30. maaliskuuta 2007
Teksti:

Tämän lehden sivulla 11 uuden eduskunnan nuorimmat kertovat, mitä he haluaisivat saada pestinsä kestäessä aikaan. Miltei jokaisen edustajan kommenteissa toistuvat kaksi tavoitetta: opintorahan korotus ja maksuttoman koulutuksen turvaaminen – samat asiat, joiden puolesta opiskelijaliike äänekkäästi kampanjoi.
    Nuoren sukupolven taisto ennen muuta opintorahakysymyksessä on ollut raivokasta, ja se näyttäisi myös tuottavan tuloksia. Kaikki puolueet lupailivat ennen vaaleja opintorahaan tasokorotusta, vaalimenestyjä kokoomus ja suurin puolue keskusta näiden joukossa. Nyt suuri kysymys onkin, toteuttaako tuleva hallitus lupauksen heti, vai pitääkö asiasta möykätä vielä muutama vuosi.
    Lukukausimaksujen kohdalla tilanne on epäselvempi. Nuorten ja opiskelijoiden vaalikoneen tietojen mukaan 73 valitusta 200 kansanedustajasta kannattaa lukukausimaksuja EU- ja ETA-alueiden ulkopuolelta tuleville opiskelijoille. Myös ennustetun porvarihallituksen keskusta ja kokoomus ovat vilautelleet maksuja. Kokoomuksen tutkimus- ja tiedepoliittisessa raportissa mainitaan mahdollisina jopa suomalaisille opiskelijoille tarkoitetut valtion kustantamat opintosetelit.
    Kysymys on kiintoisin lukukausimaksuja vastustaneiden vihreiden kohdalla. Puolue tavoittelee hallituspaikkaa, eikä ole asettanut neuvotteluille kynnyskysymyksiä. Hallituksen vähemmistössä vihreät saattaisivat joutua taipumaan isompiensa edessä.

Opintoraha ja lukukausimaksut puhuttavat, koska niistä tehtävät päätökset tuntuisivat heti opiskelijan arjessa. Molemmat ovat kuitenkin vain pieni osa niistä yliopistoelämään vahvasti vaikuttavista kysymyksistä, joista tuleva hallitus päättää.
    Siksi sekä nuorten kansanedustajien että opiskelijaliikkeen tulisi ottaa entistä hanakammin aloite myös laajemmissa koulutuspoliittisissa kysymyksissä, ennen muuta käynnissä olevan korkeakoulujen rakenteellisen kehittämisen hankkeen valmistelussa. Sen kautta asetetaan vuoteen 2012 mennessä puitteet muun muassa sille, kuinka tutkimuksen tasoa, opetusta ja ohjausta yliopistoissa parannetaan ja sille miten koulutus ja työvoiman tarve saadaan kohtaamaan.
    Näitä päätöksiä tehtäessä opiskelijaliikkeellä ei ole varaa vain reagoida tehtyihin aloitteisiin ja huudella sivistysyliopistosta tyhjänä iskusanana. Nuorten tulisi tehdä konkreettisia omia ehdotuksia siitä, kuinka korkeakoulujärjestelmä palvelisi valtiontalouden lisäksi entistä paremmin tiedonjanoista opiskelijaa, tutkijaa ja tiedettä itsessään.

Yksi keskustelun arvoinen aihe esitellään tämän lehden sivuilla 13-16. Tohtorituotannon jatkuvan kasvun vuoksi tutkinto on osalla aloista menettänyt suuren osan arvostaan, eikä nykypäivänä takaa sen kummempia töitä kuin maisterinpaperi, saati tutkijan virkaa yliopistolla.
    Eräs – joskaan ei yksinään riittävä – keino helpottaa tutkijoiden tilannetta, olisi yliopistojen perusrahoituksen tuntuva nostaminen. Sen avulla yliopiston olisi mahdollista palkata enemmän vakituisia tutkijoita ja tätä kautta taata myös opiskelijoille laadukkaampaa ohjausta. Tähän on tulevalla hallituksella ja ennen muuta kovaan ääneen koulutuksen ja tutkimuksen puolesta puhuneella kokoomuksella hallitukseen päästessään oiva mahdollisuus.
    Opiskelijavaikuttajilla sen sijaan on jopa velvollisuus pitää yllä kiivasta keskustelua sekä rahoituksesta että muista rakenteellisen kehittämisen hankkeeseen läheisesti liittyvistä aiheista.

Elina Kervinen