Aikamatka: Homoseksuaalisuuden pitkä historia

T:Teksti:

Kymmeniä miljoonia vuosia sitten. Ensimmäiset pingviinit sukeltelevat maailman merissä. Samaa sukupuolta olevat pingviinit muodostavat pareja ja perustavat pesiä. Vuonna 2004 kahden myssypingviinin, Royn ja Silon, muodostama pariskunta hautoi niille annetun munan ja kasvatti poikasen omanaan New Yorkin eläintarhassa. Roy ja Silo olivat yhdessä viiden vuoden ajan, kunnes erosivat vuonna 2005. Pariskunnan kasvattama naaras Tango on kahden viime vuoden ajan pesinyt toisen naaraspingviinin kanssa.
    Noin 200 000 vuotta sitten. Ensimmäiset nykyihmisen kaltaiset homo sapiens -lajin edustajat
ilmaantuvat maapallolle. Osmo Kontulan Suomalainen seksi -teoksen mukaan 1990-luvun alussa suomalaisista 0,7 prosenttia oli ”homoseksuaalisesti suuntautuneita” ja 6,4 % ”ainakin osittain biseksuaalisesti suuntautuneita”.

Noin puolitoista miljoonaa vuotta sitten. Sekä uros- että naarasleijonat parittelevat oman sukupuolensa kanssa. Tutkimusten mukaan 8 prosenttia urosleijonien astunnoista tapahtuu toisten urosten kanssa. Naaraiden on havaittu parittelevan keskenään
vain vankeudessa.

Noin miljoona vuotta sitten. Bonobot eli kääpiösimpanssit ovat simpanssien ohella ihmisen lähimpiä sukulaisia. Bonobot ovat kaikki biseksuaaleja. Bonobojen matriarkaalisissa yhteisöissä seksi on tapa ratkaista ja hillitä konflikteja. Ne parittelevat myös kasvotusten, mikä on eläinkunnassa hyvin erikoista.

Nykyhetki. Tutkijat ovat todenneet homoseksuaalista käyttäytymistä ilmenevän 1 500 eläinlajilla. 500 lajin kohdalla homoseksuaalisesta käyttäytymisestä on erityisen vahvat todisteet. Eräät homo sapiens -lajin edustajat kuvittelevat silti yhä, että homoseksuaalisuus on ”luonnotonta”.