Suunnittelemassani helvetissä on erityinen paikka niille, jotka kesken keskustelun toteavat toiselle, että ”sulla taitaa olla elämässä vähän vaikeaa” tai ”kärsit vissiin vähän itsetunto-ongelmista”.
Näihin argumentteihin ei voi vastata. En halua ryhtyä ruotimaan julkisesti, onko minulla vähän vaikeata ja vaikka haluaisinkin, minua ei pidettäisi luotettavana lähteenä.
Psykologisointi on nykyään suosittu epäsuoran aggression muoto. Kuten Marko Hamilo toteaa toimittamansa kirjoituskokoelmassa Älkää säätäkö päätänne – häiriö on todellisuudessa, psykologisointi tarjoaa hyväksyttävän vaihtoehdon tuomitsemiselle.
Emme kehtaa enää sanoa, että ”kunniallisella naisella ei ole noin paljon seksipartnereita”. Sen sijaan on sallittua sanoa että ”se taitaa hakea hyväksyntää seksin avulla”.
Yhteinen psykologian salakieli pitää järjestystä yllä, kun yhteiset arvot eivät siihen enää kykene.
Näin ei ollut aina. Psykologia on suomalaisessa yhteiskunnassa nykyään reilusti kovempi juttu kuin 30 vuotta sitten. Kuten Hamilo ja muut kirjoittajat sen sanoisivat, yhteiskunta psykologisoituu ja psykokulttuuri valtaa alaa.
Suuronnettomuuksien jälkeen televisiossa kerrotaan, mistä voi hakea kriisiapua, töitä ei anneta ennen psykologista testausta, ja kouluihin suunnitellaan jo mielenterveysoppia pakolliseksi oppiaineeksi.
Tähän kaikkeen Älkää säätäkö päätänne -artikkelikokoelman yhdeksän kirjoittajaa ja seitsemäntoista tekstiä pureutuvat hanakasti.
Mukaan on mahtunut niin muutaman sivun kolumni koulukiusaamisesta kuin pitkä ja kylmäävä esitys psykologian käytöstä lapsiin kohdistuvien seksirikosten selvittelyssä.
Hamilo viittaa teksteissään amerikkalaisiin populaariteoksiin, ja miehen kirjoitustyylistä kuuluukin usein angloamerikkalainen ääriaggressiivisuus. Jorinasta vapaat tekstit eivät kaihda iskujen jakelemista, mikä tietysti sopii pamflettiin.
Suomessa pitäisi julkaista enemmän yhtä vihaisia kirjoja kuin tämä. Yhtä kiihkeitä, ilkeitä, anteeksiantamattomia ja selkeän vihollisen löytäneitä.
Hamilo vakuuttaa , ettei teoksen ole tarkoitus olla psykologiavastainen. Itse en tästä täysin vakuuttunut, sen verran raivokkaasti hän puhuu psykologiateollisuudesta tai ihmisten kääntymisestä sisäänpäin, ”oman pään säätämisestä”.
En silti löydä Hamilon kritisoimaa pseudotieteellisyyttä ja passivoivia elämänohjeita monistakaan populaaripsykologian yleisösuosikeista. Kritiikki ei tunnu pätevän esimerkiksi Martin Seligmanin Optimistin käsikirjaan ja koko onnellisuuden psykologiaan tai Malcolm Gladwellin teokseen Välähdys – alitajuisen ajattelumme voima tai sen aineistonaan käyttämään Timothy D. Wilsonin Strangers to Ourselves -kirjaan.
Rajanveto tämänkaltaisiin teoksiin sekä hyvän ja huonon populaaripsykologian erottelu ylipäänsä olisi antanut kokoelmalle vähän särmää.
Sen sijaan perinteiselle Freud-vastustukselle annetaan liikaa tilaa. Saamme kuulla esimerkiksi, että Freudin teesejä ei voi kunnolla testata tai että peniskateutta ei oikeasti ole olemassa.
Tällä kaikella ei liene enää paljoakaan tekemistä tunneälybuumin tai kriisiterapian jälkipuinti-istuntojen kanssa. Tai sen kanssa, että Nato-jäsenyyden kannattajilla on ”turvallisuudentunne vähän kateissa” tai että sen vastustajat ”ovat peruskielteisiä ei-ihmisiä”.
Kyösti Niemelä
Marko Hamilo (toim.): Älkää säätäkö päätänne – häiriö on todellisuudessa. Suomalaisen psykokulttuurin kritiikkiä. Ajatus Kirjat 2007, 208 s.
