Aurinkoteatterissa on tartuttu Maria Peuran hätkähdyttävään esikoisromaaniin On rakkautes ääretön. Kuusi vuotta sitten ilmestynyt kirja on lukijaa säälimätön kuvaus lappilaisessa kylässä asuvasta pahasta: ukista, joka käyttää seksuaalisesti hyväkseen ekaluokkalaista tyttärentytärtään Saaraa. Tyttö on sysätty isovanhempien hoitoon vanhempien ongelmien takia.
Ukki on sairas vanha mies, joka epätoivoisesti yrittää imeä itseensä elämänvoimaa lapsenlapsestaan. Saara on kiltti ja kuuliainen tyttö, joka suostuu ukin sairaisiin leikkeihin, koska haluaa ettei ukille tule paha mieli.
”Minä piirrän hiekkaan ympyrän ja menen sen keskelle seisomaan. Siinä on raja, jota ukki ei saa ylittää. Nyt leikitään minun säännöilläni. Ukki ei saa tulla ympyrään, minun ympyrääni. Minusta ukki tykkää eniten maailmassa. Jos olen ukille kiltti, hän ei ikinä hylkää minua. Hän tekee minut hyväksi, ukin tytöksi, ja minä lupaan aina olla ukille kiltti”, Saara pohtii kirjassa ja näytelmässä.
Elina Luukkosen dramatisointi on onnistunut. Esitykseen on poimittu kaikki olennainen, ja näytelmän kokonaisuus on ehyt.
Tarinaa kannattelee Saaran monologi. Äänensä saavat kuuluviin myös ukki, mummi, äiti, isä, lääkäri, poliisi sekä naapurin Heikki, Kirsti ja Matti- vauva.
Katsojan mielikuvitukseen ja kykyyn täydentää tarina luotetaan juuri sopivasti. Alkuperäisteoksessa kuvaus on yksityiskohtaisempaa, mutta vaikka kirjaa ei olisi lukenut, esityksestä tulee varsin selväksi, mistä esimerkiksi raiskauskohtauksissa on kyse.
Elina Hietala Saarana vakuuttaa. Hän rakentaa valloittavan ja uskottavan pikkutytön, jonka lapsuus loppuu ennen aikojaan. Vaikka synkkyys ja saasta kummittelevat Saaran ajatuksissa, hänen mielikuvitusmaailmansa on harvinaisen rikas. Valo ja ilo ovat hänen olemisessaan läsnä.
Ilman fantasiamaailmaansa, vaikkapa mielikuvaa Zorrolla ratsastavasta Jeesuksesta, hän ei todennäköisesti selviäisi helvetin läpi. Karmeasta aihepiiristään huolimatta esityksessä on hyvin paljon ilmaa ja tilaa.
Hietalan tarkasti tekemä päärooli on todella mietitty lapsen näkökulman kautta. Niin fyysisesti, ajatuksellisesti kuin puhetavaltaan.
Tarinan sivuhenkilöt ovat näyttämöllä esillä viitteellisesti: äiti killuu katosta mekkona, lääkäri stetoskooppina ja naapurin Matti-vauva leikkiautona.
Mikko Oravainen luo mummolan ja Saaran sisäisen maailman äänimaisemat urkuharmonin ujelluksella. Harmonin pauhu kasvaa lopulta kaiken mustan itsestään ulos oksentavaksi satakielen lauluksi, joka kertoo osaltaan vapautuksen ja oman äänen löytymisestä.
Peuran romaani on ollut työryhmälle lähtökohtana ennen kaikkea osoitus ihmisen elämänuskosta ja elinvoimasta. Käsiohjelmassa tekijät määrittelevät velvollisuudekseen kertoa tarinoita, jotka muuten eivät tulisi kerrotuiksi. Keskeistä on pienten ja heikkojen puolustaminen. Tämän puolustushalun he määrittelevät jopa naiiviksi, mutta eihän asia ole niin!
Jos tällaisia asioita ei sanottaisi ääneen, oikeus ei voittaisi ikinä. Ainakin ensi-illassa täyteen ahdetulla katsomolla oli pala kurkussa ja silmäkulmat kimmelsivät. Onneksi vapautus ja pelastus lopulta saapuivat. Onneksi kaikki aikuiset eivät ole ihan vinossa.
On rakkautes ääretön Aurinkoteatterissa, (Perämiehenkatu 13), 31.3. asti. Esitykset klo 19. Liput 14/9e.
Sipriina Ritaranta
Kuva Niina Hauki
