Oliko rajut penkkarit, Juhani Lokki?

T:Teksti:

Juhani Lokki on sopiva nimi Luonnontieteellisen keskusmuseon johtajalle. Siitä saa varmaan kuulla?
Kiitos kysymästä, usein. Viimeksi viikko sitten annoin haastattelun aiheesta ”Onko nimi enne?”

Penkkarit pidetään 15. helmikuuta. Oliko sinulla aikoinaan rajut penkinpainajaiset?
Siitä on jo aikaa, enkä muista niistä enää paljoa. Varmaan ne olivat hauskat. Kirjoitin Helsingin suomalaisesta yhteiskoulusta vuonna 1962. Penkkarit vietettiin koululla yhdessä opettajien kanssa. Opettajat olivat järjestäneet ohjelmaa. Siihen kuului ainakin miesopettajien voimisteluesitys. Ei mitään pelkkää pelleilyä, vaan opettajien joukossa oli oikein hyviä voimistelijoita.

Harrastit lukiossa lintubongausta. Miten luokkatoverisi siihen suhtautuivat?
Luontoharrastus on minulla ollut vahva nuoresta asti. Harrastin myös perhosia, joten olin varmaan niihin aikoihin aika kummajainen.

Millaista nykynuoriso on?
Kun puhutaan suuresta massasta, niin kyllä nuorisosta potentiaalia löytyy. Monesti turhaan vähätellään nuorten oppimiskykyä ja kiinnostuksia. Nuoret pystyvät ottamaan vastaan monimutkaisiakin asioita, jos vaan oikein opetetaan. Tietysti nuorisostakin löytyy nämä marginaaliryhmänsä, kuten mistä vaan porukasta…

Nimikirjoituksesi tulee keväällä jopa 30 000 ylioppilastodistukseen. Oletko jo harjoitellut nimmarin kirjoittamista?
Nimikirjoitus on jo skannattuna. Ei sitä enää tässä iässä tarvinnut kovin paljon harjoitella.

Ville Seuri