16. helmikuuta 2007
Teksti:

Pariisitar

”Ei täällä mitään tarkkoja linjoja ole. Opiskelijat valitsevat itse itseään kiinnostavat kurssit.”
    Näin kuvailee Hanna Husberg, 25.
    Kangasalalta kotoisin oleva Husberg opiskelee videoiden ja installaatioiden tekemistä viidennellä vuosikurssilla École Nationale Supérieure des Beaux-Arts -eliittikoulussa. Oppilaitos on kuuluisa Edgar Degasin ja Albert Edelfeltin kaltaisista taidemaalareista.
    Husberg lähti maailmalle 17- vuotiaana: aluksi Italiaan, sitten Pariisiin. ENSBA avasi ovensa vuonna 2002.
    ”Olin ehtinyt opiskella taiteita jo Milanossa, joten aloitin suoraan toiselta luokalta.”
    Tuleville taiteilijoille opetetaan aluksi tietyt perusteet ja tekniikat, mutta siihen loppuvat koulumaisuudet.
    ”Opiskelu täällä on hyvin vapaamuotoista, itsenäistä ja käytännöllistä.”
    ”Neuvoa saa kysyä, ja ihmiset keskustelevat paljon. Opiskelijoiden on kuitenkin tarkoitus kokeilla rohkeasti eri tekniikoita ja löytää itsensä taiteilijana.”
    Parhaillaan Husberg työskentelee ohjausassistenttina elokuvatuotantoyhtiössä. Tulevaisuudessa hän toivoo voivansa toteuttaa työnsä ohella taiteellisesti kunnianhimoisempia projekteja, kuten videoinstallaatioita.
    ”Parasta ENSBA:ssa ovat kansainväliset kontaktit, joita opiskelujen aikana kertyy.”
    Suomessakin olisi mukava asua. Mutta.
    ”Kontaktini ovat pääosin ranskalaisia, joten aika epätodennäköistä se on.”

Suomielokuvaa, asenteella

”Hollywood ei voisi vähempää kiinnostaa”, tokaisee Alli Haapasalo, 29.
    New York University Tisch School of Artsissa elokuvaohjaajaksi opiskeleva Haapasalo ei haaveile megaproduktioista vaan monipuolisesta urasta.
    ”Pidän monenlaisista elokuvista. En sairasta television päälle sylkemistä, eikä minulla ole mitään mainoksia vastaan, kunhan tuote on hyväksyttävä.”
    Kun Keravalta kotoisin oleva Haapasalo valmistui kandidaatiksi Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen osastolta jouluna 2003, oli hän omien sanojensa mukaan käynyt kaikki kiinnostavat kurssit.
    ”Oli sellainen olo, että tämä koulu on käyty.”
    Siksi hakupaperit lähtivät Tischiin. Koulutusohjelmat eroavat toisistaan kuin yö ja päivä.
    ”Täällä tehdään kaikki itse. Käsikirjoitetaan, ohjataan, tuotetaan ja leikataan.”
    Eroja on myös asenteissa.
    ”Suomessa jäädään surkuttelemaan turhan usein. Täällä ollaan luottavaisempia.”
    Haapasalo haluaisi tuoda Suomeen uskoa elokuva-alan mahdollisuuksiin.
    ”Tunnen myös, että minulla on velvollisuus opintojani rahoittaneita tahoja kohtaan palata hyödyntämään oppimaani.”

Muotoilun vuoksi

”En ole oikeasti edes autofanaatikko”, väittää Joonas Vartola, 25.
    Hän aloitti syyskuun lopussa ajoneuvomuotoilun maisterintutkinnon suorittamisen Lontoon Royal College of Artissa.
    Vartola sai ajatuksen RCA:iin pyrkimisestä toisena opiskeluvuonna Lahden muotoiluinstituutissa. Edeltäjien urat vakuuttivat: vuonna 1997 valmistunut Pasi Pennanen suunnittelee nykyään autoja Hondalle. RCA:n kasvatteihin kuuluvat myös kuvanveistäjä Henry Moore ja taidemaalari David Hockney.
    Keväällä piti sitten valita: Taideteollinen korkeakoulu vai RCA? Akateeminen tutkijanura ei houkutellut.
    ”Kunnioitan TaiK:n tutkimuspainotteisuutta, mutta en halunnut ryhtyä kirjoittavaksi muotoilijaksi. Se, millaisiin töihin lopulta päätyy, riippuu tosin itsestä.” Muotoilija on tyytyväinen valintaansa.
    ”Parasta täällä ovat eri puolilta maapalloa tulevat ihmiset. Kulttuurierot pakottavat laajentamaan omaa ajattelua.”
    Ja cv:kin näyttää hyvältä?
    ”Kaikkihan tämän alalla tietävät. RCA on passi, mutta kyllä oma portfolio painaa sittenkin enemmän. Olisi mukava palata Suomeen vielä, mutta fakta on se, että autosuunnittelu tapahtuu pääasiassa kaikkialla muualla.”

Brooklynin Paganini

Kun Kirsi-Marja Alanen, 24, tapasi tulevan opettajansa Salzburgissa, hän tiesi että hänen oli päästävä tämän oppilaaksi hinnalla millä hyvänsä.
    ”Kun oikea sattuu kohdalle, sen vain tietää. Ei riitä, että opettaja tietää, mistä puhuu. Hänessä täytyy olla myös sitä jotain.”
    Keväällä valmistuva Alanen on opiskellut viulunsoittoa samaisen opettajan johdolla neljän vuoden ajan Juilliardissa, New Yorkissa sijaitsevassa esittävän taiteen huippukoulussa. Sen toistaiseksi tunnetuin suomalaiskasvatti lienee kapellimestari Leif Segerstam.
    Miten Juilliard poikkeaa Alasen entisestä opinahjosta, Sibelius- Akatemiasta?
    ”Täällä on ihan erilainen, tiukempi mentaliteetti. Esimerkiksi tunneille osallistumisesta ollaan tosi tarkkoja”, hän kertoo.
    Opetuksen kokonaisvaltaisuutta kiittelevä viulisti pitää koulumaisempaa linjaa tervetulleena.
    ”Välillä tuntuu, että Sibiksessä jätetään turhan paljon opiskelijan vastuulle.”
    Mutta takaako kuuluisa Juilliard automaattisesti töitä? Käykö Alanen koskaan koesoitoissa?
    ”Totta kai”, viulisti nauraa. ”Mutta kyllä koulun nimi tietenkin pienen etulyöntiaseman antaa.”
    Alanen ei suunnittele palaavansa Suomeen.
    ”Haluan jäädä tänne, sillä elämäni on täällä.”
    Unelmatyöpaikkakin löytyisi läheltä.
    ”Tuossa naapurin Metropolitan-oopperassa olisi upeaa soittaa.”

Aleksi Moisio