittavat pehmusteen virkaa.

Joonas Konstig

Kirjoittaja on 29-vuotias kirjallisuuden opiskelija ja venäläisten painonnosto-oppaiden ystävä.